Romanian Fagaras-vuorijonolla (Transilvania/Karpaatit) 6/2016: Siellä Oli Lunta

Mikä:

Alunperin oli tarkoitus patikeerata 4-5 päivää Romanian Transylvanian Fagaras-vuorijonoa länsi-itä-suunnassa harjua pitkin n. 2000 metrin hujakoilla, suunnilleen 70 km Sibiun läheiseltä Balea Lacilta jonnekin Branin (”Draculan linnan” kotikylä) lähistölle. Matkalle olisi osunut myös maan korkein vuori Moldoveanu.

Oltiin liikkeelle kesäkuun ensimmäisellä viikolla, ja päälle iski kohtuullisen sakea tapaus mm. Korsikan reissulta tuttua ”too much snow, impossible”-meininkiä.  Homma jäi lopulta parin päivän hankihorroriin ja improvisoituun exittiin alas Victorian pikkukaupunkiin 3. kävelypäivänä, Moldoveanun kautta käymättä.

• Täällä näkyy saman reitin meininkiä huomattavasti vähälumisempana (suosittelen motivoivampana lukemisena!)
• Hyvä paketti pitemmästä harjureissusta, loppupuolella esitellään myös Balea Lac-Zmeilor-Podragu-hoodsit.
• Täällä on about saman alueen ja sääpulmain tohinasta (vähemmällä tuskalla ja kevyemmällä säkillä tosin) Ciceronen blogissa.

Reitti:

Edetty matka ei ollut ihan sitä mietittiin. Harjua päästiin eteenpäin ehkä jotain yksinumeroisia kilometrejä ensimmäisen kahden päivän häröilyssä, ja sitten kolmantena päivänä skipattiin alas Victorian kylään/kaupunkiin. Kartta alla näyttää kunnian päivät. Kuten mainitsen myöhempänä: mene lähempänä keski- tai loppukesää.

Matkalla alas Victoriaan törmättiin virolaiseen kävelijäpoppooseen, joilla oli päinvastainen kiekka mielessä: Victoriasta ylös Turnurille, 2. päivänä Turnurilta Podragulle ja sitten Podragulta piipahduksia sinne ja tänne, esim. Moldoveanun huiputus onnistunee vallan jees sieltä päiväreissuna ja Balea Lackin on siellä hollilla. Tuo vaikuttaisi olevan aika näppärä paketti varsinkin pikkurepuilla, ja niillä turjakkeilla oli tietysti parempi kelikin ylhäällä kun näyttivät kuvia jälkeenpäin.

Miten sinne pääsee:

Lennot otettiin Bukarestiin, hinta oli jossain 250 euron tuntumassa menopaluu. Suunnilleen 120 euron hintaan saatiin Bucharest Transfersin taksi noukkimaan meidät suoraan kentältä ja viemään Balea Lacin alapuolella olevan hissiaseman hotellille (Balea Cascada) eli yhden köysiradan päähän reitin alusta.

Matkalla tosin tuli paikalliseen tulotasoon verratuna kohtuuttomia sakkoja epämääräiseltä romanialaiselta poliisilta epämääräisin perustein, ja sponssattiin kuskille vähän ekstraa niistä. Kuski Dan(kai ?) oli mukava heppu, suositteli Romanian Mustan meren biitsiä kekkerikohteena. Oli myös teknoa vastaan eli AAA+.

Taksit olivat muutenkin kelpo värkkejä vampyyrimaata pitkin sahatessa, pitempiinkään rykäisyihin ei uponnut kovin montaa kymppiä (Bukarest-Balea Lacin 120 euroa oli sekin vallan kohtuullinen taksa 250 km:n ja 4+ tunnin kuskauksesta). Bukarestissa ei tosin kannata ottaa taksia ainakaan yöllä assan edestä.

Majoitukset ja vesi:

Tämä koskettaa vähän kohtaa ”Milloin sinne kannattaa mennä”. Eli niiden harjun etappien kohdalla jotka ehdittiin tehdä (ehkä 1,25?) majoituksia oli tarjolla jopa mainiosti. Balea Lacilla oli ihan hotellia. Siitä edettiin aluksi hitaasti mutta epävarmasti  Fereastra Zmeiloriin peltiseen refuge/autiomajaan. Matkalla oli kai ehkä jotain jokia, mutta liikkuessa vesi ei ollut huolenaihe, koska sitä oli ilmassa ja lumena jaloissa suht kylliksi. Zmeilorin autiomajalle pysähtyessä jouduimme tosin etsimään puroa läheisiltä rinteiltä hetken aikaa: semmoisen löytyminen saattaa olla vähän arpapeliä.

Maja on siis peltinen koppero, mutta maittaa todella hyvin alkukesäkuun kelissä. Muistinko jo mainita milloin sinne kannattaa mennä? Ei ainakaan kesäkuun alussa.

Pääharjun toisella eli pohjoispuolella muutaman tunnin päässä on Cabana Podragu, joten reitin alussa majoitteista on jopa runsaudenpulaa. Podragusta taas pari tuntia alamäkeen kohti Victoriaa löytyy Cabana Turnuri (aaseja ja soppaa! + pirun pelottava huussi), ja Turnurista melko täyden päivän kävelyn päässä alamaastossa onkin sitten Victorian pikkukaupunki hotelleilla ja muilla humputuksilla. Harjulta löytyy varmasti muutakin majaa itään päin mennessä, mutta kun ei selvitty sinne niin jääpi raportoimatta.

Ulkomajoituksena minulla oli toiveikkaasti mukana tarppi, mutta herran kiitos sitä ei tarvinnut käyttää.

Milloin sinne kannattaa mennä:

Vuoden 2016 kokemuksen perusteella ei ainakaan kesäkuun ekalla puoliskolla. Turnurin refugella ukko kertoi että myös syksyllä on kirkkaita säitä, ja osa refugeista eli cabanoista (ainakin Podragu) aukesikin vasta viikon sen jälkeen kun oltiin mestoilla. Eli heinäkuusta kannattaa varmaan aloittaa jos haluaa varmistella. Kesäkuun alussakin tosin oli jo yli +30 kaupungeissa. Kuvassa alla on semmoinen tilanne päällä.

Alkukesäkuussa lunta oli siis reitillä niin paljon että piti vetää usein nelivetoa eri suuntiin, ja useammin kuin kerran tuli mieleen että tässähän voi kuolla kokonaan tai osittain eikä vissiin ole matkavakuutusta. Keli yleisesti oli ylhäällä reitillä jotain +2 ja ropi ropi. Lumesta ei tosin ollut aina silkkaa haittaa, kuten liikkuva kuva alla kertoo (käännä päätä).

Opas: Ciceronelta löytyy kirja nimeltä The Mountains of Romania. Jos haluaa yksityiskohtaisempaa tietoa jostain tietystä reitistä eikä lyhyttä esittelyä kaikista mahdollisista kävelypaikoista (ilman isompaa kantaa suuntaan tai toiseen olisiko paikka muita parempi tai huonompi valinta), kirja on aika pitkälti tyhjä arpa. Plus sen kirjoittaminen aloitettiin 90-luvulla, kirjailija kuoli välissä ja aika iso osa matskusta näyttää väkevästi ysäriltä/vanhemmalta, harvat kartat varsinkin. En tiedä mistä näitä osuu, edellisenäkin kesänä oli sen yksikätisen tyypin Sierra Nevada -opus.

Päivä 1: Balea Cascadalta hissillä Balea Lacille, omstart

Ensimmäinen kävelypäivä lähti käyntiin kakoen, kun illalla oli ammuskeltu paintballia paikallisten kanssa ja juotu tinneriä turistien kesken. Lauri ilmestyi aamulla tonteille jostain hämäristä omista reissuista, ja pompattiin köysiradalle jopa suht ajoissa.

Hissikyyti nousee muistaakseni 700-800 korkeusmetriä jonkun vartin kiikkumisen aikana: pätkän voi myös patikoida Balea Cascadan vesiputouksen kautta ylös asti. Matkalla on hyvät näkymät ihastella alla kiemurtavia Ceausescun 70-luvun proggiksen Transfagarasanin serpentiinejä. Kuulemma hyvä rälläystie jos on joku autourpo, tosin korkein osuus oli vielä ainakin virallisesti suljettu talven jäljiltä.

Köysiradan alapäässä keli oli tuntunut vielä ihan suht ookoolta, mutta Balea Lacille saavuttaessa uima-allas sisälsi muutakin kamalaa kuin Mars-patukoita.

Balea Lacissa oli vielä ihan tukeva jääpeite, johon joku oli leikannut ystävällisesti n. uima-altaan kokoisen virkistysalueen. Järven vastarannalla nähtiin jamppa hiihtämässä.

Ei se mitn! Syötiin lounasta Balea Lacin ravintelissa ja päätettiin suksia mäkeen katsomaan miltä siellä näyttäisi. Vire oli ihan toiveikkaan näköinen.

Päästiin luultavasti lähemmäs 30 minuuttia rinnettä ylöskin päin about reitillä, ennen kuin polku katosi lumen ja sumun alle. Lauri lähti kurvailemaan yhtä rinnettä ja me vähän syrjemmältä toista josko jotain löytyisi. Sitten olikin tosi pitkältä tuntunut aika tosi jyrkkää polun haeskelua jolta ei meinannut pystyä laskeutumaan takaisin sitten kun tajuttiin luovuttaa: alaspäin olikin vielä vaikeampi könytä. Koirakin seurasi ilmeisesti raadon toivossa.

Saatiin lopulta väki yhteen kokoon rinteiltä takaisin näkyvälle reitille ja kitistiin aikamme että mennäänks vaiko eikö. Ylempää laskeutui porukkaa kertomaan että ei paljon kannata mennä, joten palattiin sitten päiväkävelyn jälkeen takaisin Balea Lacin hotelliin piirustuspöydän ääreen. Reitti näytti niin synkältä että mietittiin siinä myös jotta missäs muualla täällä Romaniassa olisi näitä kävelyjuttuja, mutta lopulta päätettiin käydä vielä seuraavana päivänä koittamassa uudestaan. Illalla syötiin retkieväitä parvekkeella.

Päivä 1, osa 2: Balea Lacilta Fereastra Zmeilorin huttiin

Aamulla välähteli jopa aurinkoakin pykälän ja liikkuminenkin oli vähemmän tahmeaa. Paremmalla näkyvyydellä polkumerkkiä saatiin haravoitua rinteeltä silmään siinä määrin tarpeeksi, että homma pääsi etenemään. Lumi ei tosin vähentynyt ylemmäs noustessa sitten pätkääkään ja kohta sumukin teki comebackin.

Piakkoin Balea Lacilta ylös sudittua reitti saavuttaa Capra-järven (jäässä): paikka oli lumisena itse asiassa varmaan vaikuttavamman näköinen kuin sulana, joten tässä vaiheessa homma toimi vielä ihan mukavasti.

Järven holleilla oli myös lohduttavasti nimetty ”Non omnis moriar” -muistomerkki: ”En kuole tyystin” on hieno viesti lumisoosissa lipeileville matkaajille.

Pian marmorijötkäleen jälkeen reitti muuttui taas melkoisen älyttömäksi re: hankipeite, eikä polusta ollut jälkeäkään. Lähdimme hinkkaamaan rinnettä pitkin jalansijoja potkien, mutta edessä oleva matka ison kulhon reunaa myöten etanavauhtia pisti arveluttamaan. Päädyimme siihen että eiköhän se reitti löydy tuolta alempaakin, ja saimme ensimmäisen kerran reissulla jotain iloa irti valkoisesta shaissesta.

Pykälän kuumottavan liukumäen jälkeen laaksosta löytyi vahingossa ja kovin piristävästi taas reittimerkki, ja kenkien tyhjennyksen jälkeen liikehdittiin jälleen.

Reitti jatkui pitkin isompaa rinnettä, joka ei ollut enää aivan niin synkkä kuin liukumäkeen ajaneet osuudet. Kengänkärkiä sekin tosin pisti potkimaan nietokseen useammassa paikkaa ja kerran pukkasi vyöryvää kiveä lähimaastossa.

Zmeilorin refuge alkoi erottua etäämmällä harjua myöten tähyillessä, mutta ennen sitä käytiin vielä piipahtamassa harjun päällä (ymmärtääkseni) Lohikäärmeen ikkuna -nimisellä aallonmurtajalla toteamassa että on tuulista ja lumista.

Reittiä olisi voinut jatkaa harjannetta pitkin ja Moldoveanu ei ollut enää juurikaan minkäänlaisen matkan päässä, mutta päivän reippailun jälkeen ”3 steps away from death” tjsp.  -niminen osuus siinä välissä ja kelissä ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta. Eli suksittiin alamäkeen kohti Zmeilorin refugea (laskeutuminen vei yllättävän kauan).

Sisätilat olivat pykälän koleat metallisen kuoren ja lattian ansiosta sekä muuttuivat melko kosteiksi omasta syystä, mutta silti julmettua luksusta ulkona lotiseviin olosuhteisiin verrattuna. Päädyttiin siihen että seuraavana päivänä koitetaan palata harjulle jatkamaan jos keli paranee, ellei parane niin sitten suksitaan turvallisempaan suuntaan. Love Letteriä pelattiin, meitsi voitti. Jukka rakensi jonkin häiriintyneen alttarin.

Päivä 2/2,5: Zmeilorilta Cabana Podragun kautta Cabana Turnurille

Illalla tuli pähkäiltyä useampaankin kertaan että tässä refugen vieressä olisi lumeton polku alamäkeen. Onneksi se jäi nappaamatta, sillä siinä suunnassa olisi päätynyt melko lähelle orjatyökylää ja se olisi mahdollisesti ollut lumessa rämpimistäkin synkempää. Keli ei ollut aamulla lainkaan parempi: vettä ja sumua pukkasi tuulella höystettynä, joten päädyttiin siihen että harjua pitkin jatkaminen Moldoveanulle oli tältä päivältä skippauslistalla. Jatkoimme siis lohhari-akkunan (Portita Arpasului/Fereastra Zmeilor?) kautta kohti Podragun majaa alempana laakson reunalla (jostain syystä refuget ovat tuolla cabanoja, siitä tulee enemmän mieleen sikari ja bungalow).

Eteneminen oli edelleen aikamoisen jumittavaa ja lumessa sai kikkailla ihan kyllikseen.

Yhdessä vaiheessa polkua jouduttiin etsiskelemään reipas tovi, ja kun se lopulta löytyi jemmasta rinteestä, päädyttiin siihen että piti tehdä tätä alla kuvattua juttua. Keskisormikin löytyi.

Päivän alussa mentiin siis tutulla lumessakahlaamislinjalla, mutta reitille mahtui vähän vehreämpääkin laaksoa ennen viimeistä nousua Podragun yllä olevalle harjanteelle. Maisemaa välähteli välillä näkyviin sumusta, ja aurinkoisella kelillä mesta olisi varmasti ollut melkoista herkkua.

Vehreämmässäkin laaksossa oli tosin jonninverran lunta siellä sun täällä.

Viherlaaksosta nousun jälkeen törmättiin vielä yhteen satsiin lumiestettä, mutta siinä vaiheessa Podragun maja väikkyi jo silmissä ja päästiin käyttämään hankea taas hyödyksi.

Podragun maja oli melkoinen riemun lähde, ainakin siihen asti kunnes huomattiin että eihän se ole vielä auki tässä vaiheessa sesonkia.

Hätämajoitusta olisi ollut tarjolla Podragun varsinaisen majan vieressä olevassa vajamallisessa pömpelissä, mutta sen fasiliteetit olivat sen verran pienet ja paremman termin puutteessa kuppaiset että päädyttiin siirtämään karavaani kohti alempana odottavaa Turnurin majaa.

Aika pian Podragulta lähdön jälkeen maasto alkoi muuttua vehreämmäksi ja lumihelvetin muisto lähti lipsumaan mielestä. Harvemmin on puuraja näyttänyt niin hyvältä ❤

Turnurin maja on parin tunnin laskeutumisen päässä Podragulta, ja toimii mm. Victorialta nousemaan lähtijöiden ensimmäisen päivän etappina. Maja on melkoisen pieni: ainoaan majoitushuoneeseen mahtuu ehkä 6-8 henkeä sovusta riippuen. Terassilla oli iso pöntöllinen soppaa ja pihan perällä olutjemma, joten paikassa on ihan kaikkea. Aasejakin!

Yksi Turnurin majan must-see-nähtävyyksistä on takapihan vessa.

Vuorilta poistuminen oli nyt hyvässä vauhdissa: aamulla lähdettäisiin laskeutumaan Victoriaan, eikä lunta näkynyt enää missään. Loppu hyvin, Ursus ja soppa!

3/3,5. päivä: Turnurilta Victoriaan ja hiihtoloman viettoon

3. päivänä heräiltiin aurinkoiseen keliin ja tärkeintä kaikesta tyystin lumettomaan maisemaan. Repulla oli perhonen ja aasit poseerasivat ahkerasti. Ihmisaasitkin poseerasivat ahkerasti. Turnurin Ukko jaksoi myös selostaa useaan kertaan aasitilanteensa, eli montako aasia hänellä on ylhäällä ja montako hän on lähdössä hakemaan alhaalta ja montako apulaista hänellä on tai ei ole.

Vallan leppoisa alkupäivä ja niin oli jatkokin: matka taittui hulppean aurinkoista ja vihreää metsäpolkua alamäkeen, ja joki pompsahteli vastaan säännöllisesti. Kertaalleen siihen piti mennä uimaankin.

Metsärinteitä laskeuduttiin useampi tunti, kunnes putkahdettiin tasamaalle ja aloitettiin viimeinen lähestyminen Victoriaan. Se onkin yllättävän pitkä pätkä pitkin mutaisia pikkuteitä ja lopulta asfalttia sivistyksen laitamilla: laskeutuminen ja loppulähestyminen Victorian keskustaan vei ihan täyden kävelypäivän, varmaankin 7 tunnin pintaan lounasteluineen.

Tasamaalla ennen Victoriaa kohdattiin virolainen patikkapoppoo, joka oli matkalla kohti Turnuria (reissun ensimmäiset muut vaeltajat, ellei lasketa Balea Lacin alkurinteen huonojen uutisten tuojia). Heillä oli edessä vielä reipas nousu, ja kun kohtasimme heidät myöhemmin Branissa, päivä oli ollut kuulemma pahin ikinä ja Turnuriin pääsy oli ollut karvan vaille hengenlähdön takana (selkeästi oli ahdistusta aistittavissa). Heille oli kuitenkin osunut loistokelit ylempänäkin, joten kannatti kitua mäessä. Saimme heiltä myös vinkin napata kepit kouraan matkalla olevan pikkukylän läpi kulkemista varten, ilmeisesti koirat olivat ragettaneet matkalla. Onneksi meillä ei tullut kintuille asti turreja, koska kovin isoa mastiffia ei olisi kaadettu niillä risuilla mitkä suoriuduimme poimimaan.

Matkalla Victoriaan tavattiin myös Turnurin äijän ja apulaisen aasikulkue matkalla ylös täydennysten kanssa. Ilmeisesti lastissa oli tavaraa myös Podraguun, jonka avajaiset häämöttivät lähitulevaisuudessa. Meillä täydennyksiä hommattin enää Victorian hotellin ravintolasta, jossa pidettiin varsin kohtuuhintaiset possujuhlat. Romaniassa osataan muuten syödä lihaa. Sitten alkoikin jumalaton sahaus taksilla linnasta linnaan pitkin ja poikin Transylvaniaa, mutta patikointiosio oli tässä kohtaa paketissa leirintäaluetelttailu pois lukien.

Romanian alpit pysyivät aika pitkälti sumun takana piilossa tällä visiitillä ja niitä vähänkään näkyviä maisemia oli vaikea ehtiä katsomaan kun piti tehdä tikapuuta lumeen ja jänskätä että liukuisikohan sitä holtittomasti tuonne kivikkoon nyt vai ensi mäessä. Jos kelit osuvat kohdilleen ja lumi ei, paikka on kuitenkin erittäinkin visiitin arvoinen eikä pahemmin kalpene muidenkaan maiden alppien rinnalla. Saattaa olla että revanssia pitää pukata jossain kohtaa ettei Dracula pääse voittamaan.

Bonussektorina vielä Branin (se Draculan linna -mesta) ja Brasovin (se kiva mesta) majoitussuositukset: Branissa Vampire Camping ja Brasovissa Kismet Dao -hostelli.