Keväällä 2023 livahdin reissudemokratian perinteisestä umpikujasta / meksikolaisesta tuijotuskilpailusta omin nokkineni kohti Kreikkaa haikkailee. Siellä käynti oli ollut rästissä jo vuodesta 2005, jolloin silloisen matkaryhmän kakistokratia johdatti antiikin ihmeiden ihastelun sijaan Bulgarian Sunny Beachille (ei juurikaan ihmeitä pl. vaikuttavan kokoinen strippibaari pääkadulla).
Kohteeksi valikoitui sisämaassa Peloponnesoksella sijaitseva reitti nimeltä Menalon Trail, jonka varrella oli melko odottamaton määrä isompia ja pienempiä luostareita jne. pyhiä pömpeleitä. Se on muutenkin kovin hyvä 5-päiväinen. Kappeleista ja luostareista muodostui matkalla palvontapaikkojen sijasta vähän laavun tapaisia levähdyspaikkoja, mutta olivathan ne tietty myös luonnostaan maabrändäykseen sopivia alttareita.
Varsinainen levyalttari päätyi sateelta pelastaneen kappelin pihalle 2. päivän loppupuolella: Zorbas-yhtyeen Kevätserenadi kuulosti kovin soppelilta tuliaiselta huhtikuiseen Kreikkaan.
Mutta eiväthän ne tienvarsikappelit siihen loppuneet ja lippujakin oli vielä varalta lisää, joten loppumatkassa pääsi turmelemaan vielä toisenkin bussipysäkin. Siellä oli jo valmiina seinään maalattuna Suomen viirejä, asettelin vielä yhden lisää ovelasti olemassa olleen päälle.
Soumi-touhu ei loppunut vielä näihinkään, vaan tuttuja värejä löytyi myös paikallisista lipputangoista. Ilmeisesti 1800-luvulla kapinaliitto oli käyttänyt aika härmäläisiä värejä.
Kirsikkana kakussa myös kylteistä ja kadunvarsilta löytyi tuttuja aakkosia. Jopa oli opa!
Patikkamuistio 