Talvinen Toubkal (Marokko, 2.12.-5.12.2017)

20171204_101947

Poppoota paluumatkalla huippuharjanteella jossain 4000 metrin karvoilla

Mikä:

Marokon ja Pohjois-Afrikan korkein vuori (Jbel) Toubkal, 4167 metriä. 3 päivän eestaas-reissu huipulle, startti ja maali Imlilin kylän mainiossa Dar Adrar -majatalossa. Kuulostaa mukamas jotenkin korkealta, mutta on hapen lievää vähenemistä lukuun ottamatta ihan silkkaa normikävelyä ellei sitten satu paikalle joskus paljon lumen aikaan (ilmeisesti yleisimmin lopputalvesta/alkukeväästä, mallia helmi-maaliskuu).  Silloinkin se luultavasti on silkkaa kävelyä mutta pitää ehkä varautua hakkaamaan hakulla ja silleen.

Reitti:

Imlilin kylästä (1700+ metriä) Sidi Chamharouchin tosi pienempään kylään (n. 2350 m), Sidi C:stä jatketaan nousua Toubkalin refugelle (3200+ m, refugeja on oikeastaan 3 siinä samassa pihapiirissä). Sitten refugelta Toubkalin huipulle 4167 metriin ja takaisin alas.

20171205_134828

Imlilin yläkylää ja lähimpiä matalampia vuoria. Ympäröivistä rinteistä puski ilmeisesti ysärillä aika reippaasti tulvaa laatikkoryppäisiin.

Homman voi tehdä urheilupäissään kahdessakin päivässä (ensin Imlil-refuge, sitten refugelta huipulle tosi aikaisella herätyksellä ja suoraan takaisin alas Imliliin). Mukavampi setti on nukkua Toubkalin refugella sekä mennessä että tullessa.

20171206_142322

Piirsin Marrakeshissä riadin kätevälle emännälle tällaisen karttaletin reitistä. Aika simppeliä siis, ekana päivänä refugelle Imlilistä 5-6 tuntia ja tokana päivänä refugelta huipullakäynti kuutisen tuntia tms.

Reitin löytämisestä: Imlilistä mennään jonkin verran ylämäkeen autotielle Aroumdiin, ja sitten seuraillaan ilmeisintä reittiä kohti vuoristosolia (sen minkälie kuivuneen jokitasangon läpi). Jos on puhelinluettelon karttasivu tai sitten vaan Dar Adrarin isäntä näyttämässä tietä alussa kylän läpi ylärinteeseen autotielle (sen 5 min minkä se vaatii opastusta Adrarin ovelta), homman pitäisi olla aika urpovarma.  Muistinko jo sanoa että Dar Adrarissa kannattaa majoittua aina? Siis Dar Adrar.

DSCN3044

Lähdössä Imlilistä, Adrarin heppu saattelee alkumatkan mäkeen ja Aroumdiin vievälle autotielle

Refugelle asti reitti on sitten se ainoa polku mikä siinä järkevästi menee ylämäkeen pitkin solaa (tunnistaa mm. kokismyyjien hökkeleistä), ja refugelta lähdetään kiipeämään suoraan itään tässä kuvassa näkyvään U-ränniin.

20171205_073305

Elikkäs siis tuohon keskellä olevaan U:hun kun osuu niin ei pitäisi olla isompaa pulmaa. Alussa pitää kiertää vähän oikean kautta joen yli, siitä leikataan hyvinhyvinaikaisin ylävasuriin kohti ränniä. Moni ei leikkaa tarpeeksi aikaisin kun joen jälkeen pitää etsiä polku ja kiivetä 1,5 m.

Polku ylös huipulle oli tampattu todella hyvin ainakin nyt vähän lumen aikaan. Ryhmiä vaikuttaisi hakeutuvan nousulle aika pitkälti ympäri vuoden, joten myös tuoreen lumen peitettyä polun voi olla sauma peesata jotain aamulla lähtenyttä porukkaa. Ihan tyystin whiteoutissa ja 3 metrin hangessa sinne ei ehkä kuitenkaan kannata lähteä keekoilemaan. Ellei sitten ole britit siinä edessä tappituntumalla valittamassa teestä.

Jonkinlaisena paikallisena kuriositeettina pitää mainita täydellinen reittikylttien puute. Oma arveluni on se että johtuu oppaiden lobbaamisesta: sellaista tarjoutuu messiin joka nurkalla Imlilissä ja vähän vielä mäessäkin (myös aasikyydin saisi lennosta halutessaan). Jos hakusessa on peruspiipahdus huipulle sitä helpointa reittiä pitkin hyvällä kelillä ja ei-hullulla määrällä lunta, oppaalle ei siis pitäisi olla suurempaa (=mitn) tarvetta.

20171204_123438

Opaskylttien sijasta oli kaikenlaista graffitia kivissä. Jotkut raapustuksista näyttivät jopa jotenkin ohjeen mallisilta, paljolti oli kyllä myös ”Azeem was here 2013” -matskua.

Opas(kirja):

Ciceronelta löytyy opus nimeltä Trekking in the Atlas Mountains, jossa on esitelty vino pino reittejä eri puolilla Atlas-vuoria. Toubkalille nousu paria eri reittiä pitkin on katettu siinä todella lyhyesti, eikä esim. reittikarttaa ole mukana. Pelkästään Toubkalilla käyntiä varten en ostaisi tätä, mutta jos Atlaksella vaeltelu yleensä kiinnostaa niin kirjasta löytyy melkoisen kattava valikoima päiväreittivinkkejä ja yksi 9 päivän pitempikin patikka.

Ciceronetoubkalmap

Ciceronen opuksen kartat eivät mene tätä siitä varastettua tarkemmaksi, kannattaa ostaa erillinen esim. Imlilin Atlaspuodista. Tuo ”S. Cwm” on se tavallinen eli helppo nousureitti refugelta.

Vaikeusaste:

Sulalla tai vähälumisella kelillä Toubkalin nousu normireittiä on silkkaa patikointia ja hakut jne. rautakauden vehkeet jäävät todennäköisimmin jumppapainoiksi. Ei-lumisissa olosuhteissa suurin haaste tulee varmaankin siitä, että happi on oikeasti vähemmissä kuin kotimaanosan vuoripolkujen normietapeissa 1000-2000 metrin kieppeillä. Suoraan kentältä taksilla 1700 metriin ja siitä sitten parissa päivässä 4167 metriin pisti läähättämään kummasti, tosin ei sitä kuntoakaan ole ihan kasoittain päällä. Päänsärky ja pahoinvointi kuitenkin jäivät about tyystin välistä.

Tupakoijan keuhkoilla 4 kilsan ylityksen siis hyvinkin huomasi. Myös ihan pinkkielimiset tyypit ilmoittelivat jonkinmoisesta hengenahdistuksesta ja päänsärystä jo refugen 3200 metrissä oleskellessa, ja ylhäällä jollekin iski päänsärky jos ei liikkunut.

Jos korkeusvaivoja ei lasketa, reitin vaativuus ei ole mitään kovin hurjaa hooceetä keskiraskaaseen saatikka vähän vaativampaan vuoristopolkuun aiemmin tutustuneelle. Ensimmäisen päivän nousu Imlilin 1700 metristä refugen 3200 metriin raskaammalla rinkalla teki tosin nihkeää, sitä seurannut huiputuspäivä kevytkamoilla taas tuntui jaloissa ihqummalta mutta silloin keuhkot muistuttivat itsestään. Alla olevassa videossa todnäk kuuluu jonkinasteista pihinää.

Joka tapauksessa: vaatii ainakin kohtuullisen peruskunnon ja mieluummin vaikka vähän urheiluhenkisyyttäkin. Korkeusahdistus on vissiin jotenkin yksilöllistä, mutta hyvä kunto ja oikea nestetankkaus jne. soseutus kuulemma helpottavat. Sekä hitaasti hivuttaminen.

Ainakin yksi ohjattu ryhmä teki refugelta ensin kevyempiä lenkkejä lähirinteisiin ennen Toubkalin päälle nousua, totuttelupäiviä taisi heillä olla peräti 2 kpl. Jos haluaa pelata varman päälle ettei joku tiimistä ota ja puklaa tms. ennen huippua, tuollainen veto voi varmaan olla ihan järkikamaa ja naapurihuiputkin ovat vissiin vallan kelpoja.

Miten sinne pääsee:

Epäilyttävän helposti. Norwegianin menopaluun Helsinki-Marrakesh suorilla (5,5 h) lennoilla olisi saanut hyvinkin alle kahdensadan jos olisi liikkunut pelkillä käsitavaroilla. Rinkka ruumassa kellotti menopaluun hinnan jopa 220 euroon. Wat.

Taksi lentokentältä Imliliin maksoi noin 60 euroa netistä tilattuna, tai sitten 40 euroa Dar Adrarin kanssa sähköpostilla sovittuna (jos jaksaa odottaa epävarmaa vastausta postiin). Pari puolalaista matkusti 5 eurolla eläinten kanssa avolavalla, ja kuulemma Marrakeshin bussi(juna?)asemalta saa kimppatakseja suunnilleen kympillä per naama tms. Paluumatkalla Imlilin ”pääkadulla” noutajaa odotellessa tuli useampiakin halpoja kyytitarjouksia randomikaapuveikoilta, trafiikkia Marrakeshin suuntaan näyttäisi riittävän.

Jos haluaa huijata ylös pääsemisessä, voi siis myös värvätä aasin roudaamaan kamat (ja vaikka itsensäkin) refugelle Imlilistä. Alkumatkasta voi myös leikata jonkun 40 min kävelyä aloittamalla Aroumdista eikä Imlilistä. Kummassakaan ei ole mainittavaa muuta ajanvietettä kuin teenjuonti ja vuorille lähteminen, joten sikäli Aroumdille +1. Autolla kai pitäisi päästä sinnekin, tosin en tiedä onko Aroumdissa yhtä hyvin varusteita vuokrattavana kuin Imlilissä (tai lainkaan) tai niitä kammottuja hilloaamiaisia.

Varmaan isoimpana tuskana matkustamisessa oli Marrakeshin lentokentän afrikkalainen versio ”Too much snow, impossible” -motosta. Täyden lentokoneellisen piti täyttää maahantulolomake, ja tietenkään ennen karsinan rajaa tarjolla ei ollut yhtään kynää. Eli siis parisataa lomaketta oli nätisti jakelussa ja sitten yhden virkailijan lainausjono kynän käyttämiseen. Myös passimiliisille piti selostaa olemassaolonsa vaikeasti ja hitaasti.

Jokaiseen hotelliin kirjautuessa ja sitten vielä maasta poistuessa täytyi tilittää mm. osoite, ammatti ja seuraava majapaikka. Jostain syystä sotilaiden ei tarvitse tehdä ATK:ta.

20171202_183811

Milloin sinne kannattaa mennä:

Lol talvella. Tai siis, meillä oli ihan ältsyn tai ainakin yllättävän miellyttävä huiputuskokemus joulukuun alussa (refugelle 3. päivä, huipulle 4.12. ja takaisin Imliliin 5.12.) Oltiin vähän varauduttu siihen, että homma posahtaa naamalle tyystin ja saadaan dunkkuun lumelta ja tuulelta viimeistään huippuharjanteella. Se menikin ihan päinvastoin, eli refugelta aloittaessa oli reipas talvikylmä aamun varjossa, mutta huippuharjanteella aurinko nosti lämpötilaa varmaan jonkun 10+ astetta eikä pilviä tai tuulta ollut lainkaan. Ennen lumirajaa eli 2900 metriin asti mentiin aika lailla T-paidalla.

Alla olevassa kuvassa näkyy ennuste nousupäiville (3.12.-5.12.) ja nouseva oululainen.

Kesällä siellä on ymmärtääkseni oikeasti lämmin eli kuuma. Sitten myöhemmin talvella (helmi-maaliskuun nurkilla tms.) taas voi olla oikeasti lunta. Talvi jonkun huhun mukaan alkaa pyöriä joskus marraskuun lopuilla, joten tämä joulukuun alku oli kai sitten ihan OK vielä sen suhteen ettei lunta ollut ehtinyt tulla tonnitolkulla l. juuri yhtään rinteeseen. Aika tasan vuosi takaperin oli kai myös samoin hyvä keli joulukuussa tämän kommenttejaan heikosti seuraavan blogin perusteella.

Helmikuussa taas on ollut lähimenneisyydessä esim. tämän näköistä:

Summa summarum: ei voi tietää miten mikäkin talvi mutta ehkä alussa ei niin paha kun lopussa. Jos haluaa olla about varma että voi kävellä ylös tennareilla niin menee sitten joskus siinä toukokuun ja lokakuun haarukassa. Eero kyllä meni tennareilla nytkin.

Vesi, ruoka, majoitukset, varusteet:

Vesi on varmaan mainittavin pulma huolto-osastolla: hanavesi ja luonnonvedet ovat molemmat verboten ilman keittämistä tai vedenpuhdistuspillereitä (tabut ovat peliliike). Samoin salaatit ja kuumentamattomat kasvikset ja hedelmät jne. vissiinkin tuppaavat tuottamaan pakkivaivaa. Pullotettua vettä myytiin kuitenkin hyvin joka paikassa, myös refugella, eikä hintakaan ole törkeä.

20171204_082708

Vesi pysyi hyvin kahvilämpöisenä koko noususession ajan Stanleyn mötikässä. Camelbakista jäätyy letku jos sitä ei hiero tarpeeksi lähelle kroppaa (samanlaista vikaa pokkarikamerassa)

Ruokaa ei tarvitse itse kanniskella mukana välipaloja lukuun ottamatta: sekä Imlilin Dar Adrarissa että Toubkalin refugella varsin edukas majoitus sisälsi sekä aamiaisen että illallisen. Aamiainen refugella ja myös Marrakeshin riadissa oli tosin jäätävä sisällöltään, eli kahvin ja teen lisäksi vaaleaa kiekkoleipää ja erilaisia teollisia hilloja. Sitä leipää eli vissiin khoubzia ängetään jokaiseen ateriaan mukaan ja siihen ehtii kypsyä aika hyvin viikossa.

20171206_081456

Reissun ehdottomasti paras aamiainen tarjoiltiin Dar Adrarissa. Höttöleivän+hillon lisäksi myös lättyjä sekä suolaista levitettä, jugurttia, mehua ja hedelmiä. Myös illalliset Adrarissa olivat reissun parasta safka-antia.

Joka paikassa tuupataan tarjolle minttuteetä, jonka litkiminen on vallan leppoisaa ajanvietettä. Marrakeshin katukojusta tarttui matkaan säkillinen kotijuomaksikin.

Imlilin ja refugen välissä (suunnilleen kolmannesmatkassa) sijaitsevasta Sidi Chamharouchin talorykelmästä löytyy useampikin kahvilantapainen, joista saa ainakin 40-50 dirhamilla munakkaan sekä misc kioskikamaa. Reitillä on siis millään hetkellä maksimissaan noin 4 tunnin matkan päässä lähimmästä ruokakaupasta, joten eväät voi mitoittaa aika minimihenkisiksi.

20171204_140155

Toubkalin refuge(t) 3200 metrissä. Lumiraja about erottuu taustalla tulosuunnassa.

Kahden hengen huone Dar Adrarissa aamiaisella ja illallisella maksoi 45 euroa. Myös eurot siis kävivät maksuvälineenä dirhamien vaihtoehtona julmetun monessa eli muistaakseni about jokaisessa katukojua hifimmässä paikassa, huonolla kurssilla tosin. Refugella punkkapaikka illallisella ja aamiaisella maksoi 25 euroa. Sekä Dar Adrar että refuge on hyvä ainakin yrittää varata etukäteen sähköpostilla, tosin refuge oli hukannut varauksen mikä oli ihan hyvä koska mailissa oli pyydetty ylihintaa. Vuorille postittelu on vähän kankeaa eikä helpota kun toisessa päässä bisnestä tekee berberi.

Dar Adrarissa on wifi, refugella ja vuorella taas ei kuulunut puhelin eli ei silleen haitannut vaikkei muistettu ottaa ylös paikallista hätänumeroa. Avun hakeminen vuorelle toimii kuulemma muutenkin helikopterin sijaan äijä ja paari -periaatteella, joten kannattaa ottaa lämmintä ja/tai kavereita mukaan jos aikoo katkaista jalkansa.

Varusteita eli meidän tapauksessamme jäähakut ja yhdet jääraudat kenkiin (meigälle!) sai vuokrattua Dar Adrarin kanssa samassa koplassa olevasta Atlas Trek/Trekking/Aztat/jotain -kaupasta Imlilistä, hinta per varuste oli jotain 3 euron luokkaa per päivä. Refugeltakin niitä ehkä kai sai, mutta sähköpostissa käskivät ottamaan Imlilistä. Kamoja voi kysellä Dar Adrarista varauspostissa, varaaminen ei näyttänyt olevan tähän aikaan tarpeen mutta voi olla jees tarkistaa. Trekkipuodista löytyi myös kelpoinen 1:50000-kartta Toubkalin ympäristöstä (n. 12 €). Alla summitpost.orgilta varastettu kuva trekkikaupan ovesta ja ei-varastettu kuva siitä kadusta jonka varrelta puoti löytyy.

Jos jääraudat arvelee tarvitsevansa, niin niiden kanssa on hyvä olla tukevamman mallinen kenkä. Asustus meni näillä keleillä aika pitkälti ”sporttinen talvi +” -osastolla ihan jees, eli hikoilulämpökerrasto alle, fleeceä ja t-paitaa väliin ja kuoripuku päälle, sit vielä hyvät hanskat ja pipo + maskihuivin tynkää. Tuplasukat ❤ Untuvatakkia en tullut pukeneeksi muuten kuin tupakalla käydessä vahingossa, mutta ei ole mitenkään huono varalla jos vaikka ei olekaan silkkaa sunshine&lollipopsia avoimella rinteellä.

DSCN3174

Olin vähän järkyttynyt kun Eero ei lähtenytkään huiputtamaan shortseissa

Maalikaljatilanne vuorilla on (huom!) jopa huonompi kuin refugen aamianen, eli sellaista ei saa mistään. Atlas Trekin heppu sanoi että lähin anniskelupaikka olisi Marrakesh heti siinä 70 kilometrin päässä vieressä, kuulemma hätätapauksessa olisi voinut tilatakin sieltä mutta ihan niin jano ei ollut. Plus Eerolla oli vielä saapuessa jemmattua viskiä.

Eiköhän se about noilla onnistu, seuraavaksi kolmen päivän lomadiat!

Päivä 1-2: Marrakesh – Imlil – Sidi Chamharouch – Toubkal Refuge

Norwegianin lento poksahti Marrakeshiin suunnilleen kello 14:30-15 paikallista aikaa, ja lentokentän kotimaista turausta haalealla lämmöllä muistelemaan saavasta byrokratiafailparadesta huolimatta päästiin kuskin kyytiin siinä määrin ajoissa, että Imlilissä oltiin juuri hämärtymisen holleilla. Aurinko siis katoaa aika pian iltaviiden jälkeen joulukuun alussa, ajomatka on jotain 1:15 tms.

20171203_093136

Imlilissä hämmästeltiin tätä paikallista noitalippua, kunnes paluumatkalla kuski valisti että sehän on Marokon virallinen viiri. Syytän koulutusjärjestelmää.

Imlil on melkoisen karu lokaatio hengailumielessä: turistille on kyllä tarjolla lähes loputtomasti tilaisuuksia ostaa ylihintaisia helyjä tai värvätä opas, mutta muuten virikkeet ovat pykälän harvassa kun kaljallakaan ei voi paikata. Paitsi tietty ne vuoret.

Jonkinlainen (pah) nähtävyys-vierailukohde on Kasbah du Toubkal siellä ylämäessä muutaman minuutin päässä Dar Adrarista. Viiniä turhaan etsineille metsävaatteisille vierailijoille siellä ei ollut tarjolla juur muuta kuin triplahintaista kokista ja nätti terassi.

Dar Adrar sen sijaan on ihan loistava tukikohta Toubkalin reissulle, ja sen isäntä/omistaja/tms. Mohamed on ilmeisesti seudun päälliköimpiä oppaita jos sellaista on etsimässä. Herra M ei tosin ollut paikalla majatalolla kumpanakaan yöpymispäivänä, koska vuorilla piisasi kuskattavia.

Saapumispäivänä ei tehty juuri muita muuveja kuin Dar Adrariin asettuminen, ja sitten aamulla käytiin alhaalla kylässä hakemassa rompetta Atlas Trek Shopista. Matkaan päästiin joskus 10 jälkeen, mikä piisasi ensimmäisen päivän effortteihin juurikin sopivasti.  Alkumatkasta Adrarista saatiin siis tuuppaus ylämäkeen tielle, ja siitä reissu olikin aikas suoraviivaista kohti Aroumdia, tulvatasankoa ja sen jälkeen vuorisolaa Sidi Chamharouchin välietappiin. Alla oleva kuva tasangosta on kyllä paluumatkan suunnasta.

Aroumdissa joutuu puskemaan pienen kauppiaskujanjuoksun läpi ennen tulvatasankoa. Paluumatkalla narahdin (siinäkin) ja ostin mitälie kaulakorua about tuplahintaan ellen enemmälläkin, vaikka luulin tinkineeni edes jotenkin. Eräs kanukki antoi vihjeeksi aloittaa oman tarjouksen neljäsosasta siitä mitä aluksi pyydetään: sillä voisi ehkä lopussa päästä siihen että maksaa vain puolet pyydetystä eli melkein oikean hinnan. Hmm.

DSCN3190

Tulvatasangon Imlilin puoleisessa päädyssä paluumatkalla, kotihotelli jo aikas lähellä. Tuo talorypäs oikealla ei siis ole vielä Imliliä, olisikohan Aroumdia?

Imlilistä parin tunnin matkan päässä sijaitsee Sidi Chamharouchin väliasema, josta saa ruuan lisäksi mm. paitoja ja täysii aitoja fossiileja. Ostosten pitäisi kai mennä ihan hyvään tarkoitukseen osuuskunnalle, koska kylässä asuminen näyttäisi olevan melkoisen karua. Tyypit tekevät mielellään kauppaa esim. lämpimistä vaatteista tai makuupusseista. Paluumatkalla vaihtelinkin Fjällrävenin fleecen outoon mattotakkiin (piti myös maksaa väliä koska berberi, antoi sitten vielä pipon kaupanpäälliseksi).

DSCN3094

Valkoinen aasi ja takana valkoinen moskeijakivi. Näiden mestojen vedellä on kuulemma jalkoja parantava taikavaikutus, mutta eihän sitä uskaltanut koska bilhartsia ja sapeli.

Sidi Chamharouchista kiivetään sitten Ibrahimin munakkaan ja teen jälkeen jyrkkä ylämäki siksakkina ja jatketaan kohti lumirajaa. Sidistä on matkaa refugelle vielä kunnosta riippuen plusmiinus kolmisen tuntia. Itseäni hapetti jotenkin epätavallisen paljon, mutta poseeraus onnistui onneksi vielä.

DSCN3135

Eero tietty oulusteli koko matkan refugelle lumirajan yli shortseissa

Ei-älyttömän-pitkään lumirajan jälkeen päästään refugen näköpiiriin. Sidin jälkeisiä mutkia kyllä tuli kirottua jokaista että miksei sieltä jo tule jotain etappia kulman takaa.

20171205_080747

Taas huijaan: paluumatkalta taaksepäin katsottuna refugesolan polku aamuvalossa

Sieltä se majoitus lopulta kuitenkin putkahtaa! Aika loppujalkaisena ja juurikin iltahämärän kohdilla tulee rämmittyä säätämään passia ja kierrättämään lukuisten naapurimaa-espanjalaisten kanssa lintuja + pastaa illallispöytään. Eitunnumisn, koska aamulla otetaan sitä huippua ja muistin pakata kuulosuojaimetkin yötä varten.

Päivä 2/3: Toubkalin huipulle ja takaisin refugelle

Aamulla heräsin harvinaisen epäterveeseen aikaan muun salin mukana. Harvemmin lomalla tulee syötyä aamiaista viideltä, varsinkaan kuppaista vaaleaa leipää ja tönkkösokeroitua hillokarusellia. Ensimmäiset ristoreippaat lähtevät turaamaan mäkeen jo 5:30 otsalamppujen valossa. Itse hinailen Eeron vastalauseista huolimatta lähemmäs vähän ennen 7 aikaan saapuvaa auringonnousua. Kengät pimpattua onkin juurikin suunnilleen valoisaa ja sopiva hetki lähteä rinteeseen. Rautoihin ei ollut oikeastaan juuri mitään oppimiskynnystä ainakaan näin helpolla alustalla, eivätkä ne häirinneet mitenkään havaittavasti edes paljaalla maalla (irtokivellä/lohkareilla).

Aamulla on aika talvihemulimainen pakkanen, koska aurinko on väärällä puolella isoa vuorta. Ylämäkeen liikkuminen ja nousutäpinä pitivät lämmöt kuitenkin vallan hyvällä tasolla. Ensimmäistä nousua jonkun matkaa puskettuaan tajuaa myös kääntyä katselemaan auringon hipsimistä selän takana oleville rinteille. Happea pitikin joka tapauksessa pysähtyä vetelemään tiheään tahtiin, joten fotoille piisasi tilaisuuksia sen mukaan kun jaksoi ja kameravehje ei ollut kosahtanut aamupakkaseen.

DSCN3169

DSCN3168

20171204_082704.jpg

Ensimmäisen isomman nousun jälkeen saavutaan kattilamaisen hässäkän äärelle. Vakioreitti jatkaa siinä oikealla laidalla ylös, ja kääntää sitten vasemmalle kohti huippua harjua myöten. Sen polun pitäisi olla niin tampattu ja liikennöity että löytyy.

monttureitti

Eli tuolta punaisen nuolen huudeilta tullaan ylös vähän kiertäen ja käännytään sitten huippuharjulle. Useimmat palasivat myös samaa normireittiä, mutta Eero usutti laskeutumaan tuolta siniseltä puolelta kattilaa. Se olikin alaspäin menessä ihan siistii, ylöspäin olisi ollut suorempi mutta jyrkempi.

 

Hirveän puuskuttelun ja rautajalkailun jälkeen huippu saavutetaan suunnilleen 4 tunnissa. Eero on ollut siellä tietty jo tuntia aiemmin. Aurinko paistaa sans pilvi, lämpö menee lähemmäs överiä eikä tuulta näy missään -> photo-oppia \o/

20171204_111521

Paluumatka alas kattilan vaihtoehtoista reunaa on aika herkkua ylös rämpimisen jälkeen ja 4 tonnin paremmalla puolella ikinäekaakertaakäymisen fiiliksissä. Vesi oli turhan vähissä, mutta laskeutumisessa ei pääse enää niin hapoille että parin desin eestaas kurlaaminen haittaisi suunnattomasti. Kaikenlaisia hymyjä ja korkeusvaivojen väistymisiä, woo!

20171204_132629

Loppumatkasta uskaltautuu jo laskemaan jonkin pätkän persmäkeäkin vaikka kivi onkin aina lähellä sydäntä tai muuta ydintä. Refugen pihalla istuskellessa auringossa naama täynnä sipsiä ja Fantaa fiilis oli vallan kohdillaan vaikka maalikaljaa ei olekaan tarjolla. Eeron viskiä onneksi sai termarikupillisen salaa. Takaisin alas refugelle kerettiin vähän ennen 7 lähdöllä jossain 13:30 tienoilla, ja siihen mahtui kaikenlaista kahvitaukoa jne. kikkailua.

Päivä 3/4: takaisin Imliliin refugelta (joku 3,5 tuntia laskeutumista + berberit)

Paluumatka oli yllättäen aikas samoja maisemia kuin tullessa, mutta eri kulmasta ja eri valossa. Hianoi.

DSCN3183

20171205_081541

20171205_081425

20171205_082602

20171205_083913

DSCN3194

Parin fossiiliostoksen ja berberin ovelan ansan kautta palauduttiin sitten takaisin Imliliin etsimään tuopillista, turhaan. Julmetun hienot vuoret! Alkutalven olosuhteet ja maisemat yllättivät todella positiivisesti, ja kun kauppamiehistä ja juomavalikoimasta pääsee yli tai ohi oikealla varustautumisella, mestahan on ihan uuh. Voipi hyvinkin olla että tänne tulee palauduttua taas kiertelemään niitä muitakin solia ja huippuja. Kev Reynoldsin A Walk in the Clouds on tällä hetkellä työn alla, ja siinä veivaillaan alkuluvuissa juurikin näissä maisemissa (tosin mustavalkokuvien aikaan).

Jottei mene ihan luolamiesulinaksi, alla vielä kuvatodisteet onnistuneesta sivistyksen loma-asumuksesta Marrakeshissä eli Riad Les Lauriers Blancista.

Kategoria(t): 1-5 päivää, Keskiraskas, Marokko, niin kovin raskas. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s