Patikkamuistio

Pari Parikasta ja Paratiisi

Julkaistu kesäkuu 16, 2018 by Antti P

20180602_170616

20180603_002003

Jostain syystä Salmen alue on jäänyt kokonaan tsekkaamatta: syytän pesemättömyyttäni.

Saman pesemättömyyden takia en ollut taannoin hoksannut Kämmenlammen laavua, joka on siis paras puinen keidas johon olen tähän mennessä törmännyt.

Joka tapauksessa: uusia mesomismaita etsiessäni löysin sähköisistä sekä paperisista lähteistä vinkkiä jopa Vaakkoita syvemmällä Vihdin suunnassa olevista laavuista nimeltään Iso-Parikas ja Vähä-Parikas. Netissä olevien tietojen perusteella mestat näyttivät olevan pelottavasti vihtiläisten tiukasti omassa käytössä olevia epämetsäläismäisiä makkarakatoksia. Siitäkin huolimatta ne näyttivät niin hyvältä, että pitihän se lähteä tarkistamaan. Seurasi kovin positiivinen yllätys!

Vähä-Parikas on nimestään huolimatta se laajempi keittokatos- ja leiriytymismesta

Kun fillarilla sotkee Haagan tienoilta varsin inhimilliset 35 km, saavuttaa todella mainion leirikeskuksen ja monella grillikeidaksella varustetun rinkulan. Autolla liikkuessa tätä muuvia ei varmaan tarvitse kovin paljon edes harkita.

20180602_165617

Jos mestoille haluaa julkisella moottorivehkeellä, paras veto on ottaa Nuuksion bussi Kattilaan asti ja kävellä Takalan laavun kautta. Tämäkin olisi ollut hyvä hoksata jo.

20180602_173546

Itse posahdin Salmen tienoille fillarilla Vihdintien kautta etelän suunnasta houkuttelevasta Ollilantien risteyksestä: siellä joutuu navigoimaan asuntovaunujen läpi ja ajelemaan hiekkatiellä, eikä matkan säästö ole juurikaan kummempi ellei jopa huonompi verrattuna Salmen keskuksen kautta veivaamiseen.

Omalla visiitilläni käydessä elettiin edelleen jatkuvan kuivan ajan niheytymisiä, eli grillipaikkaa joutui etsimään. Onneksi Salmen rinkiä ajaa helposti pyörälläkin.

20180602_172950

Pelastuslaitos siis kielsi tulenteon sekä Vähä-Parikkaalla että vähän matkan päässä olevalla Iso-Parikkaalla. Onneksi kolmas kerta sanoi tulen ja oli nimensä väärti, eli Paratiisissa sai sekä grillata (kun oli kunnon iso metallihormi, ennen nykyisiä kaikki-liekki-kielletty-aikoja) että uida.

Paratiisin ranta ja saatanan kuormajuhta

Paratiisin nuotiokatos: 2 identtistä kokkauspaikkaa vastakkain

Heti Paratiisin viereen pääsee autolla, eli siinä on taivaan portit myös laiskalle väestölle.

Paikka on todella jees: heti grillikatoksen edestä mennään alamäkeen varsin kelvolliseen vaikkakin pienenpuoleiseen rantaan. Otin tämän jopa liikkuvalle kuvalle.

Alla pari kuvaa juhdasta ja kahvipannusta koska miksipä ei!

Illaksi palasin vastahakoisesti Paratiisista Iso-Parikkaan rannalle hyttysten syötäväksi. Sekin on kyllä todella loistava mesta varsin toimivalla grillikatoksella, mutta eihän se ollut nyt lainkaan käytössä ja teinejäkin kävi kiertovartio torumassa.

Mutta jumpe! Olipa se hienoa aikaa pari viikkoa sitten: tätä nykyä ollaan jossain 1,5 kuukaudessa nollasateita ja röökiäkin sytyttäessä pitää varoa ettei tammi räjähdä. Kunhan kelit tästä paranevat eli märkenevät, Salmeen pitää taas todellakin singahtaa. Alla vielä pari napsua Salmen leirikeskuksesta, joka on todella hieno kompleksi, joka kärsii pykälän tai pari siitä että kaikki palvelut siellä ovat kiinni. Tämäkin varmaan saattaa muuttua kuin sää.

Kategoria(t): Nuuksio, Park life, Päiväreissu, Velosipeedi | Kommentoi

Kiipsaaren majakka & co (Vilsandin kansallispuisto, Saarenmaa, 5/2018)

Julkaistu Touko 20, 2018 by Antti P

Kiipsaaren majakka toukokuun 2018 puolivälin helteissä, etualalla luuleman mukaan majakanvartijan talon rauniot

Piipahdimme äiteen ja serkun kanssa katsastamassa Saarenmaan 10.5.-13.5. helatorstain mahdollistaman pitkän viikonlopun ja äitienpäivän vauhdittamina. Varsinainen patikointi / muu jormailu oli reissussa vasta B- tai C-suunnitelmana, lähinnä tarkoituksena oli kierrellä saaren nähtävyyksiä ja rantoja vuokrakiesillä Tapio Mäkeläisen askelmerkkien opastamana. Enemmänkin historiaan ja kulttuuriin keskittyvän opaskirjan kartoista (joiden perusteella saarella muuten pystyy autoilemaan vallan komeasti) silmääni oli osunut Vilsandin kansallispuisto, josta en tiennyt etukäteen juurikaan mitään.

Vilsandin puistossa on sekä enemmän patikointityylinen saari (se varsinainen Vilsandi?) että pohjoisemmassa Harilaidin osassa 11-13 km polku ja se Kiipsaaren majakka. Myös vallan jees leiripaikka grillikatoksineen osuu Harilaidin kiekan varrelle.

Aluksi hamuilimme visiittiä Vilsandin saarelle, mutta visiitillä kansallispuiston vierailijakeskukseen saimme kuulla, että sinne pääsee joko tyyriillä yksityisveneellä tai sitten etelän suunnasta jalkaisin 5 km matalikkolähestymisellä, jossa kahlataan välillä puolireiteen ulottuvassa merivedessä. Toukokuun lämpötiloilla ja päiväretkivarusteilla ml. grilliloota tämä ei kuulostanut ihan toimivalta, joten siirsimme tähtäimen saaresta kohti Harilaidin niemeä eli Harilaiun polkua Vilsandin pohjoisessa osassa.

Vilsandin kansallispuiston vierailijakeskus Loonan kartanon pihapiirissä

Harilaidin niemelle etsiytyminen vaatii oman auton, julkista liikennettä sinne ei ymmärtääkseni liikahtele. Valkoisia ja muhkuraisia hiekkateitä pitkin löytää perille kävelypolun alkupisteen parkkipaikalle suht tuskattomasti jos kerran pari vilkaisee googlen palleroa, ja siitä eteenpäin reitti onkin erittäin selkeä rinkula niemen ympäri.

Polun alusta parkkipaikalta lähtiessä on 4,5 km vinolle majakalle, 3 kilometrin kohdalla vastaan tulee keittokatoksella varustettu leiriytymispaikka. Paluumatka rinkulan toista laitaa on pitempi (7 km pintaan) ja siihen kannattaa varata 1,5 h.

Harilaidin niemi alkaa hauskana autiomaana: maasto on melkoisen karua, välillä meri vilahtaa laitamilla. Jonkin aikaa korppikotkia tähyiltyään pääsee matalan havumetsän helteellä puutteelliseen siimekseen, ja 3 kilometrin kohdalla oleva leiripaikka saapuu kohdalle suht pikaiseen.

Leiripaikka on todella mainio: niemen keskellä oleva (vissiinkin suolainen) lampi tarjoaa hyvän ruohoisen rantaspotin sekä teltoille että uimarille, ja mestoilla on grilli jonkinmoisella puuhuollolla, ruokakatos ja huussi.

Leirintäpaikan sijasta raijasimme eväämme ja grillilootamme vielä jonkin matkaa eteenpäin majakkalounas kiikarissa. Viimeiset 1,5 km ovat hiekkaisia ja rantaa piisaa.

20180512_131524

Santapolkua hetken aikaa tarvottuaan Kiipsaaren majakka alkaa häämöttää edessä.

20180512_133141

Majakka pykättiin 30-luvulla, ja sen jälkeen meri alkoi siivuttaa rantaa. Alun perin 100 metriä kuivemmalla puolella rantaviivaa sijainnut majakka möllöttää nyt reilusti veden puolella, ja majakanvartijan lukaalista on jäljellä enää pommitetun oloiset rauniot.

20180512_144148

Majakka poistettiin käytöstä 90-luvun alkupuolella, ja jossain vaiheessa aallot ja tuuli jne. vitsaukset olivat työntäneet sen niin killilleen, että se tunnettiin Saarenmaan Pisana. Nyttemmin torni on kallistunut taas vaihteeksi suorempaan suuntaan, mutta ihan viivottimella piirretty sen profiili ei ole vieläkään. Erinomaisen tunnelmallinen piknikpaikka siitä on ainakin sukeutunut.

Etäämmältä ihailun lisäksi Atlas Obscurassa vinkataan, että majakan ovi loistaa poissaolollaan mutta tikkaat ovat vielä paikallaan. Kuulostaa melkoisen hasardilta mutta mikäs siinä jos kiinnostaa ja vakuutus on kunnossa, liekö miten laillista sitten.

Paluumatkalla kiersimme rinkulareitin toisen laidan, jolla on pituutta havaittavasti enemmän kuin alkupätkällä. Senioriosastokin selvisi siitä helteessä suhteellisen hengissä, joten sekin puolisko kannattaa tsekata ellei kiire paina niskaan.

Paluupuoliskolta rinkulaa löytyy mm. tämä paatti

Vallan suosituksen väärti piipahduskohde siis jos Saarenmaalla haeskelee luontoreittiä! Vilsandin saari jäi kiinnostelemaan, ja saarella liikkuminen fillarikyydillä vaikuttaisi tämän autoilutestin jälkeen olevan suht toimiva vaihtoehto sekin. Jos tähän naapurustoon eksyy vielä uudelleen, fillarilla posottelu kahluureitin ääreen lämpimämmän meren aikaan ja parin päivän leireily Vilsandin saaressa (sielläkin on majakka) voisi olla aika hyvä paketti.

Tällä reissulla maittoivat myös Kuressaaren kauniit vanhat talot & linna, Järve Cottagesin siistit mökit rantadyynien holleilla, monet muut majakat Säären niemikiekan varrella ja mukavat tyypit ja maisemat kautta saaren(maan). Kollaasoidaans niitäkin.

Kategoria(t): Park life, Päiväreissu, Viro | Kommentoi

Peaks of the Balkans: raja tulee vastaan

Julkaistu Touko 18, 2018 by Antti P

Oletettu näkymä puolentoista kukauden päästä, paitsi silloin molemmat ovat Waltereja ja kieli on albania

Kesäkuun lopussa suuntana on Balkanin vastine Tour du Mont Blancille eli Peaks of the Balkans -reitti. Vastine siinä mielessä että PotB kulkee TMB:n tavoin vuoristoisen rinkulareitin 3 maan läpi, eli Albaniasta Kosovoon, sitten Montenegroon ja sieltä takaisin Albaniaan (tämä siis kun aloittaa Thethistä Albanian puolelta, mikä on parhaan ymmärykseni mukaan se normisetti). Matkaakin on suunnilleen saman verran eli n. 190 km jaettuna 10 päivälle, mutta yhtenä erona on ainakin se, että maasta toiseen vaihtaminen on pykälän kinkkisempää kuin Mont Blancin kierroksella. Paitsi että morjestuskieltä pitää (ehkä) vaihtaa, Balkanilla vaaditaan vielä papereitakin.

Rajapaperien kanssa puljaamisesta löytyy aika kehnosti tietoa ja jossain kehdataan suositella opasfirman käyttöä niiden hankkimiseen. En käytä, teen itse ja säästän. Kun kysyy Kisulaiselta, rajapaperit kuulemma ”selviää googlesta”. Googlella löytyvä tieto rajatohinoista näyttäisi olevan suht häröä ja enimmäkseen tuoreimmillaan vuodelta 2014, esimerkiksi täällä väitetään tämmöistä:

The principle is that you get permission from each country that you leave. It does work, sort of! People applying independently should download the application form for each country from the PoB website www.peaksofthebalkans.com [<– tämän linkin saitti on remontissa eikä sisältänyt nykyversiossaan paljon mitn hyödyllistä tämän kirjauksen aikaan] or the separate section on this B3P website and e-mail it to the police addresses given. Do not expect a reply but make sure you have a copy of your application with you when you travel. They don’t like you applying more than a month in advance!

Tuosta yllä olevasta Balkans Peace Park Projectin osoitteesta löytyvä paletti hakemuslomakkeita näyttäisi olevan about sama kuin se satsi minkä Peaks of the Balkans -facebooksivun tyyppi lähetti minulle maaliskuussa tämän chatin perusteella:

Täällä olisi myös joku nettilomake mutta epäilyttää enemmän kuin Suomen posti.

Ehkä lupaavimmalta ja tuoreimmalta haiskahtaa Zbulo-saitin info (Bureacracy-tabilla):

The application requires your personal details, depending on the country a scan of your passport / id card and in Montenegro also the payment of a fee since 2014. After paying this tax at a local bank or post office within Montenegro you can, equipped with the payment slip, collect your permit at the border police station outside of Plav. In Albania and Kosovo permission is granted electronically and free of charge.

Tämän tonkimisen perusteella paperisota taitaa kulkea siinä uomassa että lähetän Balkans Peace Park Projectin lomakesatsin ryyditettynä passin skannilla sekä perinteisellä että sähköpostilla kaikkien kolmen maan miliisiosoitteisiin ja raijaan printtikopioita messissä koko matkan. Jossain väitetään että viikko etukäteen riittää, jossain 14 päivää, jossain että yli kuukausi etukäteen suututtaa leimaajan: taidan itse valita sen 1 kk etukäteen.

Parissakin paikassa luotettavaksi kehutun Zbulon selostuksen perusteella toiveena on että Kosovon ja Albanian osalta lupa ehkä ilmaantuu jopa sähköpostiin eikä maksa. Montenegrossa pitänee etsiytyä poliisiasemalle Plavissa (ja vissiin maksaa 10(?) € vielä erikseen pankissa ennen miliisin luona piipahtamista). Päivitän sitten edistystä kunhan edistystä tapahtuu tai pääsen balkanilaisesta kalterikaivosta ulos vuonna 2047.

PÄIVITYS 1: 66.6% GREAT SUCCESS (Kosovo ja Montenegro check, Albaniaa ootellaan)

Päädyin lähestymään Albanian, Kosovon ja Montenegron rajamiliisejä alla olevan mukaisella paketilla ja saatekirjeellä:

Eli hakemuslappu (kullakin maalla omansa), skanni passista ja hatusta pyytämättä vedetty lisäselostepaperi, jossa on Ciceronelta varastettu reitin kartta ja etappien päivämäärät. Nämä kietaistiin PDF:ään ja postin liitteeksi, Kosovoon ja Albaniaan lähetin varuiksi myös paperisina.

Tämmöinen maili meni massapostituksena vähän kaikkialle (tässä ekassa versiossa mukaan selvinnyt vasta 1 vaihtoehto Kosovon mailista ja väärin kirjoitettu Montenegron osoite).

No mihin nuo sitten pitää lähettää? Tässä alla olevassa shotissa on tähän mennessä paras lista osoitteita mitä olen löytänyt (saatu 3/2018 peaksofthebalkans.comin facebook-sivun tyypiltä):

kontaktitparee Kosovosta sain sähköpostiin myöntävän vastauksen pashuk.pepaj(at)kosovopolice.com-osoitteesta seuraavana päivänä (spammin siis kaikille jotka löysin), Montenegrosta taas yllä olevan kuvan ja tämän sivun osoitteiden pommittamisella ihqlta Damirilta vielä nopeammin.

Montenegron mailailu onnistui mainiosti: hox lisätietojen tarve (lisäsin nuo varuilta myös muiden maiden papereihin) ja Montenegron toimistokäynti Plavissa

En ole ollenkaan varma että pitääkö paperit lähettää myös paperisina, mutta koska Kosovolle ja Albanialle löytyi myös katuosoitteet, tuuppasin laput varuilta laatikkoon.

rajakirjeet

Eli siis, Kosovosta ja Montenegrosta kulkulisenssin saa todistettavasti irtoamaan lomakkeiden tunarimaisella täyttämisellä ja kaikkien löytyvien sähköpostien spammaamisella, Albaniassa jury vielä harkitsee. Tässä alla vielä tiivistettynä:

Sähköpostin liitteeksi skanni hakemuspapereista ja passista
- Itse lisäsin vielä bonuksena reittikartan ja etapit, tätä ei siis vaadittu missään
Sähköpostia spämmäsin kaikkien maiden kaikkiin mahdollisiin osoitteisiin
Varmuuden vuoksi hakemuspaprujen ja passin skanni meni myös etanapostiin niihin osoitteisiin mitkä löytyi eli Kosovoon ja Albaniaan
- Montenegrossa tätä ei ainakaan pitäisi tarvita koska siellä mennään toimistoon tekemään paperit, todennäköisesti ei Kosovossa tai Albaniassakaan mutta laitoinpa silti jos vaikka kuitenkin
Montenegrossa pitää siis mennä rajapoliisin toimistoon maksamaan 11€ ja viimeistelemään lupa siinä vaiheessa kun saapuu Plaviin
- Tämä siis silloin kun menee koko kiekan normireittiä, en tiedä yhtään miten toimii jos haluaa käydä Montenegrossa muttei Plavissa
Homman voi hoitaa vissiin aika paljon helpommin esim. Zbulo-nimisen matkatoimiston kautta (siellä on helpommat lomakkeetkin)
Ne lomakkeet on oikeasti hanurista (olen tulossa maahan enkä palaamassa jne.) ja ainakin itse lisäilin yhteystietoja jne. mitä niissä ei kaikissa pyydetty mutta varmaankin tarvittaisiin
Reitille mukaan printtikopiot lähetetyistä hakemuksista ja sähköpostiin tulleista ”saa tulla maahan” -kuittauksista

Tästä on hyvä jatkaa, näillä uskaltaa jo lähteä patikalle vaikka Albania ei vastaisikaan. Wohoo!

Kategoria(t): Albania, Kosovo, Montenegro, niin kovin raskas, Raskas, Varusteet | Kommentoi

Erakkomurjun kevätsavustukset 3.3.2018 (Evo/Tarus)

Julkaistu maaliskuu 9, 2018 by Antti P

20180303_142135

Viime kevättalvena tehtiin nolla uhria vaatinut kotaretki Repovedelle, ja siitä rohkaistuneina uskaltauduttiin taas tänäkin talvena ulos ja vieläpä kovin kauas lähimmästä Starbucksista: aina Hämeenlinnan taakse Taruksen retkeilyalueelle.

Naparetkikunta äärirajoilla noin puolivälissä 15 minuutin siirtymää tukikohtaan

Eteläisemmän Suomen kansallispuistoista ja muista puska-alueista oli esillä muitakin vaihtoehtoja, mm. Liesjärvi ja Päijänne. 10 ja 20 pakkasasteen välillä pogoileva keli asetti vaatimukseksi ainakin jonkinlaiset seinät ja katon, ja Päijänteellä talvikämppiä ei näytä olevan heti kansallispuistossa. Liesjärvellä olisi, mutta joku muu käytti niitä.

Noista kimmottuamme Google ohjasi meidät kuitenkin melkoisen helmen äärelle: Taruksen Erakkomurju-niminen tuplalaavu piisaa 12 hengen majoittamiseen ja ajaa melkeinpä mökin asian (on ovet ja kaikki), eikä ole myöskään hinnalla pilattu. Vuorokauden vuokra oli 56 €, ja 6 euroa päälle avaimen kotiin postituksesta. Varaukset tehdään Hämeenlinnan kaupungin kautta, ja brosyyriä pääsee ihmettelemään tästä linkistä kunnes se lakkaa toimimasta.

Tuplalaavu tarkoittaa siis tässä sitä, että kaksi laavua on vähän niin kuin työnnetty vastakkain ja toisen katto menee toisen katosta yli. Katon tasassa kahden puoliskon välissä on kolo (josta savu ei osaa poistua, ovia kannattaa pitää pari senttiä raollaan), mutta muuten pömpeli on umpinainen. Paikka on ihan mainio mäen päällä heti järven vieressä, ja autollakin pääsee pysähtymään vartin päähän. Mäkeä voi esim. laskea!

Kun majoitus oli saatu kuitattua toimivaksi ja Pitbullin Fireball soitettu, päästiin häröilemään lumessa kamppailun ja nuijasodan parissa. Varustelekan kirosanabaasaarista löytyneet lumikengät olivat pop ja kaikki osasi.

Kävelemällä kulki kuitenkin ehkä parhaiten, joku tosin keuli vielä suksillakin.

Taruksen alueelta löytyy tiheälti vaikka millaista majoitetta, varauslaavujen ja varaustuvan lisäksi myös vapaassa käytössä olevia perinteisiä ei-tuplamallisia puisia laavuja. Kävimme tsekkaamassa jälkimmäisistä Erakkomurjua lähellä sijaitsevan Kympin, ja sekin oli siisti. Kovin siistiä joka puolin siellä Taruksessa.

20180303_164303

Kymppiä jouduttiin kyllä vähän etsimään

Yksi reissun kohokohtia oli selkeästi nuija. Kaikilla näkemillämme laavuilla tms. puiden hakkaaminen oli hoidettu pölkyssä olevalla terällä ja FANTASTISELLA irtonuijalla ❤

Jos joku tietää mistä tuollaisen voi ostaa kotiin niin kerro ihmeessä.

Illalla jännättiin että mitenkäs sen jäätymisen kanssa: lämpömittari tipahteli jonkun mukaan yöllä jonnekin -22 asteen nihkeämmällekin puolelle. Erakkomurjun lattiassa on kuitenkin sen verran iso hautarovio, että sisällä pääsi ihan jopa vähentämäänkin vaatetta. Olin ottanut mukaan tuplamakuupussin, mutta missään vaiheessa ei osannut kaivata toista ja se jäikin sitten ihan tyystin sivuun. Voi kyllä olla että unta makeutti melkoisen sakea savun määrä: kolo katossa ei toimi ihan kympillä (lue: noin kakkosella) hormin korvikkeena, ja välillä yskitti tupakoijaakin. Ihq silti vaikka kirvelsikin!

Ylemmistä kuvista on ne 2 hyvää varastettu Pauliinalta. Eli siis summauksena, Erakkomurju menee kirkkaasti ihan hyvin talvellakin asustettavien loossien listalle. Repovedellä oltiin tyystin suljetussa kopperossa, nyt oli katto vähän auki: ehkä ensi kerralla jo voisi testata tarkeneeko ilman yhtä seinää? Vesa ainakin tarkenisi.

20180304_090630

Kategoria(t): Park life, Päiväreissu, Varusteet | Kommentoi

RRP: Vaakkoin triplalampiluistelu

Julkaistu helmikuu 9, 2018 by Antti P

Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistaa, mutta pakko kun blogittaa niin harvoin! Vuoden 2018 retkiluistelukausi avattiin heti ekan kunnollisen pakkasviikon lauantaina 13.1. Vaakkoin lampien jäillä. Helsingin ladun kämppä Vaakkoilla toimi mainiona tukikohtana, josta lähdettiin tekemään rinkulaa Isolle Lehmälammelle ja Saaren Mustalle. Vihdintien toisella puolella myös Saarijärvi oli loistokuosissa mutta jäi tällä visiitillä käymättä, ehkä ensi talvena kierii sille puolelle mäkeä.

20180113_132321

Jään kunto oli vähän arveluttanut, mutta paikan päältä tarkasteltuna jo ihan solidiumia.

20180113_133303

Vielä pykälän lähempää katsomalla alusta näytti suorastaan ihanteelliselta.

20180113_132648

20180113_145231

Lammelta toiselle pomppiminen tuo mukavaa vaihtelua maisemiin ja lepuuttaa vähän varmaan jalkojakin: tykkäsin.

20180113_144545

Siteellisten terien veivaaminen irti ja takaisin sujui simppelisti, joten paras lisävaruste ikinä, taittojakkara, ajautui nauhoista kärsiville. Ehti siinä onneksi itsekin postata.

20180113_142312(0)

Lampisahaukselle vahva suositus! Isolla horisontilla on siistiä vetää, mutta metsäretkiosion yhdistäminen sutimiseen on herkkua sekin. Jos joskus saisi vielä yhdistettyä pitkän luistelun ja makkaraistunnon niin sehän voisi olla tuplasti parasta.

20180113_140822

Kategoria(t): Nuuksio, Park life, Retkiluistelu | Kommentoi

Maabrändi: Marokko/Eero Aven

Julkaistu helmikuu 9, 2018 by Antti P

20171204_111254

Joulukuisella reissulla Toubkal-vuoren päälle piti panostaa finskikamaan, koska matkaviikko osui Suomen 100-vuotisbileiden päälle. Kolkuttavaa omaatuntoa hiljenneltiin matkan varrella jatkuvalla liputuksella ja varsinaisena juhlapäivänä Finlandian kuuntelemisella kännykästä riadin kattoterassilla semmoisessa kolossa kun moskeijan tornista ei kuulunut huutoa. Melkoisen herkkää!

Levy piti taas tuoda pois vuorelta catch and releasena, mutta poro (hirvi) oli paremmin maastovärinen ja vähemmän tappava ilmassa, joten se päätyi reittimerkin jatkoksi.

20171204_133621

Lippuja oli kädessä ja repussa, ja lähtiessä Eeron piru tapetoi niillä vielä kyltitkin.

20171205_075341

Tällä reissulla tuli kerrankin brändättyä about niin kuin pitikin, HBD kotisuo!

Kategoria(t): Maabrändi, Marokko | Kommentoi

Maabrändi: Korsika/Kauko Simonen

Julkaistu helmikuu 9, 2018 by Antti P

Männäkesän revanssireissulla Korsikan GR20-reitin pohjoispäätyyn pääsin vihdoinkin levyn kanssa aiottuun paikkaan, eli saaren korkeimman vuoren Monte Cinton huipulle. Aiempi keskeytetty GR20-visiitti oli pakottanut improvisoimaan Kake Randelinille alttarin Calacuccian lähivuorille Cirque de la Solituden sijasta, joten revanssihenki oli korkealla myös maabrändiponnistelujen suhteen.

Paikka oli kuitenkin sen verran liikennöity ja pilaamattoman oloinen, että Kake II:n levyä ei kehdannut jättää sinne lojumaan. Sen tuulen mukana silmäänsä saanut kanssaturisti ei myöskään olisi ehkä levittänyt positiivista Suomi-kuvaa. Eli tämä jäi taas vähän niin kuin kesken. Hyvitykseksi kuitenkin turmeltiin norjalaisten risti isommalla lipulla.

Liputus jatkui muutenkin kiitettävänä reissun läpi aina rinteeltä ylennysseremoniaan, joten ihan hyvin se kai meni. Matkassa oli myös muikkukukko ja Nizzasta ylitettiin vesi sellaisella paatilla jonka hanoista paistoi vielä Lapin Kulta ulkomaan etiketin alta. Ei huono muttei vielä täydellinenkään: kolmatta yritystä kohti!