Hard Ticket to Gåsgrund

Muutama viikko takaperin Koukkus-Heikki huuteli käymään sohvasurffaajien kokoontumisajoissa Gåsgrundin saarella. Saari sijaitsee keskellä vettä Espoon edustalla, ja sinne kulkee melko harvakseltaan ja hitaasti lauttoja. Kun hetken aikaa arvoin liikkumiskuvioita, hokasin että matka ei näyttänyt mahdottomalta melottavaksikaan. Jos Lauttasaaresta löytyisi kajakki, saarelle ei ole kartalla kuin n. 10 km suoraa viivaa.

larugåsgrundmelontamappi

Jotenkin tuolla tavalla se meni, eli reilut 10 km ja 2,5 – 3 tuntia suuntaansa epäurheilullisella amatöörivedolla

Sieltähän löytyi! Muitakin vesikulkupelejä vuokraavan Skipperi.fi-saitin kautta (vaatii tunnistautumisen pankkitunnuksilla että pääsee tekemään mitn. ostoksia) tärppäsi 2 hengen kajakki melkoisen läheltä Kasinonrantaa hintaan 30€/vuorokausi. Kajakin vuokraan sisältyi liivit+melat, ja paketissa oli myös mukana telinepyöräsysteemi, jolla paatti oli varsin näppärä roudata hiekkarannalle lähtökuoppiin.

20190804_160631

Pyörien kanssa kuljettelu oli hyvinkin leppoisaa yksin, ilman niitä tuollainen jötkäle vaatisi ainakin sen 2 henkeä muuhun liikutteluun kuin rannalle vetämiseen

Touhu täpisytti pykälän verran, koska tämä oli ensikosketus 1) merellä kajakoimiseen  2) päälläistuttavaan kajakkiin ja 3) kahden hengen kajakkiin. Onneksi kukaan ei lähtenyt mukaan menomatkalle niin sai opetella rauhassa. Mikään noista kolmesta uudesta asiasta ei haitannut tekemistä pahemmin pätkääkään, vaan touhu oli about yhtä leppoisaa ja hauskaa kuin mökkijärvelläkin sutiessa. Puolivälissä matkaa muistin laittaa kännykän minigrippiin ja sitten ei enää jännittänyt senkään puolesta.

20190803_140736

Kevyemmän mallisella yhden hengen kajakilla kyyti olisi ehkä/varmaankin ollut pykälän vauhdikkaampaa, mutta tälläinen umpiluumallinen 2 hengen värkkikin liikkui myös yhdellä soutajalla tyystin mukisematta. Päällä istuminenkaan ei tuntunut lainkaan kiikkerältä. 4-5 m/s tuuli vaikuttaisi olevan ihan hyvä melontakeli näin yhden merimatkan kokemuksella ja Google Maps erittäin pätevä merikartta.

Arpomalla valittu reitti saarten välissä (koska lyhyempi matka rantaan kun kuitenkin kaatuu + voi haaveilla että ne blokkaisi aaltoja/tuulta) oli hyvinkin toimiva. Matkalla tuli vastaan useampi muukin miellyttävän näköinen pysähdyspaikka ennen Gåsgrundia.

20190804_151845

Tuolla oli joku grillipaikkakin, ensi kerralla käydessä pitää tunkea ruuma täyteen pölliä

Pari tuntia kauhottua oli aika pistää evääksi, joten kolistelin viimeiseen luotoon ennen loppukolmanneksen vähän isompaa avointa osuutta. Jälkikäteen sille löytyi nimikin eli Rönnkobben.

Paikasta tuli napattua myös klippi taukoa venytellessä.

Gåsgrundiin oli Rönnkobbenista vielä plusmiinus tunnin melonta kun ei pitänyt liikaa kiirettä ja napsi kuvia. Perillä odotti erittäin kelpo tontti ja erittäin kelpoa väkeä.

20190804_121723

20190803_211944

Perille päästyä melomista huomasi suorittaneensa kun sitä ei varsinaisesti osaa: tällä kokeilulla voisi arvailla että päivässä viitsisi meloa ehkä 20-25 kilometriä jos ei ole pakko enempää. Reilun 10 kilsan treeni oli just passeli alustuspotku grillaamiselle, riippumattoilulle ja saunomiselle hyvässä seurassa (eri näppärää että melkein kaikkien nimi oli Alex).

Gåsgrundista löytyy loistavat puitteet yönyliretkelle: grillikatosta, polttopuita ja vessaa, parikin mainiota rantaa, hyvät leirintätontit rantanäkymällä, sekä ehkäpä päällimmäisenä hulppea vapaaehtoisvoimin pyöritettävä sauna. Makea vesi (sekä juotavaksi että löylynheittoon) tosin pitää tuoda itse mukanaan, kaivosta ei näyttänyt tihkuvan yhtään mitään ainakaan elokuun alussa käydessä.

Saunalla hengaillessa jossain keskustelussa kantautui korvaan sellainenkin huhu, että saunaa ollaan jossain vaiheessa mahdollisesti laittamassa pois käytöstä (=purkamassa?), koska siellä on ollut jonkinmoisia häiriöitä/riitelyä. Koittakaas nyt olla että pääsee uudestaankin.

Paluumatka samaa reittiä seuraavana päivänä sujuikin sitten nopeammin, koska toisellekin penkille draftautui meloja. Turkin vahvistus Can E (postauksen kuvista ne paremmat on luultavasti Canilta pöllittyjä) mahtui jonkin ihmeen kautta pienemmän ihmisen pelastusliiviin ja homma eteni hyvällä posotteella.  Melojen kolistelu tosin lähestyi ajoittain jopa rasittavaa ja ero yksin soutamiseen oli melko pieni ajassa tai hapotuksessa mitattuna, luultavasti tehtiin jotain väärin tai tuuli oli viallinen.

20190804_153758

Kotisatamassa taas, mutta missä on jäätelökauppias?

Erinomaisen hauskaa puuhaa siis merelläkin ilman varsinaista osaamista, pitää ehdottomasti pistää uusiksi ja jatkaa vaikka vielä pari kilsaa Gåsgrundin ohi Pentalaankin. Tosin lähelläkin Kasinonrantaa oli jo heti pari makoisaa spottia.

salud

Loppuun vielä bonuksena tavallaan vesiaiheinen elokuvavinkki (kiitos Rivieralle leistä).

Kategoria(t): Helpon matkan päässä, Keskiraskas, Melomista &c. vesijuttuu, Varusteet | Kommentoi

Päiväreissu: Navalonin tasavalta

20190628_190753

Pride-viikolla kesäkuun lopussa saaressa oli komea liputus

Bongasin lähellä kesäloman alkua Hesarista jutun Katti Koskisen Navalon-saaresta, ja sinnehän pitikin kirmata heti samana viikonloppuna kun loma alkoi. Ainakin kesäkuun viimeisinä päivinä saari oli siis tukevasti ankkuroituna Lapinlahden takapihan rantaan. Sen jälkeen on pukannut muuta reissua ja hässäkkää niin paljon että en olekaan suoriutunut vilkaisemaan tuoreempaa tietoa tai kirjaamaan tätä vanhaakaan. Toivottavasti on vielä tallella.

Navalonin (tasavallan) Facebook-sivuja skrollaamalla saa selville, että saaren ensimmäinen, pelkistä viljelmäsäkkipömpeleistä koostuva versio pukattiin vesille Eläintarhanlahdelle keväällä 2015.

20190628_191000

Edessä hiekkaranta Lapinlahden takapihapuistossa, uimamatkaa hammaslangalla mitattuna noin 60-70 metriä

Ensimmäinen versio joutui evakkoon Eläintarhanlahdelta, mutta on sen jälkeen vain laajentunut ja komistunut. Tässä nykyisessä muodossaan Navalonissa on kasvimaan lisäksi kaksikin tasannetta/lauttaa, joista toisessa on kiuas(!) ja kattopalkit. Kiukaan luukku on kyllä lukossa mutta melkos eeppistä silti.

20190628_190854

Saarta on tuunattu herra ties millaisilla lisäosilla: sieltä löytyy saunamahdollisuuden lisäksi mm. aurinkopaneelit, kastelujärjestelmä ja valvontakamera(t?). Terveisiä videoiltaan!

Alla olevassa videossa hässäkkä näkyy suht koko komeudessaan.

Vierailu saaressa on jopa luvallista, mutta käydessä pitää olla tarkkana ettei tallo kasveja tai tee muitakaan tuhoja. Kasvimaan päällä olevat kävelysillat eli lankut ovat melko hapoilla, joten niillä saa astella suht varovasti. Kasvimaan kelluvat säkit eivät myöskään ole kovinkaan tukevia jalansijoja ja saattavat jopa yllättää turhan reippaan/optimistisen harppojan.

Lapinlahden puiston pienestä hiekkarannasta lautalle on uitavaa n. 60-70 metriä, tai sitten vielä vähemmällä pääsee, kun kiertää kevyen liikenteen tielle sinne autotien suuntaan ja liukastelee kiviä pitkin veteen. Kivi on limaista eli ns. mega_liukasta, älä telo ittees.

Matkan voi myös tietty huijata erilaisilla välineillä: 60-70 metrin etäisyys mitattiin kumiveneen hinausköytenä (aika hyvin!) toimineella hammaslangalla, jota ei ihan riittänyt yksi 50 metrin paketti vaan jouduttiin laittamaan vielä toisesta 10-20 metriä. Kannattaa myös muistaa mukaan joku uimareppu ja minigrip-pusseja jos on selfie-aikeissa tai eväät jossain muussa kuin vakuumissa.

Paikalle vahva suositus ja saaren tekijälle/tekijöille korkea hatunnosto & syvä kumarrus! Taitaa olla tämän kesän paras spotti piknikille, ellei loppumetreillä tule yllätyksiä.

Kategoria(t): Helpon matkan päässä, Kylddyyri, Päiväreissu, Varusteet | Kommentoi

Telttasauna: Me päätettiin napata se pökäle

20190517_194033
Sauna ennen kuin siihen tuli sauna

Juu ollaan aiemminkin tehty telttasaunoja. Jopa erittäin vaativissa hitokseen talvisissa olosuhteissa ja erilaisten järvien rannoilla, esimerkiksi täällä ja sitten myös täällä. Mutta nyt tuli aika hyvä! Erään eteläisen järven rannalla hinkkasimme löylyt vihdoinkin kohdilleen, huolimatta siitä että naapurileiristä kuuluikin jotain täysin luontoon kuulumatonta MC Eicca D Sähköyliherkkää :poopvomit:

Telttasaunassa on oikeastaan vain 2 osaa: kiuas ja se kiukaan pöhinät sisällä pitävä rakennelma siinä ympärillä. Joku voisi väittää että myös saunan sisällä olijoilla on jotain merkitystä, mutta se rajoittuu korkeintaan löylyn heittoon ja senkin voi korvata roboteilla 5-10 vuoden sisällä.

1. Kiuas. Kiuas on kovin tärkeä.

20190517_212447

Kiukaan rakentamiseen tarvitaan jopa holtiton määrä kiviä, joten se on hyvä aloittaa esim. valmiilta nuotiopaikalta, jossa niitä on jo valmiiksi. Jos mukana on oululainen, se hakee kivet myös synkän järven uumenista. Kivet pitää järjestellä sellaiseen muodostelmaan, että sisällä on tulisija ja päällä paljon suhisijoita. Tässä esimerkiksi alkua.

Kun kiuas on rakennettu komeaksi Kiviset ja Soraset -henkiseksi jötkäleeksi, se pitää laittaa kuumenemaan jokuseksi tunniksi.

Kivien valmistumista höyrytykseen voi seurata erilaisilla nesteillä.

20190517_210422

Myös ryhmätyö ja piällysmiehet ovat tärkeitä

20190517_193648

Se kannattaisi laittaa joko tuohon toisen kiven juureen tai sitten tähän lähemmäksi

2. Välillä pitää myös syödä ja kahviakin

Koska rakennus oli pitkä niin, kahviakin juotiin. Koska lähtö oli nopsa niin, pannu jäi. Mutta sekin satoi laariin ja keksittiin parikin korviketta!

20190517_203552

Folioveneessä kahvi paistui jopa epäilyttävän hyvin

Myös häpäisypaprikat toimivat erinomaisesti!

Ylpein kaikista olin kuitenkin trooppisesta pannun korvikkeesta eli aplarisumpista.

20190518_220653

Kiuas oli myös sopivassa kuosissa esim. pekonia varten 😛

Hämmentävä ruoka, laajempi mieli!

3. Teltta sen telttasaunan ympärille

20190518_225644
Kuvittele mielesi silmissä: Sisilia, 1920-luku

Tämä on se toinen tärkeä osa telttasaunaa, eli höyryn sisällään pitävä rakennelma. Kun kiuas on saatu pöhiseväksi, sen ympärille pitää vielä rakentaa edestakaisin liikkumisen (uimaan) mahdollistava kehikko, monestikin pressusta.

20190517_221038

20190518_223410

Tässä on huijattu yhteen parinkin päivän rakennusoperaatiot, sillä vasta jälkimmäisen illan saunassa saatiin homma tarpeeksi suljetuksi ja kompaktiksi että saunominen onnistui. Tavoiteltavaa on siis: tarpeeksi pieni ja tarpeeksi tiivis koppero.

Totuusnimessä pitää ylistää pääarkkitehtiä ja hienoa miestä Monsieur E. Pohjoisen-Etelänpoikaa, joka teki käytännössä kaiken rakennustohinan. Jos ihmisellä on virtaa ja visio, ei pidä estää vaan kannustaa ja dokumentoida. Hyvä pätkä!

Tässä klipissä näkyy jopa suhteellisen kokonainen pömpeli, mutta sitä paranneltiin vielä pienemmäksi seuraavana päivänä.

Lopullinen rakentelu jäi aina hämärän aikaan johtuen kaikesta muusta puuhasta ja kiukaan lämpenemisen odottelusta. Tässä kuvassa on yksi lepotilainen kehikko kuitenkin jopa valoisan aikaan.

20190518_182114

Tämä siis nostettuna ylös ja päällystettynä pressulla niin a-vot

20190518_150444

Vastapaino ei tästä parane

Laitoksia siis viriteltiin kahtena iltana, ja niistä jälkimmäisenä päästiin siihen vaiheeseen että itse rakennusmestarikin alkoi arvella homman olevan putkessa.

Eikä väärässä ollutkaan! Laitos oli niin ihq ettei ihminen meinannut pystyä edes käsittelemään. Penkit oli molemmissa ihmisten väreissä ja hornantuutti siinä heti naaman edessä. Meinasi jopa ottaa hiostaen. 

Kaiken tämän tunaamisen jälkeen tulokset olivat ihan hiton messeviä. Tästä videolla olevasta radiokuunnelmasta saa makua löylyn toimivuudesta, eli kyllä se toimi.

Tuohon on eri hyvä lopettaa: on saavutettu kenties jonkinlainen apexi ❤ Tosin Lauri kuitenkin keksii jotain särmättävää ja täydelliseen suoritukseen olisi varmaan pitänyt muistaa ottaa mukaan se kahvipannukin. Uusintaan.

20190519_011540

 

Kategoria(t): Laavut/teltat, Park life, Päiväreissu, Varusteet | Kommentoi

Päiväreissu: Holkenin Laavu, Porvoo

20190512_132407

 

Pari viikkoa takaperin suoriuiduin vihdoin tsekkaamaan Holkenin laavun, joka sijaitsee niinkin kaukana koti-Nuuksiosta kuin Porvoossa. Sinne lähtöä hidasti sekä massiivinen etäisyys (tunti bussilla Kampista, 10€) että pykälän tai parikin vaikeasti löytyvä info sinne pääsemisestä. Nyt on molemmat ratki ja vallan käymisen väärtiksi spotiksi osoittautui! Netin ja/tai sen sisällön tökkiessä laavusta löytyy infoa ainakin Raija Hentmanin Etelä-Suomen retkeilyopas -kirjasta, muistaakseni numerosta 2.

Alkuun ensin video siitä miltä tontti näyttää ennen kuin alkaa sohia kartalla.

Varmaan hämärimmän peitossa minulle oli että mitenköhän sinne reitin alkuun pääsee kaupungilta eli bussiasemalta. Ainakin yksi iso portti reitille sijaitsee Pihlajatien ja Humlantien risteyksessä, jossa on hiekkaparkkis ja ulkoilupolkujen alku metsänlaidassa.

holkenlaavupihlajatiehumlantie

Eli bussiasemalta vajaa 3 km kävely Pihlajatien ja Humlantien risteykseen, josta on 3,5 km Humlan majalle ja 8 km Holkeniin. Suunnilleen 11 km suuntaansa siis kai. Paluumatkalla huomaa Megapizza.

20190512_161414

Pihlajatien ja Humlantien risteyksessä etäisyydet näyttää tältä

Aluksi reitillä saavutaan siis Humlan majalle, ja siitä sitten talsitaan loppupuolisko Holkenin laavulle (voi sen ohittaakin). Alla olevissa kuvissa on kumpikin puolisko tohinasta. Vaihtoehtoisia reittejä on siis parikin, joten esim. paluumatkalla voi mennä vaikka sitä luupin toista puoliskoa. Aikaa bussiasemalta Holkeniin talsimiseen kannattaa varata suuntaansa ainakin 3 h niin ehtii pureskella eväspiirakan Humlassa kunnolla.

20190512_114652

Alkupuolisko Porvoon päädyssä

20190512_114659

Ja loppupätkä eli Holkenin pääty

Reitin alkupätkä kulkee omakotitaloalueen laitamilla ja välillä ihan vieressäkin, ja kylttien puutteessa saattaa ihmetellä että onkohan sitä ihan oikealla lenkkipolulla. Parin kilometrin jälkeen aletaan kuitenkin saapua metsäisempään osuuteen, ja Humlan maja onkin jo ihan miellyttävän skutsissa. Polut ovat lähes koko reitin melkoisen helppokulkuisia, mallia pururata/hiekkatie. Humlan majan jälkeen tosin tulee joitakin vähän metsäpolkuisempiakin osuuksia, mutta n. 90% purtsia ainakin.

20190512_143338

Humlan maja 2. päivän auringossa

20190511_203410

Saapumassa Humlaan 1. päivän ei-auringossa

Humlan maja oli sinne saapuessani lukossa, taitanee olla varattavaa mallia. Pihalla on hyvällä säällä mainio grilli-piknikpöytä-kombinaatti, sadekatos vain puuttuu tyystin. Itse kököttelin taukoa pitäessä sadetta piilossa puuvajassa, joka on aikas mainion tyylikäs.

20190511_203814

20190512_143529

 

Grillin vierestä lähtee polku (pienen puisen sillan yli) kohtuullisen metsäiselle polulle, jonka varrella tulee vastaan jonkinmoinen perustajajäsenten (?) nimitaulu.

 

Taulupolun jälkeen liitytään taas isommalle pururadalle, ja sitä pitkin sitten talsitaan viimeiset kilometrit Holkeniin. Humlan jälkeinen osuus on mielenkiintoisempi kuin alkupätkä Humlaan, ja matkalla tulee vastaan vaikka mitä hauskaa silmänkiinnikettä kuten parhaat penkit ikinä, iso kivenjötkäle ja suojelupuu.

20190512_135308

20190512_135121

20190512_135346

20190512_135621

20190512_140154

 

Muutaman tunnin talsinnan päätteeksi saavutaan sitten itse laavulle, joka on loistopaikalla järven rannalla. Mestasta löytyy aika usein Instagramiin päätyvä semiuponnut laituri, puuvaja, huussi, ja itse laavu nuotiopömpeleineen. Laavu on uusittu melko lähivuosina, ja netissä vilahteleekin vielä kuvia siitä vanhasta enemmän kodan näköisestä versiosta. Tämä uusi versio on vähemmän yöpymiseen mallailtu, sillä tasaisen alustan sijaan laavussa on seinustaa kiertävät penkit. Niillekin tosin mahtuisi 3 kpl nukkujaa.

 

20190512_131713

Laavun rannalla oleva laituri on ihan ygöstä

Laavu ei ole kovinkaan kaukana autotiestä, ja parkkiinkin kai pääsee suht lähimestoille. Voisi kuvitella että paikka on kesäisin hyvinkin suosittu, itselläni kävi tällä visiitillä niin hyvä tuuri että satoi koko illan tuutista ja olin ainoa yöpyjä. Kun saavuin laavulle juuri ennen pimeää joskus iltakymmenen jälkeen, tulisijassa oli kuitenkin vielä hyvä hiillos suhisemassa sateessa. Edellinen kävijä oli jättänyt hiilien päälle myös ison lättänän puun, joten tulien tekokin onnistui vaikka nuotiopaikka onkin vailla sateensuojaa. Tuuri ei kuitenkaan venynyt niin pitkälle että olisin muistanut pakata makkarat reppuun, joten illallinen koostui tonnikalasta ja onneksi lukuisista eväsleivistä (kiitti mutsi).

20190511_230052

Nommmmm

Saapumispäivä oli siis melkoisen sateen läpitunkema, laitetaan siitäkin kollaasi tähän ettei mene tyysti aurinkokuvilla huijaamiseksi.

 

Laavulta herätessä keli oli parantunut ja trafiikki vilkastunut: ulkoilupolut näyttävät olevan kovassa suosiossa, joten ellei koiranilma satu kohdalleen, laavun saaminen tyystin omaan käyttöön on todennäköisesti melko harvinaista herkkua. Kannatti siis kastua! Paluumatka sujui aurinkoisessa kelissä todella leppoisasti, ja kaupungin laitamille päästyä odotti vielä lopullinen palkinto: Megapizzan kananmunalätty.

 

Kaiken kaikkiaan vallan hyvä lenkki ja hieno laavu! Jos yöpymistä aikoo harrastaa niin mukaan kannattaa todennäköisesti ottaa varuilta teltta ja annos sosiaalisuutta, koska penkkivuoteita on siis vain ne 3 pätkää ja paikka vaikuttaa aika vilkkaalta. Myös puut ja niiden pienimisvehkeet vetelivät aika viimeisiään, mutta ehkä ne virkistetään kesäsesongin alkuun. Visiitti kannattaa jo ihan lenkkimielessä vaikkei yöpyisikään. Edestakainen matka on 22 km, joten siinä saa jo jonkinmoista tuntumaa päivämatkan talsinnasta vaikkapa varustetestaukseen, ja kesä-Porvoo on suht motivoiva maalikin.

Kategoria(t): Helpon matkan päässä, Park life, Päiväreissu | Kommentoi

Dana – Petra (Jordan Trail, helmikuu 2019)

20190222_115142

Osuuden viimeisellä pätkällä saavutaan Petran muinaiskaupunkiin, jossa piisaa komeaa julkisivua. Kuvassa ”Monastery” (Addeir) eli jonkinmoinen luostari alueen yläosassa. + koira

Mikä: 

Kävelin helmikuussa 2019 hiihtolomaviikkoon mahtuvan 4 päivän osuuden koko Jordanian läpi kulkevaa Jordan Trailia. Valitsemani pätkä oli reilun 70 kilometrin osuus Danasta Petraan, ilmeisesti Jordan Trailin suosituin tai ainakin suosituimpia osuuksia (National Geographicin tuoreilla listoilla kehutaan top15-vaellusreitiksi). Kokonainen Jordan Trail olisi n. 650 km mittainen ja jonkun arvauksen mukaan 40+ päivän paketti. Tykkäsin! Osuuden maisemat tarjoavat hienon kimaran aavikkoa, vuoria sekä laaksoja&kanjoneita, ja lopetus Petraan on melkoisen muikea finaali.

Reitti:

Pätkästä löytyy Jordan Trailin sivuilta kuvaukset ja kartat kullekin päivälle. Tästä alla olevasta tein-ite-säästin-yleiskatsauksesta saa itua sekä etapeista että ehkäpä tärkeimpänä siitä mistä ensimmäisinä kahtena päivänä saa vettä, eli alussa joutuu taiteilemaan pullotuksissa vesipisteiden ja kuivan leiripaikan (Wadi Malaga) takia.

dana-petraFINAALLL

Etapit ovat siis:

Dana – Wadi Malaga (23,5 km) – tämä on melkoisen helppoa settiä, aluksi alamäkeen ja sitten laaksoa+tasankoa/semitasaista. Pitää muistaa ottaa vettä Feynanin ecolodgesta loppukolmanneksen tienoilla koska Wadi Malagassa ei ole sitä ellei beduiinit ole myymässä pullotettua. Feynania varten kannattaa ottaa mukaan oma ylimääräinen 2 litran pullo ja tankata ihan kaikki ihan täyteen siltä varalta että Wadi Malaga on kuiva: luonnonvettä siellä ei siis ole. Omalla visiitilläni onneksi paikalla oli siis pari beduiiniheppua, jotka olivat pystyttäneet ison majoitusteltan ja tarjosivat teetä, pöperöä ja pullovettä varsin kohtuulliseen hintaan (1 JOD). Tyyppien puoti ei kuitenkaan ymmärtääkseni ole mikään virallinen osa reitin palveluja, joten voi olla että joskus eivät olekaan siellä ja sitten on kuivaa. Lähivierustoilla oli kyllä myös pari vuohitelttakompleksia, joten spotti saattaa olla melko vakiintunut aavikkotyyppien hengauspaikka.

Wadi Malaga – Ras Al-Feid (13,5 km)  – tässä noustaan alkupuoliskon mittaan aavikon laidalta vuorille eli tulee myös ylämäkeä ja reitti saattaa hyvinkin hävitä siinä kohtaa kun pitäisi löytää oikea käännös vuorien sisälle (itse ainakin eksyin). Vettä saa vasta loppusuorilla putouksilta/joilta pari km ennen Ras Al-Feidiä, joten jos Wadi Malagassa ei ole vesikauppias paikalla, Feynanin vesillä (n. 7 km ennen Wadi Malagaa) pitää pärjätä Wadi Malagan yöpymisen ja melkeinpä koko tämän päivän etapin ajan. Jäin myös yöksi telttaan veden äärelle siihen 2 km ennen Ras Al-Feidiä, joten en tiedä onko myöskään Ras Al-Feidissä vettä vai pitäisikö sitä tankata siitä 2 km ennen.

Ras Al Feid – Little Petra (23 km) – vaikeammantyyppistä navigointia alussa kanjonien huudeilla kun pitäisi osata nousta ylös harjanteelle eikä jatkaa kiviränniä, alussa reipasta nousua ylös, jonkinlainen sauma mennä alamäkeen eikä ylärinnettä niinkuin pitäisi, ja sitten loppukolmanneksella sivistyksen lähestymistä paremmilla poluilla/hiekkateillä. Tämä oli varmaan haastavin pätkä pituuden, kanjonissa harhaan tunneloitumisen ja nousujen takia, itsehän huijasin heti ekan beduiinin jeepillä minkä löysin hiekkateiden alkuun päästyäni. Etappia voisi varmaankin melko toimivasti lyhentää jäämällä yöksi Rock Campiin noin 7 km ennen Little Petraa, autolla ohi ajaessa kyltti vaikutti Hard Rock Cafelta pöllityltä ja Tripadvisorin sivuilla vihjataan hyvien arvostelujen lisäksi jotain cocktail-baarista.

Little Petra – Petra (13 km) – ei juurikaan mitään vaikeuskerrointa suunnistamisen tai maaston suhteen, loppusuoran makua ja hiton hieno antiikkikaupunki alkaa avautua eteen puolimatkassa eli ”Stairs”-kiviportaista eteenpäin, Monasteryllä alkaakin jo sitten kahvilat ja terassit sekä n. 800 huivi- ja magneettikojua.

Merkinnät ovat todella vähissä ja huonoja siellä missä niitä eniten kaipaisi, itsestäänselviäkin pätkiä onneksi on. Kovin tarkkoja karttoja ei taida irrota juuri mistään, ja veden loppumisen mahdollisuuden takia suunnistamista ei kannata lähteä harjoittelemaan tällä pätkällä jos ei ennestään osaa. Ota todellakin ihmeessä Jordan Trailin nettisivuilta gpx-tiedostot ja osaa käyttää sitä ominaisuutta GPS:ssä missä voi seurata polkua. Itse eksyin päiväksi kun pelkkä waypointti tarjosikin liian monta mahdollisuutta mennä vuorijonosta yli/läpi ja sitten tulikin umpikujia.

Miten sinne pääsee:

Lensin Helsingistä Ammaniin Ukrainan lentopuulaakilla, välilasku oli Kiovassa (kannattaa katsoa Kiovan kentän vodkahinnat). Lennon hinta ainakaan helmikuussa ei ollut sen suolaisempi kuin vähän sivumpaan Eurooppaan mennessä, eli 300-400€ ruumakamoista riippuen. Ammanista piti sitten vielä päästä reitin alkuun eli Danaan, noin 3 tunnin bussittelun päähän. Yleensä kannattaa ottaa bussi jos on, taksit tuppaavat riistämään aina kun vain sauma tarjoutuu (könttähinnan sopiminen kyydille etukäteen on aika must, mittareissa voi tikittää ihan mitkä vain turistikertoimet).

Vietin ensimmäisen yön Ammanissa eri hyvässä Hostel 1930:ssä, jossa tapaamaltani porukalta sain selville että Danaan pitäisi päästä Ammanin South Stationista lähtevillä busseilla. Niin pääsikin! Hostellin väki ehdotteli Danan lähikaupunkeihin/kyliin meneviä kyytejä, mutta South Stationin sekalainen väki ohjasi minut suoraan Danaan menevään pikkubussiin (kts. kuvat). Bussia kuulemma kannattaa mennä kärkkymään noin klo 7-9 aamulla. Itse olin asemalla kello 8, ja sitten odoteltiin vielä 4 tuntia bussin täyteen tulemista ennen kun lähdettiin matkaan. Arvioi sitten tuosta sesongin mukaan.

Sitten kun bussi lopulta liikahti, Danaan pääsy vei noin 3 tuntia yhdellä bensistauolla. Minut tiputettiin Danan isomman kylän puoleiseen melkoisen tuntomerkittömään risteykseen, josta tie vie alamäkeen ”Dana Historic Village”-kyltin suuntaan parisen kilsaa kohti reitin alkupistettä. Kuskilta voi kysyä esim. paikkaa nimeltä Dana Tower Hotel eli hotellia jonka kuistilta reitti kulkee, Dana Biosphere Reserven visitor centeriä (Dana Tower Hotelista parisataa metriä), taikka myös Wadi Danaa eli tämän reitin alkua Wadi Dana -laakson Danan puoleisessa päädyssä (hotelli ja biosfäärikeskus ovat molemmat laakson reunalla). Yllättävän sujuvaa vaikkei porukka juurikaan mitään englantia puhunut.

57390263_1660811367355903_2134918525825515173_n

Hostel 1930:n vetäjän kirjoittama lappu, jossa pitäisi lukea jotain sen suuntaista että ”laittakaa tämä Danan bussiin”, ainakin suht hyvin se kai toimi South Stationilla

Ammanin majoituksesta voi ehkä saada lapun jossa lukee tarvittavat kuviot paikallisilla kiekuroilla (tai joku käytännön pila), sitten pitää vaan varmistaa itse päätyvänsä oikeaan kyytiin eikä jonkun aseman hihastavetäjän omaan tai serkun tripla- tai 10x-hintaiseen versioon kuljetuksesta. Bussi Ammanista Danan risteykseen maksoi n. 7 dinaaria, ja sitten lähtöä odotellessa bussissa kävi vielä sisällä sinnikäs brosyyrinlykkääjä ahdistamassa hiluja vastineeksi jostain kindermunasta kaivetusta mysteeriläystäkkeestä.

Mitä paperia sinne tarvitsee:

Jordaniaan tarvitaan viisumi, ja Petran alueelle pitää olla pääsylippu etukäteen ostettuna koska vaellusreitti tulee alueelle vastakkaiselta puolelta kuin normaali sisäänkäynti lippuluukkuineen. Dana Nature Reserveen on n. 8 JOD pääsymaksu (hoituu paikan päällä), jonka maksaminen vaikutti tosin olevan lähinnä omantunnon asia mutta ehkä joskus joku valvoo sitäkin. Viisumin ja Petran lipun saa etukäteen netistä pakettihintaan ostamalla Jordan Passin (printtaa paperinen mukaan): täällä on pitempi horina niistä.

Milloin sinne kannattaa mennä:

Helmikuun 3. viikko oli ennusteissa yöllä nollan tienoissa ja päivällä n. 10 asteessa, mutta paikan päällä touhu tuntui ainakin 5-10 astetta leppoisammalta. Reitti laskeutuikin kyllä heti alkajaisiksi tasamaille melkoisen vähäisiin korkeusmetreihin, ylempänä Danan kylien laitamilla oli vielä jokunen lumiläiskä kylmemmillä puolilla korkeampia rinteitä. Päivällä pukkasi hikeä ja aurinko porotteli jo ihan Suomen helteitä vastaavasti, eikä yölläkään iskenyt vilu. Ilmeisesti helmikuu on kuitenkin vielä vähän talven puolella kevättä sielläkin ja sateet eivät ole mitenkään epätavallisia (ekana päivänä pääsin puolen päivän verran niidenkin makuun mutta ei sekään ollut kylmää). Kanjoneissa yöpyminen on riskaabelia sateiseen aikaan, koska syöksytulvat saattavat pistää rännit melkoisen kuohuviksi.

20190220_093729

Eli mieluummin ei näin jos näkyy pilveä ennusteessa, tosin tämä oli sentään edes pienellä korokkeella joenuoman yläpuolella. Ei se kyllä varmaan olisi piisannut 😛

Jordan Trail järjesti vuoden 2019 promohenkisen ”Thru Hike” -tapahtuman 1.3.2019-13.4.2019, itsekin arvailisin tällä kokeilulla että maalis- ja huhtikuu ovat varmaankin miellyttävimmät kuukaudet. Huhtikuun loppupuoliskolta eteenpäin alkanee iskeä kuumuus, syyspuolen meiningeistä taas en osaa heittää arvausta paitsi että kesä on varmaan pitempi ja sitten kun kuuma vaihtuu sateeksi niin kanjonissa voi ahdistaa.

Vesi, ruoka, majoitukset:

20190222_104106

Petran arkeologia-alueen alkua lähestyessä tuli vastaan tällainenkin hotelli

Reittikuvauksessa selostelinkin vedestä, ja se on varmaan isoin kompastuskivi kehnojen reittimerkkien lisäksi. Vesipisteet ovat siis harvassa ensimmäisen 50 kilsan aikana, joten niistä paikoista joista sitä saa, sitä kannattaa tankata reippaasti messiin. 2. yö Ras Al-Feidissä on kysymysmerkki veden suhteen, koska jäin yöksi pari kilsaa ennen sitä tulevaan vesipaikkaan enkä käynyt itse spotissa katsomassa oisko puroa tms. hanaa. Vesipaikan ympäristössä vettä vaikutti olevan ihan kiitettävästi, mutta kuumimpaan aikaan sekin saattaa tiristyä aika vähiin kun helmikuussakin näytti pykälän epätulvivalta.

20190219_175758

Grayl-vedenpuhdistin ja vesitehdas joen varressa

En ollut googlaillut veden puhdistustarpeita kovinkaan kattavasti, mutta lähdin siitä oletuksesta että voi olla pöpöjä. Niiden torjumista varten kiikutin mukana Grayl-pressifiltteriä, joka ilmeisesti toimii ihan mainiosti koska puskassa ei tarvinnut ravata. Joet eivät juokse mistään jäätiköltä, joten veden putsaamatta tai keittämättä juominen on luultavimmin jonkinasteinen hasardi. Kuten on myös muuten vesijohtovesikin: jordanialaiset itsekin juovat vain pullotettua vettä. Tämän taustalla on kuulemma israelilaisten 90-luvun tienoilla tekemä källi, jossa sieltä ostettu vesi pumpattiin suoraan järvestä ja siitä asti on ollut levää putkissa.

20190222_143646

20190219_065247

2. aamuna heräilemässä beduiinien huvilateltasta Wadi Malagassa. Isäntien koirat pitivät muut koirat ja koiransukuiset poissa yöllä hirveän mellakan säestämänä, joten kannattanee sijoittaa tämmöiseen hotelliin jos on tarjolla.

Majoitukset ja ruoka ovat mallia oma teltta ja oma ruoka ennen 3. yön etappia eli Little Petraa, jonka tienoilla on mahdollista etsiytyä johonkin telttahotelliin (kts. esim. Rock Camp tai 7 Wonders Camp), joku talohotellikin saattaa pienestä sivistyskeskittymästä löytyä. Ekana yönä Wadi Malagassa majoituksen sai beduiinien isosta avoteltasta hintaan 10 JOD, joka sisälsi myös loputtomat teet ja maistiaiset oudosta perinnesafkasta.

Majoitteen tyypistä: umpinainen teltta lienee parempi valinta kuin avonainen tarppi tms. laavu, koska maassa saattaa olla jotain möyriäisiä (käärmeet mainittu ja skorpionin näin jossain googlessa). Ainakin 1. päivänä mestoilla on sekä beduiinien koiria että jonkun tornihuhun mukaan villimpiäkin turreja: joku suositteli nuotiota yöksi.

20190219_184939

2. yö meni eksyksissä reitin vieressä olevassa kanjonissa, ja läpät susista jännittivät sen verran, että pidin nukkumaanmenoon asti notskia teltan vieressä. Kuivia risuja löytyi yllättävän hyvin.

Ensimmäisenä päivänä reitin varrella oli Wadi Dana -laakson jälkeen ja ennen Wadi Malagaa useampiakin beduiinitelttoja, joista ravasi aina joku pentu moikkaamaan ja pyytämään teelle. Ainakin joku kutsuista kannattaa ottaa vastaan, koska risunotskilla tehty tee lapsikatraan ja parin emännän seurassa todella karussa teltassa on ihan kokemisen arvoinen rasti. Partioaitan retkitoffee oli hyvä tarjoomus natiaisille ja muutama dinaari teestä vaikutti olevan hyväksyttävä lahjus.

20190218_130058

Yksi useammasta isosta beduiiniteltasta 1. päivänä vähän ennen Feynanin Ecolodgea. Täällä on hyvä sauma saada teetä ja sympatiaa, kunhan ei koita kuvata ihmisiä

Valokuvia porukka ei yleensä näytä haluavan otettavan itsestään, joten kameraa ei kannata heilutella telttatyyppien suuntaan ettei mene tunnelma piloille. Little Petraa lähestyessä löytyi taas lisää telttaa autoteiden alun tienoilta. Niistä ensimmäisestä ostin kierolta äijältä kalliihkon mutta ryytyneisyyteen suhteutettuna OK:n avolavapaku-taksikyydin ja sain taas teetä sekä namia notskirieskaa kaupantekijäisiksi.

Jos reitillä haluaa vähentää roudaamisen määrää ja/tai varmistella että vettä on tarpeeksi, on ilmeisesti mahdollista tilata joku tyyppi tuomaan vesitäydennyksiä etapeille. Hinta on kait suht suolainen per vesilitra, ja ensimmäisenä arvauksena yrittäisin muotoilla diilin niin että maksu suoritetaan vasta sitten kun pönttö oikeasti ilmaantuu paikalle: googlesta löytyi jotain sapekkaita kommentteja tämmöisistä täydennyksistä.

Rahat, verkot ja wifit, muut sivistyksen kekkuloinnit:

Käteistä pitää olla mukana aika lailla kaikkiin reitin juttuihin, ja se kannattaa jaotella niin ettei tarvitse yrittää maksaa telttateestä 50 dinaarin setelillä koska ei todnäk ole kassaa. Vaihtorahoja tai automaattia ei taida olla tarjolla kun vasta pätkän lopussa Petrassa, ainakin Little Petran telttahotellissakin valiteltiin rikkomisen vaikeutta. Rahat ovat myös omituisen näköisiä ja vaikeasti toisistaan eroteltavia, mutta erot kannattaa suunnilleen opetella koska vaihtorahat pitää monestikin oikeasti tarkistaa.

Hinta on myös hyvä kysyä ja sopia etukäteen (tyyliin myös yhdestä juomasta), koska jos se ei ole saletti niin sitten todnäk tulee turistilisää niin että ropisee. Petran kojuissa ei kannata ottaa vaihtorahoja Thaimaan bahteissa vaikka huivikauppias väittääkin että tätä käytetään täällä ihan yhtä lailla.

Jordanian dinaari on kalliimpi kuin euro, jotain ruokia tms. saa halvemmalla kuin kotona mutta turistille heti hollilla tarjolla olevat esineet ja asiat sisältävät yleensä reippaat plussat ja ruuhkaisimmissa nähtävyyksissä ei pääse halpuutuksen makua haistamaankaan. Helsinki-Vantaan vaihtopisteessä oli poikkeuksellisen törkeä kurssi euroista dinaareihin, joten päädyin skippaamaan sen ja tukemaan edes paikallisia maantierosvoja Jordanian päädyssä. Sielläkin osataan kyllä kuoria ja nostot maksavat kai 5 JOD per veto.

30190216_104911

Tutkainta vastaan on melko turha kamppailla: maksat kuitenkin ylihintaa ja kenraali ostaa voitoilla lisää Ray-Baneja ja kultaisia kameleita joissa on SAM-ohjukset

Wifiä löytyy jonkintasoisena Danasta ja Little Petran (teltta)hotelleista, korvemmassa 1. ja 2. etapilla taas pitää olla aika korkealla että saa verkon normipuhelimeen (operaattorin tekstarissa toivotetaan tervetuloa Israeliin). Sähköpistoke ja sisävessa löytyy ensimmäisen kerran Little Petran mestoilta.

20190222_181323

Petran kaupungissa on paljon valoja, mutta kovin harva noista on disko

Petran muinaiskaupungista tullaan ulos Petran nykyaikaiskaupunkiin, jossa on ihan kaikki herkut pankkiautomaatista alkaen ja ainakin yksi baari minkä ikkunassa lukee Guinness. Krebaus Petran halvemmalla puolella eli siellä ylhäällä satunnaisesti kävelemällä näytti rajoittuvan eniten länsirappion turmelemasta hotellista tuurilla löytyvään pölyiseen viidenkympin viinipulloon. Ibitzaksi en siis kuvailisi, mutta toisaalta en käynyt ilmeisesti aika legendaarisessa Cave Barissa kun oli kiire etsiä majoituspaikka kävelypäivän jälkeen ja vietin yön yläkaupungissa mikä taisi olla enemmän sikaosastoa. Heti siinä alhaalla Petran kaupungin alussa arkeologiamestoita tultua on siis reippaasti hotellia ja pari baaria ml. Cave Bar, joten siellä on todennäköisesti tarjolla jotain juhlantynkääkin jos budjetti ei ota vastaan.

Tarvitaanko sinne opasta:

Varsinaista opaskirjaa ei näytä vielä löytyvän, tosin Jordan Trailin tyypit sanoivat että sellainenkin on tekeillä. Jordan Trailin sivuilta löytyvien GPX-tiedostojen ja järkevien vedentankkausvalintojen (kts. yllä) avulla semmoista ei suuremmin onneksi tarvitse tällä pätkällä, ja netistäkin löytyy jos jonkinmoista kertomusta. Vesihuoltopalveluja voi tietty harkita jos haluaa helppoilla tai menee tosi kuumalla.

Tapasin Ammanissa piippubaarissa ennen reitille lähtöä Baseem-nimisen turismialallakin toimineen herrasmiehen, jonka mukaan reitille ei saa edes mennä ilman opasta koska on such vaara ja viranomaisetkin ihan täysiä määräävät. Tähän Baseem tarjosi tietysti ratkaisuksi kaverinsa kuski- ja opaspalveluja suunnilleen paikallisen keskikuukausiansion hinnalla.  Baseem puhuu siis täysin paksusuolensa läpi ja viisas raha ottaa minibussin kympillä, ylimääräisen vesipullon eurolla ja välttävän GPS:n kolmasosalla Baseemin serkun hinnasta, siitä on iloa myöhemminkin. Buu petulla!

Disclaimer: sitä GPS:ää pitää osata käyttää, vettä pitää osata olla ja pitää osata olla hajoamatta sinne missä ei ole puhelinta. GPS:ssä pitää olla patterit ja vedessä ei pidä olla kakkaa.

Päivä 1: Danasta Wadi Malagaan

20190218_092337

Ensimmäinen päivä on helppoa settiä: aluksi lähdetään alamäkeen Danan kylästä kulkemaan Wadi Danan eli Danan laakson läpi, ja sitä tunnelia jatketaan eka puolisko päivän reitistä. Matkalla on melkoisen vaikuttavia kolokiviä, ja paikka onkin kuulemma suosittu päiväretkikohde. Muita kulkijoita ei silti ollut pätkällä kuin hyppysellinen.

Danan majoituksista irtovinkki: laaksoon tarjoutuu näköala heti reitin vieressä olevasta Dana Tower Hotelista, jossa on myös todennäköisesti muita vaeltajia ja joku turismihenkinen tarjoilu. Noin 400 metriä ennen sitä Dana Historical Villagen lähestymisen mäessä on myös Dana Castle Hotel, joka on todella karu mutta pyörittäjäperhe on erinomaisen mukava ja hinta on myös pykälän alempi (20-25 JOD). Paikkaa ei voi varsinaisesti suositella muun kuin hinnan puolesta, koska näköala puuttuu ja niin puuttuu esim. myös lämmitys, mutta jos haluaa olla omissa oloissaan mukavan perheen hoteissa pykälän henkilökohtaisemmassa huollossa, sekin on vaihtoehto. TBH ottaisin kyllä itse Tower Hotelin jos lähtisin puolueettomana. 

20190218_122124

Julmetun mainioita outoja sulamis- ja reikäkivimaisemia piisaa kymmenen kilsan laaksomatkan läpi. Jossain vaiheessa maastoon sulautunut kovin perinteisen näköinen beduiini huutaa minut alas rinteeltä ihastelemasta niitä, mutta perinne- tai ympäristörikoksen sijaan kutsun syynä olikin vain pyyntö lainata virtapankkia.

20190218_121844

20190218_123656

Jonkinlainen paimentolaisen terde, vaikutti melkoisen kotoisalta

20190218_130741

Vähän ennen Feynanin Ecolodgea kävi kutsu teelle telttatyyppien mestaan. Seinässä ilahdutti pressan viereinen Mario ja sisällä kili tai mikälie vasa.

Telttateen jälkeen saavutettiinkin Feynanin Ecolodge, eli kasvisruokaa ja ympäristöystävällisyyttä puskeva omituinen linnake. Kohtuullisen kökkö kasvisbuffetti valaisemattomassa salissa maksoi 16 dinaaria, mutta respasta saa viimeiset vedet ennen seuraavan päivän loppua joten täällä kannattaa olla henkilökunnan ystävä. Mukana pitää olla myös oma vesipullo, sillä ekohenkisyyteen kuuluu myös irtopullojen myynnin boikotointi. Eli tänne siis mukaan se ylimääräinen 2 litran puteli seuraavaa 1,5 päivää varten.

20190218_135124

Feynanin Ecolodgen jälkeen mennään vielä Feynanin kylän läpi, ja sitten on vuorossa kohtuullisen avointa maastoa raunioiden ohi vuortenvierustaa kohti Wadi Malagan leiripaikkaa. Feynanin jälkeen reitti siis kulkee vuorten ja hiton ison aavikon välissä: aavikon toisella puolella on Israel, joka oli itselläni katastrofieksymisen Ö-suunnitelmana eli kohti luvattua maata kunnes rajapartio tarjoaa mannaa.

20190218_150725(0)

Feynanin kylä jäämässä taakse

20190218_163709

20190218_164646

Vähän tätä ennen oli raunioita ja suunnilleen tässä kohtaa laitoin nilkan ympäri, onneksi ainoata kertaa tällä reissulla. Sadettakin oli pilkahtanut Feynanin tienoilla.

20190218_164924

Illaksi päädyin Wadi Malagan etappiin ilman suurempia episodeja, ja siellä odottikin beduiinien teltta sekä useampi kameli. Nämä beduiinit olivat poikkeuksellisen mukavaa poppoota, sillä heitä sai kuvata ja tarjosivat yösijan isossa teltassa.

20190219_075830

Leiri oli tultu pystyttämään autopelillä, joten täältä on todnäk mahdollista saada evakuointikin jos semmoista kaipaa ensimmäisen etapin päätteeksi.

20190219_070409

Olin tämän yön ainoa vieras telttahotellissa eivätkä isännät tai viereisestä teltasta piipahtanut emäntä puhuneet englantia juuri numeroita enempää, joten ilta oli lähinnä elekieltä ja teenjuontia. Melkoisen hauska yöpyminen siltikin! Jutuista sai sellaisen kuvan että lähivuorilta saattaa joskus piipahtaa susikin mestoilla, mutta onneksi hepuilla oli useampi koira pitämässä jöötä leirissä. Yöllä meteli ja vilske olikin melkoisen ansiokasta. Matkalla Wadi Malagaankin piti väistää vihaisempia haukkujia, mutta yöllä kuulosti olevan ihan business time.

20190219_065401

Tämän ääressä istuttiin iltaa koko yö. Kun kahvipöydässä on rengasrauta, tietää olevansa laatupaikassa.

 

Päivä 1 osa 2: Wadi Malagasta ohi reitiltä Wadi Abu Sakakiniin

20190219_075729

Aamun peukutuksesta huolimatta tämä päivä ei mennyt loppuun asti putkeen

2. päivän aamu koitti varsin mukavissa merkeissä: rengasrauta tai susi ei ollut löytänyt tietään tärkeämpiin elimiin, ja vointi oli melkoisen jees. Tällä etapilla olisi tarkoitus kääntää pykälän verran vuorten sisuksiin, ja siinähän se homma meni pieleen.

20190219_075930

Leirin kyljessä oli useampikin kameli hengaamassa

Alkupätkä Wadi Malagasta eteenpäin on aika simppeliä etelään suuntaamista, ja aavikko näyttää kovin hienolta reunalta katsottuna.

20190219_104121

20190219_093346

Alla olevassa videossa on evästauko tunti-pari Wadi Malagan jälkeen, eli vuorten ja autiomaan välissä kuten kunnon ihmisen pitääkin.

Jossain vaiheessa aavikon reunalta pitäisi kuitenki osata kääntyä ylämäkeen kohti vuorten sisuksia, ja pääsinkin huonon kartan ja GPS:n waypointin avulla suunnilleen oikean baanan kohdalle. En kuitenkaan tarpeeksi lähelle, ja parin turhan piston jälkeen ajauduin ohi käännöksestä Wadi Abu Sakakinin laaksoon, eli liian pitkälle tasangon puolelle. Alla olevassa videossa olen erittäin lähellä oikeaa spottia (näkyykin varmaan ylämäessä), mutta päädyn sitten väärään ränniin kiipeilemään ja puremaan palan alahuulestani.

Reittimerkkejä ei siis ole tässä kohtaa hollilla juuri lainkaan, mutta alla olevasta kuvasta näkyy se yksi himmeli josta tietää osuneensa mestoille. Alhaalla tasangolla paistaa iso kuivunut jokiuoma Wadi Abu Sakakinin edessä, jonne päädyin eksymään tämän päivän päätteeksi. Tuo vilahtaa myös yllä olevassa videossa mutta turhan alhaalta katsottuna.

20190220_140751

Elikäs, liian alhaalta ohi käännöksen. Onneksi Wadi Abu Sakakinista löytyi vettä ja risuja notskiin, joten eksyminen ei ollut silleen fataali ja aikataulussaki oli ainakin se päivä löysää.

20190219_150639

Kohti lupaavaa Wadi Abu Sakakinia: pakkohan tämän olla se reitti kun noin hieno baana

20190219_160256

Tämäkin oli hieno löytö harhareitillä, harmi vain että tässä tuli umpikuja vastaan

Yöllä piti sitten pitää notskia koska oli peloteltu susilla ja putsata vettä Graylillä niin että ojentaja kasvoi ainakin puoli senttiä. Paikka oli myös harvinaisen urposti valittu, koska ympäröivissä ja alla olevissa kivissä oli selkeää merkkiä vauhdikkaasta veden kulkemisesta. Jos illalla olisi tullut nopsa sade, kiipeilyn kanssa olisi ollut kiire ja todennäköisesti huono lopputulos.

Päivä 2: Wadi Malagasta (eli Wadi Abu Sakakinista) Ras Al-Feidiin

20190220_115853

Tältä se ylämäestä katsottu kuiva joenpohja laaksossa näyttää paikan päältä. Eli oikea reitti on tuolla jossain kuvan vasemmassa yläreunassa.

Noh! Seuraavana päivänä pääsi jatkamaan hommaa toiveikkaana, ja aamupäivän mittaan löytyi GPS:stä sekin toiminto, jolla sai näkyviin reittipolunkin yksittäisten waypointtien sijaan. Sen avulla kipusin sitten takaisin rinteeseen kuivasta jokilaaksosta, ja kiittelin itseäni kun hoksasin että eilen tuli kokeiltua nousua noin 100 metriä oikeasta paikasta itään. Ylämäki oli suhteellisen hapokas.

20190220_131026

”Hitsin pimpula, osaisinpa suunnistaa!”

20190220_155316

Kun oikean himmelin löytää, pääsee pian aika selkeälle reitille ylämäkeen johtavaan ränniin. Sen rämmittyään osuu yhteen reitin näteimmmistä spoteista, eli ihailemaan kovin länkkärimäistä kivirintamaa korkealta satulalta. Alla oleva video ei oikein tavoita sen nätteyttä mutta on se vallan, varsinkin auringonlaskussa ja jes-oon-reitillä -täpinöissä.

20190220_162529

20190220_164654

20190220_165503

Korkeimmalta kohdalta laskeudutaan sitten pitkä matka kohti laaksoa, jossa häämöttää edessä GPS:n karttaan merkattu ”Pools and waterfalls”. GPS:ää hartaasti tuijottamalla veden lorina ei ole kuuluakseen ennen kuin saapuu aivan mestan viereen, mutta tulee se joki sieltä. Kun reitiltä laskeutuu pykälän verran parilla epämääräisellä kivipinolla merkittyyn rinteeseen, pääsee aika keidasmaiseen jokilaaksoon. Siellä on hiekkapohjaa, johon saa teltan pystyyn varsin mainiosti.  Ras Al-Feidiin jatkaminen olisi jonkinlaista tuplaamista tässä vaiheessa, koska sen vesitilanteesta ei ole mitään tietoa. Jään sen sijaan vesimestoille yöksi pumppaamaan Grayliä ja fiilistelemään reitin sekä veden löytymistä.

20190221_070756

Tässä kohtaa ei enää tullut susifiilistä, joten jätin notskinkin tekemättä. Kaikki omaisuus piti silti pudistella käärmeksen ja skorpparin varalta (ei niitä ollut).

Päivä 3: Ras Al-Feidistä Little Petraan

20190221_110018

Niin, siis tämä päivähän ei lähtenyt varsinaisesta Ras Al-Feidistä, vaan pari kilometriä ennen sitä olevasta vesipaikasta. Jos käyt siellä itse mestassa perillä, kerro oliko vettä!

Päivän kärkeen opettelin hoksaamaan, että yleensä kannattaa valita reitti ylempää eikä sieltä jokilaaksosta tai kanjonista (ja zoomata se GPS ainakin 5 metrin tarkkuuteen). Ylämäkeen pitää joka tapauksessa löytää melko hetikohta päivän alussa, ja sitten mennäänkin harjua kohti suhteellista sivistystä.

20190221_094752

Päivän aluksi mentiin kanjoneissa, joista pitäisi tajuta lähteä ylämäkeen oikeaan aikaan. Koska merkkejä ei juurikaan ole ja GPS:kin näyttää houkuttelevasti reittiä kanjonin suuntaisesti, tuli jonkin verran sakkoa.

20190221_125310

20190221_113301

20190221_114934

Harjun päälle päästyä löysin ensimmäiset ihmiset 2 päivään eli Wadi Malagan jälkeen, ellei lasketa sitä yhtä mykkäkoulua pitänyttä kaapupaimentolaista joka tarjosi hätääntynyttä ”talk to the hand” -elettä eksymislaaksosta ulos tullessa.

20190221_121350

Vaelluspoppoon paikallinen opas helpotti myös mieltä sen suhteen, että aiemmin rinteessä vastaan tullut lippaluolassa kytevä papana-maaperä oli tarkoituksella eikä katastrofi-vahingossa savuttamassa.

20190221_110812

Tämä ei siis ollut maastopalo, vaan paimentolaisten tarkoituksella viritetty papanakulotus. Kaikkea sitä oppii kun eksyy.

Yläharjuja posotellaan kohtuullisen pitkä osa päivän etapista, ja matkalla tulee taas vastaan varsin hienoja sulakivijöötejä.  Joissain kohdissa pitää olla tarkkana siitä, että pysyy sillä ylemmällä puolella reittiä, eikä lähde houkuttelevaan alamäkeen. Eli jos näyttää siltä, että reitti menisi mukavasti alas, se kannattaa tarkistaa pariin kertaan ja sitten todnäk todeta että tuolta ylempää se kuitenkin menisi ja kavuta.

20190221_143605

Kivistössä joutuu asettelemaan myös maabrändialttarin, koska takeet maisemallisempiin tai edes yhtään pidemmällä oleviin tontteihin suoriutumisesta olivat vähän kiikun kaakun.

20190221_141657

Vähitellen kivimaastosta aukeaa pellontapaista ja hiekkatietä, ja sitten alkaa tulla vastaan yksittäistä taloakin. Sivistys! Tässä kohtaa löytyy myös seuraava beduiinin teltta ja vuohifarmi, ja äijällä on vastustamaton tarjous autokyydistä kohti Little Petraa.

20190221_152045

20190221_152713

Little Petran ”keskustasta” pääsen vielä vitosen ekstramaksulla 7 Wonders Beduin Campiin, koska kultahampainen beduiini ei muka ensin osannut ajaa sinne kartasta huolimatta ja tarvitsi sitten vielä vähän ekstraa varsinaiseen maaliin osaamisesta. Aiemmin reitin varrella on myös siis Rock Camp, joka saattaisi olla parempi tuplaus. 7 Wondersissa yöpyminen illallisella (ja kai aamiaisella?) maksoi 45 JOD, (hikinen) wifi, pelkkää alkoholitonta olutta. Maittoi silti aavikolla ryytymisen katkaisijana _b

Päivä 4: Little Petrasta Petraan

Aamulla piti harhailla jonkin matkaa takaisin reitille, joka kulkee ihan siinä Little Petran keskittymän kohdalla. Tärkeimpänä navigointivinkkinä varmaan kannattaa huomata, että Jordan Trailin reitti kiertää sen lippukojukanjonin ulkopuolelta, eli siihen ekaan ryysikseen ei pidä mennä änkeytymään.

20190222_091400

Poistumassa 7 Wondersista, Little Petra ja reitti tuolla edessäpäin

20190222_093122

Little Petran sisäänkäyntiä kohti: reitti ei siis mene läpi tuosta kujanjuoksusta, vaan kiertää tuota vasemman kautta ohi lippuluukuista

Petran lähestyminen Little Petrasta on todella helposti navigoitava eli suht itsestäänselvä kävelypätkä isoja polkuja ja jeeppiteitä pitkin. Vähän ennen Monasteryä eli n. puolimatkassa tulee vastaan vartijan koppi, jossa pitäisi näyttää Jordan Passia tai vastaavaa lipputositetta. Tupakkatuokiolla kopilla vahtiheppu arvelee ettei jaksa katsoa lappua, koska ei tätä kautta kuitenkaan tule ketään jolla ei sellaista ole. Todnäk totta, tätä kautta jalan liikkuvia ei ole minun lisäkseni näkynyt yhtäkään yrittäjää.

20190222_103316

20190222_104020

Pian lippukopin jälkeen alkavat Isot Portaat eli ”Stairs”, joita pitkin edetään kohti Petran muinaiskaupungin varsinaista aluetta. Siitä ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin että yhdessä kohtaa on vähän pelottavan avoin kohta ja sitten tuleekin useampi kilometri hämmentävän aarrekaupunkimaista touhua. Käsitellään se karmealla läjällä kuvakokoelmaa!

20190222_104419

20190222_104536

20190222_113126

20190222_115142

20190222_121440

20190222_130504

20190222_150639

Valamis ja ulolos

Jei siihen se valmistui, erinomaisen hienoa tonttia pitkin autiomaata ja kanjonia, eksyminenkin oli hauskaa näin jälkikäteen katsottuna! Petran arkeologiasta poistuttua päätyy siis Petran uuteen kaupunkiin, jossa ylämäkeen kipuamalla löytää ainakin nämä kaksi edukkaampaa majoitusvaihtoehtoa: Rafiki (ilmeisesti hostelli) ja Valentine Inn (1-2 tähden hotelli mutta ihan jees, oma huone illallisella ja aamiaisella ei ollut paljon yli 20 JOD). Valentinesta järjestyi aamuksi myös kyyti takaisin Ammaniin hintaan 10 JOD yhtenä neljästä henkilöautossa pelkääjästä (lisäksi oli myös kuski, Valentinen emäntä ja random japanilainen).

Eli siis siinä oli raportti! Hieno reitti, hulppeat maisemat ja väki erämestoilla. Kaupungeissa meininki on akselilla välttävä-kamala, tosin huippujakin pilkahduksia tulee vastaan kuten esim. Hostel 1930:n pormestari, Valentinen kyydit ja Dana Castle Hotelin perhe. Ne melkeinpä tasapainottavat taksikuskit ja huivikauppiaat.

Pidemmälle visiitille listalle: Wadi Rum ja Aqaba, myös Israelissa pääsisi kait käymään suht nopeasti ja kivuttomasti.

Kategoria(t): 1-5 päivää, Jordania, Keskiraskas, Kylddyyri, Varusteet | Kommentoi

Jumppapallogolf-testi Kopparnäsissä

20190331_105501

Ei mitään käryä vielä tässä vaiheessa (kuva kai PT?)

56157930_10156434226844163_3140041987286106112_o

Ryhmäposeeraus rantakalliolla kisojen alkuvaiheessa. Kuva: Janne Pyykkö

Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina sain vihdoin pompattua mukaan kokeilemaan houkuttelevan häröltä kuulostanutta ulkoilulajia, jumppapallogolfia. Pelissä liikutaan luonnossa ja aina välillä maastoon suunnitellaan rata, jota edetään golf-ajatuksella potkimalla kunkin pelaajan/joukkueen pelipalloa ”lyönti” kerrallaan kohti maalia, joka voi olla toinen pallo, reppu tai vaikka joku muukin esine. Tuolta edellisestä linkistä löytyy siis infot säännöistä ja esimerkkejä, varmuudeksi laitan saman linkin myös tähän.

Peleihin pääsee kampeamaan mukaan liittymällä Suomen Jumppapallogolfaajat -Facebook-ryhmään, jossa pelejä järjestetään harva se viikonloppu paitsi kesäisin kun on esim. melontasapatti. Kopparnäsin ulkoilualueella (huippu!) järjestetty peli osui kerrankin sopivaan saumaan, ja sain huijattua Pauliinankin messiin. Peliä pelattiin pareissa, ja ensikertalaisille saatiin joukkueen toiseksi puoliskoksi konkarit, joilta löytyi sekä pallot että taju siitä miten peli toimii. Ideasta saa kiinni hyvinkin nopeasti, suoritusten hioutuminen tyystin timanteiksi saattaa viedä vielä toisenkin pelin.

20190331_113243

Melko pian tässä asetelmassa alkoi olla selkeästi järkeä eikä ihan heti ensimmäisenä tullut mieleen Prisoner-sarjan kotimainen versio.

20190331_114433

Metsän takia metsä oli aina välillä tiellä tai pallo jonkin kamalan asian takana tai sisällä. Säännöt onneksi kuitenkin sallivat oksien taivuttelun (mukana ollut biologi kyttäsi haukkana ettei niitä katkottu, paitsi silloin kun oma peli sitä vaati) tai pelipallon max. 5 metrin taakse siirtämisen, joten yleensä ei joudu ihan tyystin umpikujaan.

Peli on erinomaisen mainio tapa maustaa luontokävelyä ERITTÄIN VAKAVALLA kilpaurheilulla, ja välissä muistettiin pitää perinpohjainen grillaus- ja kahvituokiokin, jonne yksi pelaajista oli tuonut ehkä parasta kääretorttua ikinä. Pelin jälkipuoliskolla iski päälle räntäsade, mutta siinä oli isona plussana se, että pallot näkyivät hienosti valkeassa maassa. Laji onkin omiaan (tarkoitettu?) talvella ja luonnonjäällä pelattavaksi.

Oli kyllä sen verran hienoa urheilua että saatan suunnata pallokauppaan, tosin tämän vuoden pelikausi taitaa lähestyä kesätaukoa mutta harjoituksiahan se ei estä. Suositus!

20190331_134440

Kategoria(t): Kylddyyri, Päiväreissu, tms | Kommentoi

Maabrändi: Starfog Apes (Jordania)

52964755_10161539200995343_3843287824820338688_n

Kävin helmikuussa talsimassa yhden Jordan Trailin osuuksista, 4 päivän reitin Danasta Petraan.  Maabrändityötä pääsi tekemään hartiavoimin aina Partioaitan toffeen syöttämisestä beduiinimuksuille taksikuskien ja huivikauppiaiden kanssa väittelyyn. Tontille toimitettu levy oli kuitenkin eri kuin alunperin suunniteltu. Lauri ja Tanja olivat tuupanneet mukaan Martina Aitolahden ja jonkun toisen Martinan Salarakkaat-levyn, mutta jänistin viime hetkellä siveettömyys/mestausteknisistä syistä ja alttarille päätyi seuraavana hyllystä käteen osunut albumi eli Starfog Apes.

Apesin valinta oli silleen huono että yleensä alttarille laitettavan levyn pitäisi olla jonkinlainen rangaistus vastaanottajamaalle, mutta tällä kertaa lipun alle päätyi ihan kelpo musiikkia 😦 Mutta ajankohtaisuusmielessä hyvä! Juurikin nyt on menossa Emergenza-bändikisat, ja Starfog Apes on mukana semifinaalissa On the Rocksissa 12.4.

Tutut heput lavalla ja rokkailevat hämmentävän hyvin, pitää peukuttaa äänestysaikaan. Pitäisi myös saada tehtyä se koko reissun kirjaus mutta hirvee ruuhka.

53552051_10161539201700343_3454633193368453120_n

53285527_10161539205740343_3491313901998440448_n

Kategoria(t): Jordania, Maabrändi | Kommentoi