Useampia päiviä

Kokoelmasivu! Tässä on siis listattuna yhteen paikkaan ainakin jokusen päivän ja parhaimmillaan parinkin viikon vaellukset mitä tänne blogiin on saatu tiristettyä. Use this power wisely. Toisinaan tai monesti on hyvä tehdä toisin kuin me.

 

Korsikan GR20 + lähihoodsit 6/2013 ja 7/2017

Vuonna 2013 lähdimme kokeilemaan Korsikan GR20-vaellusreittiä etelästä pohjoiseen (väärin)päin. Se jäi kesken, ja vuonna 2017 palattin sitten revanssille noukkimaan pohjoisesta päädystä puuttumaan jääneet etapit (Calenzana-Haut Asco) sekä Monte Cinto. Yhteensä näistä kahdesta postista saa vallankin leijonanosan reitistä ihmeteltyä jos on sitkeä. Kommentit kannattaa myös tsekata, siellä on hyvää päivitystä.

  1. Ensimmäinen GR20-käynti vuonna 2013 (n. 10 päivää, noin Asinaosta Vallonelle)
  2. Vuoden 2017 revanssi Calenzanasta Haut Ascoon ja bonuskiekat (3+2 päivää)

Caminho Português (rantareitti Portosta) 4/2017

Vuoden 2017 huhtikuussa kävin (aluksi) omin nokkineni kävelemässä yhden Santiago de Compostelaan vievistä pyhiinvaellusreiteistä, eli Portugalin caminon. Koska oli vain talviloma+, en lähtenyt Lissabonista vaan Portosta, ja koska ranta on nätimpää kuin autotie, kävelin meren vieressä kulkevaa varianttia Senda Litoralia. Tapasin ihqui. Lopussa mentiin Variante Espiritual -vaihtoehtoreittiä. 12 päivää, n. 260-270 km.

Portugalin camino Portosta Santiagoon rantaa pitkin + Variante Espiritual

Marokon Toubkal-vuoren nousu joulukuussa 2017

Syvälle pimeimpään Afrikkaan! Tai no, 50 km Malagasta etelään. Heti kun hyppää sen pienen nykäyksen Espanjasta sarvikuonojen maanosaan, eksotiikka kasvaa ja niin tekevät vuoretkin. Marokossa sijaitsee Pohjois-Afrikan korkein vuori Toubkal, jolle käytiin Eeron kanssa lonnimassa reipashenkisesti talvella eli joulukuussa 2017. Vaikka vuorella onkin korkeutta joku 4100+ metriä, homma on ihan perushapeteltavissa.

Peaks of the Balkans Trail 7/2018

Albanian, Kosovon ja Montenegron rajavuoristossa kiertää 10 päivän (Ciceronen mukaisesti vedettynä) vaellusreitti, jonka varrelle mahtuu uskomatonta vuoristomaisemaa, vieraanvaraisuutta ja ruokaa. Uskomatonta triplasti! Tällä hetkellä eli vuonna 2018 saattaisin jopa suositella tätä Tour du Mont Blancin sijaan 10 päivän ja 3 maan reissuksi, koska maisema/ruuhka/meininki-kertoimet suosivat Balkania. Maisemat lähes yhtä tai yhtä priimaa ja muut kriteerit hitosti edellä tuota perinneverrokkia.

Peaks of the Balkans: 10 päivää, 180-190 km, paljon juustoa ja rakia

Jordan Trailin osuus Danasta Petraan 2/2019

Helmikuussa 2019 oli kerrankin talviloma hiihtolomaviikolla, ja sehän oli siis otollista aikaa lähteä aavikolle. Helmikuun 3. viikolla Jordan Trailin 4-päiväinen osuus Danasta muinaiskaupunki Petraan sujui vallan riittävissä lämpötiloissa, kuumotusta aiheutti myös vesipisteiden harvuus ja päivän mittainen eksyminen (opin vähän GPS:ää tällä reissulla). Melkoisen vaikuttava lenkki maisemien ja arkeologiamestojen ansiosta.

Dana-Petra, Jordania: 4 päivää, 73 kilsaa, yhden päivän sakkolenkki ja monta beduiinia

Sierra Nevadan kansallispuisto Espanjassa 7ish/2015

Eteläpäädyssä Espanjaa (Malagasta pääsee Trevelezin leirintäalueelle campingin omalla taksilla semiedullisesti) sijaitsee Sierra Nevadan kansallispuisto. Veivattiin siellä 4 päivän reissu, johon mahtui paljon hikeä, laguuneja ja manner-Espanjan korkein vuori Mulhacen. Yhdellä torakkateemaisella autiomajalla oli piristeitäkin. Muy bien 5/5!

Sierra Nevada (Trevelez-Mulhacen-Guejar Sierra), Espanja, 4 päivää, monta metriä

Skye Trail (Isle of Skye, Skotlanti) 9/2016

Skotlannin luoteisnurkilla on Isle of Skye, jonka läpi pääsee kävelemään varsin mainiosti Skye Trail -nimistä reittiä pitkin. Saarella piisaa näkemistä vaellusreitin ulkopuolella sekä sen varrella, kunhan varautuu keleihin ja lämpimään vuodenaikaan hyttysiin. Valitseepa sitten sateen tai elukoiden riskin, molemmat ovat sen arvoisia.

Skye Trail loppusyyskuussa 2016, pari viimeistä etappia jäi bussista katsottaviksi

Fishermen’s Trail (Rota Vicentina, Portugali) 3/2016

Portugalin lounaisrannikolla on aivan päättömän hienoa rantaa, ja sinne on pykätty kansallispuistoa sekä vaellusreittiä. Rota Vicentina käsittää sekä Historical Wayn että Fishermen’s Trailin. Tämä jälkimmäinen on 4 päivän kestollaan juuri sopiva viikon lomalla käytäväksi ja ihan parasta ikinä. Rantaa, kallioita ja kalaa *gollum*

Rota Vicentinan Fishermen’s Way -osuus, 4 päivää ja 75 km, maaliskuussa 2016

Mestiasta Ushguliin Tsvirmin kautta (Georgia, 7/2019)

Kaukasusvuorilla käytiin isolla 7 hengen pumpulla kävelemässä Georgiassa Svanetian alueen tunnetuin pätkä eli Mestiasta Ushguliin, mutta napattiin vaihtoehtoinen aloituspäivä Tsvirmin kautta ja sitten vielä lopuksi talsittiin ekstrapäivänä Ushgulista Chvelpiin. Oli ehkä isoimmat vuoririvit ikinä, tornia joka nurkalla ja loistavat tarjoilut guesthouseissa, ei voi mennä pahasti pieleen jos tämän valitsee 4-5 päivän vuoripolkuiluun.

Mestia-Ushguli Tsvirmin kautta ja Chvelpin bonuspäivä heinäkuussa 2019

Baijerin alppilassa (Saksa/Itävalta, 7/2014)

Oberstdorfista lähtee vaijerirata kohti vuoria. Matkalla ylös näkee pomppumäkiä, joissa Nykäs-Masa on kai tehnyt jotain baarisuorituksiinsa verrattavia muuveja. Sitten kun pääsee ihan ylös, näkee sellaista vuorta että huh hoi ja että eikös näiden pitänyt olla jossain Ranskassa. Loistavat reitit, loistavat majat ja 4-5 päivän kävelyn päässä odottaa Neuschwansteinin(?) linna, jonka Disney-Walt rippasi surutta huvipuistoonsa.

Baijerin alppia Oberstdorfista alkaen n. 5 päivää, heinäkuussa 2014

Omine-vuoren munkkitraili (Japani, heinäkuu 2009)

Japanianmaassa vihaisen Mikon kanssa! Kansain alueella maan etelähuudeilla kulkee vuorivaellusreitti, jonka varrella mennään monien vanhojen pyhien paikkojen läpi korkealla ja pelätään oman sekä kaverin hengen edestä paskoilla/ei olemassa olevilla ketjuilla varustettujen tiputusten äärellä. On kiviä, on tropiikkia. On parasta&pahinta. Tämä info alkaa olla niin vanhaa että kannattaa varmaan tsekata itse että meneekös se nyt näin. Olettaisin että ei ne ole mitään korjanneet.

Ominen pyhiinvaellusreitti Yoshino-Kumanossa 7/2009, 5 päivää ja 65 km

Romanian Fagaras-vuoret: kesäkuu 2016 Draculalassa

Romaniasta tiedetään Transylvania ja ehkä myös Karpaatit, ja sitten se hammasjätkä. Meidän poppoo lähti hakemaan Karpaattien yläosan läpivetoa kesäkuun alussa, mutta 70 kilometrin taival jäi pahasti kesken lumen takia. Reitti on silti hieno, kunhan sinne päätyy sopivan sulaan aikaan vuodesta. Meidän reissulla saatiin monia hienoja lumipersliukuvideoita ja arvokasta kokemusta keleistä. Fagaras on julma & nätti!

Fagaras-vuoria kolkutellessa 6/2016, 3-4 päivää ja hampaankolo

Tour du Mont Blanc, heinäkuu 2011 (Ranska etc.)

Mont Blancin vuorijöötin ympäri kulkee 11 päivän (tai miten ny haluaa poiketa oppaasta) vaellusreitti nimeltä Tour du Mont Blanc. Sen aikana käydään piipahtamassa Ranskan lisäksi myös Italiassa ja Sveitsissä, eikä passia kysellä missään kohtaa. Näkymät ovat ihan hiton eeppisiä, varsinkin jos viitsii käydä ne korkeammalla menevät ylemmät vaihtoehtoreitit kuten esmes Lac Blanc. Tämä on monissa vaellusreittilistoissa rankattuna top-10:een, ja vähän hävettää että tuli itse tehtyä niin niheä postaus. No, lue sitä Ciceronea ja mene! Telttailu tosin on nykyään kai vaikeampaa kuin ’11.

Tour du Mont Blanc Ciceronen mallisesti heinäkuussa 2011, varo niitä telttasakkoja

Viron RMK Matkatee -reitti, lokakuu 2014

Lokakuussa 2014 otettiin lautta etelänaapuriin siinä toivossa että siellä olisi vielä loppukesä, mutta yöllä oli jo vahvasti alkutalven tuntumaa ilmassa. Pitkän viikonlopun aikana vedimme 3 vaelluspäivää eli ensimmäiset 75 km RMK-reittiä Oandusta Aegviiduun, ja mestat olivat vallankin miellyttäviä (anteeksi kuvista, oli vaikea kamera enkä osannut). Virossa kannattaa tsekata muutakin kuin se satama, tosin metsässä on huonommin superalkoja. Reittiä jäi vielä 300 km seuraaville vedoille jemmaan hmmmm.

RMK Matkatee Virossa, lokakuussa 2014 (3 päivää, 75 km pohjoisen startista alkaen)

Islannin Laugavegur, heinäkuun tienoo 2012

No mutta tämäpä oli mukava! Reykjavikista pääsee isorenkaisella ja superjousitetulla bussilla reitin alkuun, ja sen jälkeen omilla jousilla pääsee katselemaan hassun väristä maisemaa aina mustasta tuhkasta punaiseen kukkulaan, sitten vähän Mordoria, sitten vähän Rohania, sitten taas jotain muuta ja lumikenttiäkin löytyy heinäkuussa. Vesi haisee rikiltä ja astronautti treenaa seuraavan länkkärikallion takana. Vähän jänskättää että purkautuukohan se Eyjafjallajökullllollolololthorgudsson vai saako lentää kotiinkin. Tätä ei voi kuin suositella, erinomainen 4 päivän trippi hassuun maastoon.

Laugavegur (Laugavegurinn?) Islannissa, 4 päivää ja n. 60 km tres coolissa mestassa