Dana – Petra (Jordan Trail, helmikuu 2019)

Mikä: 

Kävelin helmikuussa 2019 hiihtolomaviikkoon mahtuvan 4 päivän osuuden koko Jordanian läpi kulkevaa Jordan Trailia. Valitsemani pätkä oli reilun 70 kilometrin osuus Danasta Petraan, ilmeisesti Jordan Trailin suosituin tai ainakin suosituimpia osuuksia (National Geographicin tuoreilla listoilla kehutaan top15-vaellusreitiksi). Kokonainen Jordan Trail olisi n. 650 km mittainen ja jonkun arvauksen mukaan 40+ päivän paketti. Tykkäsin! Osuuden maisemat tarjoavat hienon kimaran aavikkoa, vuoria sekä laaksoja&kanjoneita, ja lopetus Petraan on melkoisen muikea finaali.

Reitti:

Pätkästä löytyy Jordan Trailin sivuilta kuvaukset ja kartat kullekin päivälle. Tästä alla olevasta tein-ite-säästin-yleiskatsauksesta saa itua sekä etapeista että ehkäpä tärkeimpänä siitä mistä ensimmäisinä kahtena päivänä saa vettä, eli alussa joutuu taiteilemaan pullotuksissa vesipisteiden ja kuivan leiripaikan (Wadi Malaga) takia.

Etapit ovat siis:

Dana – Wadi Malaga (23,5 km) – tämä on melkoisen helppoa settiä, aluksi alamäkeen ja sitten laaksoa+tasankoa/semitasaista. Pitää muistaa ottaa vettä Feynanin ecolodgesta loppukolmanneksen tienoilla koska Wadi Malagassa ei ole sitä ellei beduiinit ole myymässä pullotettua. Feynania varten kannattaa ottaa mukaan oma ylimääräinen 2 litran pullo ja tankata ihan kaikki ihan täyteen siltä varalta että Wadi Malaga on kuiva: luonnonvettä siellä ei siis ole. Omalla visiitilläni onneksi paikalla oli siis pari beduiiniheppua, jotka olivat pystyttäneet ison majoitusteltan ja tarjosivat teetä, pöperöä ja pullovettä varsin kohtuulliseen hintaan (1 JOD). Tyyppien puoti ei kuitenkaan ymmärtääkseni ole mikään virallinen osa reitin palveluja, joten voi olla että joskus eivät olekaan siellä ja sitten on kuivaa. Lähivierustoilla oli kyllä myös pari vuohitelttakompleksia, joten spotti saattaa olla melko vakiintunut aavikkotyyppien hengauspaikka.

Wadi Malaga – Ras Al-Feid (13,5 km)  – tässä noustaan alkupuoliskon mittaan aavikon laidalta vuorille eli tulee myös ylämäkeä ja reitti saattaa hyvinkin hävitä siinä kohtaa kun pitäisi löytää oikea käännös vuorien sisälle (itse ainakin eksyin). Vettä saa vasta loppusuorilla putouksilta/joilta pari km ennen Ras Al-Feidiä, joten jos Wadi Malagassa ei ole vesikauppias paikalla, Feynanin vesillä (n. 7 km ennen Wadi Malagaa) pitää pärjätä Wadi Malagan yöpymisen ja melkeinpä koko tämän päivän etapin ajan. Jäin myös yöksi telttaan veden äärelle siihen 2 km ennen Ras Al-Feidiä, joten en tiedä onko myöskään Ras Al-Feidissä vettä vai pitäisikö sitä tankata siitä 2 km ennen.

Ras Al Feid – Little Petra (23 km) – vaikeammantyyppistä navigointia alussa kanjonien huudeilla kun pitäisi osata nousta ylös harjanteelle eikä jatkaa kiviränniä, alussa reipasta nousua ylös, jonkinlainen sauma mennä alamäkeen eikä ylärinnettä niinkuin pitäisi, ja sitten loppukolmanneksella sivistyksen lähestymistä paremmilla poluilla/hiekkateillä. Tämä oli varmaan haastavin pätkä pituuden, kanjonissa harhaan tunneloitumisen ja nousujen takia, itsehän huijasin heti ekan beduiinin jeepillä minkä löysin hiekkateiden alkuun päästyäni. Etappia voisi varmaankin melko toimivasti lyhentää jäämällä yöksi Rock Campiin noin 7 km ennen Little Petraa, autolla ohi ajaessa kyltti vaikutti Hard Rock Cafelta pöllityltä ja Tripadvisorin sivuilla vihjataan hyvien arvostelujen lisäksi jotain cocktail-baarista.

Little Petra – Petra (13 km) – ei juurikaan mitään vaikeuskerrointa suunnistamisen tai maaston suhteen, loppusuoran makua ja hiton hieno antiikkikaupunki alkaa avautua eteen puolimatkassa eli ”Stairs”-kiviportaista eteenpäin, Monasteryllä alkaakin jo sitten kahvilat ja terassit sekä n. 800 huivi- ja magneettikojua.

Merkinnät ovat todella vähissä ja huonoja siellä missä niitä eniten kaipaisi, itsestäänselviäkin pätkiä onneksi on. Kovin tarkkoja karttoja ei taida irrota juuri mistään, ja veden loppumisen mahdollisuuden takia suunnistamista ei kannata lähteä harjoittelemaan tällä pätkällä jos ei ennestään osaa. Ota todellakin ihmeessä Jordan Trailin nettisivuilta gpx-tiedostot ja osaa käyttää sitä ominaisuutta GPS:ssä missä voi seurata polkua. Itse eksyin päiväksi kun pelkkä waypointti tarjosikin liian monta mahdollisuutta mennä vuorijonosta yli/läpi ja sitten tulikin umpikujia.

Miten sinne pääsee:

Lensin Helsingistä Ammaniin Ukrainan lentopuulaakilla, välilasku oli Kiovassa (kannattaa katsoa Kiovan kentän vodkahinnat). Lennon hinta ainakaan helmikuussa ei ollut sen suolaisempi kuin vähän sivumpaan Eurooppaan mennessä, eli 300-400€ ruumakamoista riippuen. Ammanista piti sitten vielä päästä reitin alkuun eli Danaan, noin 3 tunnin bussittelun päähän. Yleensä kannattaa ottaa bussi jos on, taksit tuppaavat riistämään aina kun vain sauma tarjoutuu (könttähinnan sopiminen kyydille etukäteen on aika must, mittareissa voi tikittää ihan mitkä vain turistikertoimet).

Vietin ensimmäisen yön Ammanissa eri hyvässä Hostel 1930:ssä, jossa tapaamaltani porukalta sain selville että Danaan pitäisi päästä Ammanin South Stationista lähtevillä busseilla. Niin pääsikin! Hostellin väki ehdotteli Danan lähikaupunkeihin/kyliin meneviä kyytejä, mutta South Stationin sekalainen väki ohjasi minut suoraan Danaan menevään pikkubussiin (kts. kuvat). Bussia kuulemma kannattaa mennä kärkkymään noin klo 7-9 aamulla. Itse olin asemalla kello 8, ja sitten odoteltiin vielä 4 tuntia bussin täyteen tulemista ennen kun lähdettiin matkaan. Arvioi sitten tuosta sesongin mukaan.

Sitten kun bussi lopulta liikahti, Danaan pääsy vei noin 3 tuntia yhdellä bensistauolla. Minut tiputettiin Danan isomman kylän puoleiseen melkoisen tuntomerkittömään risteykseen, josta tie vie alamäkeen ”Dana Historic Village”-kyltin suuntaan parisen kilsaa kohti reitin alkupistettä. Kuskilta voi kysyä esim. paikkaa nimeltä Dana Tower Hotel eli hotellia jonka kuistilta reitti kulkee, Dana Biosphere Reserven visitor centeriä (Dana Tower Hotelista parisataa metriä), taikka myös Wadi Danaa eli tämän reitin alkua Wadi Dana -laakson Danan puoleisessa päädyssä (hotelli ja biosfäärikeskus ovat molemmat laakson reunalla). Yllättävän sujuvaa vaikkei porukka juurikaan mitään englantia puhunut.

Ammanin majoituksesta voi ehkä saada lapun jossa lukee tarvittavat kuviot paikallisilla kiekuroilla (tai joku käytännön pila), sitten pitää vaan varmistaa itse päätyvänsä oikeaan kyytiin eikä jonkun aseman hihastavetäjän omaan tai serkun tripla- tai 10x-hintaiseen versioon kuljetuksesta. Bussi Ammanista Danan risteykseen maksoi n. 7 dinaaria, ja sitten lähtöä odotellessa bussissa kävi vielä sisällä sinnikäs brosyyrinlykkääjä ahdistamassa hiluja vastineeksi jostain kindermunasta kaivetusta mysteeriläystäkkeestä.

Mitä paperia sinne tarvitsee:

Jordaniaan tarvitaan viisumi, ja Petran alueelle pitää olla pääsylippu etukäteen ostettuna koska vaellusreitti tulee alueelle vastakkaiselta puolelta kuin normaali sisäänkäynti lippuluukkuineen. Dana Nature Reserveen on n. 8 JOD pääsymaksu (hoituu paikan päällä), jonka maksaminen vaikutti tosin olevan lähinnä omantunnon asia mutta ehkä joskus joku valvoo sitäkin. Viisumin ja Petran lipun saa etukäteen netistä pakettihintaan ostamalla Jordan Passin (printtaa paperinen mukaan): täällä on pitempi horina niistä.

Milloin sinne kannattaa mennä:

Helmikuun 3. viikko oli ennusteissa yöllä nollan tienoissa ja päivällä n. 10 asteessa, mutta paikan päällä touhu tuntui ainakin 5-10 astetta leppoisammalta. Reitti laskeutuikin kyllä heti alkajaisiksi tasamaille melkoisen vähäisiin korkeusmetreihin, ylempänä Danan kylien laitamilla oli vielä jokunen lumiläiskä kylmemmillä puolilla korkeampia rinteitä. Päivällä pukkasi hikeä ja aurinko porotteli jo ihan Suomen helteitä vastaavasti, eikä yölläkään iskenyt vilu. Ilmeisesti helmikuu on kuitenkin vielä vähän talven puolella kevättä sielläkin ja sateet eivät ole mitenkään epätavallisia (ekana päivänä pääsin puolen päivän verran niidenkin makuun mutta ei sekään ollut kylmää). Kanjoneissa yöpyminen on riskaabelia sateiseen aikaan, koska syöksytulvat saattavat pistää rännit melkoisen kuohuviksi.

Jordan Trail järjesti vuoden 2019 promohenkisen ”Thru Hike” -tapahtuman 1.3.2019-13.4.2019, itsekin arvailisin tällä kokeilulla että maalis- ja huhtikuu ovat varmaankin miellyttävimmät kuukaudet. Huhtikuun loppupuoliskolta eteenpäin alkanee iskeä kuumuus, syyspuolen meiningeistä taas en osaa heittää arvausta paitsi että kesä on varmaan pitempi ja sitten kun kuuma vaihtuu sateeksi niin kanjonissa voi ahdistaa.

Vesi, ruoka, majoitukset:

Reittikuvauksessa selostelinkin vedestä, ja se on varmaan isoin kompastuskivi kehnojen reittimerkkien lisäksi. Vesipisteet ovat siis harvassa ensimmäisen 50 kilsan aikana, joten niistä paikoista joista sitä saa, sitä kannattaa tankata reippaasti messiin. 2. yö Ras Al-Feidissä on kysymysmerkki veden suhteen, koska jäin yöksi pari kilsaa ennen sitä tulevaan vesipaikkaan enkä käynyt itse spotissa katsomassa oisko puroa tms. hanaa. Vesipaikan ympäristössä vettä vaikutti olevan ihan kiitettävästi, mutta kuumimpaan aikaan sekin saattaa tiristyä aika vähiin kun helmikuussakin näytti pykälän epätulvivalta.

En ollut googlaillut veden puhdistustarpeita kovinkaan kattavasti, mutta lähdin siitä oletuksesta että voi olla pöpöjä. Niiden torjumista varten kiikutin mukana Grayl-pressifiltteriä, joka ilmeisesti toimii ihan mainiosti koska puskassa ei tarvinnut ravata. Joet eivät juokse mistään jäätiköltä, joten veden putsaamatta tai keittämättä juominen on luultavimmin jonkinasteinen hasardi. Kuten on myös muuten vesijohtovesikin: jordanialaiset itsekin juovat vain pullotettua vettä. Tämän taustalla on kuulemma israelilaisten 90-luvun tienoilla tekemä källi, jossa sieltä ostettu vesi pumpattiin suoraan järvestä ja siitä asti on ollut levää putkissa.

Majoitukset ja ruoka ovat mallia oma teltta ja oma ruoka ennen 3. yön etappia eli Little Petraa, jonka tienoilla on mahdollista etsiytyä johonkin telttahotelliin (kts. esim. Rock Camp tai 7 Wonders Camp), joku talohotellikin saattaa pienestä sivistyskeskittymästä löytyä. Ekana yönä Wadi Malagassa majoituksen sai beduiinien isosta avoteltasta hintaan 10 JOD, joka sisälsi myös loputtomat teet ja maistiaiset oudosta perinnesafkasta.

Majoitteen tyypistä: umpinainen teltta lienee parempi valinta kuin avonainen tarppi tms. laavu, koska maassa saattaa olla jotain möyriäisiä (käärmeet mainittu ja skorpionin näin jossain googlessa). Ainakin 1. päivänä mestoilla on sekä beduiinien koiria että jonkun tornihuhun mukaan villimpiäkin turreja: joku suositteli nuotiota yöksi.

Ensimmäisenä päivänä reitin varrella oli Wadi Dana -laakson jälkeen ja ennen Wadi Malagaa useampiakin beduiinitelttoja, joista ravasi aina joku pentu moikkaamaan ja pyytämään teelle. Ainakin joku kutsuista kannattaa ottaa vastaan, koska risunotskilla tehty tee lapsikatraan ja parin emännän seurassa todella karussa teltassa on ihan kokemisen arvoinen rasti. Partioaitan retkitoffee oli hyvä tarjoomus natiaisille ja muutama dinaari teestä vaikutti olevan hyväksyttävä lahjus.

Valokuvia porukka ei yleensä näytä haluavan otettavan itsestään, joten kameraa ei kannata heilutella telttatyyppien suuntaan ettei mene tunnelma piloille. Little Petraa lähestyessä löytyi taas lisää telttaa autoteiden alun tienoilta. Niistä ensimmäisestä ostin kierolta äijältä kalliihkon mutta ryytyneisyyteen suhteutettuna OK:n avolavapaku-taksikyydin ja sain taas teetä sekä namia notskirieskaa kaupantekijäisiksi.

Jos reitillä haluaa vähentää roudaamisen määrää ja/tai varmistella että vettä on tarpeeksi, on ilmeisesti mahdollista tilata joku tyyppi tuomaan vesitäydennyksiä etapeille. Hinta on kait suht suolainen per vesilitra, ja ensimmäisenä arvauksena yrittäisin muotoilla diilin niin että maksu suoritetaan vasta sitten kun pönttö oikeasti ilmaantuu paikalle: googlesta löytyi jotain sapekkaita kommentteja tämmöisistä täydennyksistä.

Rahat, verkot ja wifit, muut sivistyksen kekkuloinnit:

Käteistä pitää olla mukana aika lailla kaikkiin reitin juttuihin, ja se kannattaa jaotella niin ettei tarvitse yrittää maksaa telttateestä 50 dinaarin setelillä koska ei todnäk ole kassaa. Vaihtorahoja tai automaattia ei taida olla tarjolla kun vasta pätkän lopussa Petrassa, ainakin Little Petran telttahotellissakin valiteltiin rikkomisen vaikeutta. Rahat ovat myös omituisen näköisiä ja vaikeasti toisistaan eroteltavia, mutta erot kannattaa suunnilleen opetella koska vaihtorahat pitää monestikin oikeasti tarkistaa.

Hinta on myös hyvä kysyä ja sopia etukäteen (tyyliin myös yhdestä juomasta), koska jos se ei ole saletti niin sitten todnäk tulee turistilisää niin että ropisee. Petran kojuissa ei kannata ottaa vaihtorahoja Thaimaan bahteissa vaikka huivikauppias väittääkin että tätä käytetään täällä ihan yhtä lailla.

Jordanian dinaari on kalliimpi kuin euro, jotain ruokia tms. saa halvemmalla kuin kotona mutta turistille heti hollilla tarjolla olevat esineet ja asiat sisältävät yleensä reippaat plussat ja ruuhkaisimmissa nähtävyyksissä ei pääse halpuutuksen makua haistamaankaan. Helsinki-Vantaan vaihtopisteessä oli poikkeuksellisen törkeä kurssi euroista dinaareihin, joten päädyin skippaamaan sen ja tukemaan edes paikallisia maantierosvoja Jordanian päädyssä. Sielläkin osataan kyllä kuoria ja nostot maksavat kai 5 JOD per veto.

Wifiä löytyy jonkintasoisena Danasta ja Little Petran (teltta)hotelleista, korvemmassa 1. ja 2. etapilla taas pitää olla aika korkealla että saa verkon normipuhelimeen (operaattorin tekstarissa toivotetaan tervetuloa Israeliin). Sähköpistoke ja sisävessa löytyy ensimmäisen kerran Little Petran mestoilta.

Petran muinaiskaupungista tullaan ulos Petran nykyaikaiskaupunkiin, jossa on ihan kaikki herkut pankkiautomaatista alkaen ja ainakin yksi baari minkä ikkunassa lukee Guinness. Krebaus Petran halvemmalla puolella eli siellä ylhäällä satunnaisesti kävelemällä näytti rajoittuvan eniten länsirappion turmelemasta hotellista tuurilla löytyvään pölyiseen viidenkympin viinipulloon. Ibitzaksi en siis kuvailisi, mutta toisaalta en käynyt ilmeisesti aika legendaarisessa Cave Barissa kun oli kiire etsiä majoituspaikka kävelypäivän jälkeen ja vietin yön yläkaupungissa mikä taisi olla enemmän sikaosastoa. Heti siinä alhaalla Petran kaupungin alussa arkeologiamestoita tultua on siis reippaasti hotellia ja pari baaria ml. Cave Bar, joten siellä on todennäköisesti tarjolla jotain juhlantynkääkin jos budjetti ei ota vastaan.

Tarvitaanko sinne opasta:

Varsinaista opaskirjaa ei näytä vielä löytyvän, tosin Jordan Trailin tyypit sanoivat että sellainenkin on tekeillä. Jordan Trailin sivuilta löytyvien GPX-tiedostojen ja järkevien vedentankkausvalintojen (kts. yllä) avulla semmoista ei suuremmin onneksi tarvitse tällä pätkällä, ja netistäkin löytyy jos jonkinmoista kertomusta. Vesihuoltopalveluja voi tietty harkita jos haluaa helppoilla tai menee tosi kuumalla.

Tapasin Ammanissa piippubaarissa ennen reitille lähtöä Baseem-nimisen turismialallakin toimineen herrasmiehen, jonka mukaan reitille ei saa edes mennä ilman opasta koska on such vaara ja viranomaisetkin ihan täysiä määräävät. Tähän Baseem tarjosi tietysti ratkaisuksi kaverinsa kuski- ja opaspalveluja suunnilleen paikallisen keskikuukausiansion hinnalla.  Baseem puhuu siis täysin paksusuolensa läpi ja viisas raha ottaa minibussin kympillä, ylimääräisen vesipullon eurolla ja välttävän GPS:n kolmasosalla Baseemin serkun hinnasta, siitä on iloa myöhemminkin. Buu petulla!

Disclaimer: sitä GPS:ää pitää osata käyttää, vettä pitää osata olla ja pitää osata olla hajoamatta sinne missä ei ole puhelinta. GPS:ssä pitää olla patterit ja vedessä ei pidä olla kakkaa.

Päivä 1: Danasta Wadi Malagaan

Ensimmäinen päivä on helppoa settiä: aluksi lähdetään alamäkeen Danan kylästä kulkemaan Wadi Danan eli Danan laakson läpi, ja sitä tunnelia jatketaan eka puolisko päivän reitistä. Matkalla on melkoisen vaikuttavia kolokiviä, ja paikka onkin kuulemma suosittu päiväretkikohde. Muita kulkijoita ei silti ollut pätkällä kuin hyppysellinen.

Danan majoituksista irtovinkki: laaksoon tarjoutuu näköala heti reitin vieressä olevasta Dana Tower Hotelista, jossa on myös todennäköisesti muita vaeltajia ja joku turismihenkinen tarjoilu. Noin 400 metriä ennen sitä Dana Historical Villagen lähestymisen mäessä on myös Dana Castle Hotel, joka on todella karu mutta pyörittäjäperhe on erinomaisen mukava ja hinta on myös pykälän alempi (20-25 JOD). Paikkaa ei voi varsinaisesti suositella muun kuin hinnan puolesta, koska näköala puuttuu ja niin puuttuu esim. myös lämmitys, mutta jos haluaa olla omissa oloissaan mukavan perheen hoteissa pykälän henkilökohtaisemmassa huollossa, sekin on vaihtoehto. TBH ottaisin kyllä itse Tower Hotelin jos lähtisin puolueettomana. 

Julmetun mainioita outoja sulamis- ja reikäkivimaisemia piisaa kymmenen kilsan laaksomatkan läpi. Jossain vaiheessa maastoon sulautunut kovin perinteisen näköinen beduiini huutaa minut alas rinteeltä ihastelemasta niitä, mutta perinne- tai ympäristörikoksen sijaan kutsun syynä olikin vain pyyntö lainata virtapankkia.

Telttateen jälkeen saavutettiinkin Feynanin Ecolodge, eli kasvisruokaa ja ympäristöystävällisyyttä puskeva omituinen linnake. Kohtuullisen kökkö kasvisbuffetti valaisemattomassa salissa maksoi 16 dinaaria, mutta respasta saa viimeiset vedet ennen seuraavan päivän loppua joten täällä kannattaa olla henkilökunnan ystävä. Mukana pitää olla myös oma vesipullo, sillä ekohenkisyyteen kuuluu myös irtopullojen myynnin boikotointi. Eli tänne siis mukaan se ylimääräinen 2 litran puteli seuraavaa 1,5 päivää varten.

Feynanin Ecolodgen jälkeen mennään vielä Feynanin kylän läpi, ja sitten on vuorossa kohtuullisen avointa maastoa raunioiden ohi vuortenvierustaa kohti Wadi Malagan leiripaikkaa. Feynanin jälkeen reitti siis kulkee vuorten ja hiton ison aavikon välissä: aavikon toisella puolella on Israel, joka oli itselläni katastrofieksymisen Ö-suunnitelmana eli kohti luvattua maata kunnes rajapartio tarjoaa mannaa.

Illaksi päädyin Wadi Malagan etappiin ilman suurempia episodeja, ja siellä odottikin beduiinien teltta sekä useampi kameli. Nämä beduiinit olivat poikkeuksellisen mukavaa poppoota, sillä heitä sai kuvata ja tarjosivat yösijan isossa teltassa.

Olin tämän yön ainoa vieras telttahotellissa eivätkä isännät tai viereisestä teltasta piipahtanut emäntä puhuneet englantia juuri numeroita enempää, joten ilta oli lähinnä elekieltä ja teenjuontia. Melkoisen hauska yöpyminen siltikin! Jutuista sai sellaisen kuvan että lähivuorilta saattaa joskus piipahtaa susikin mestoilla, mutta onneksi hepuilla oli useampi koira pitämässä jöötä leirissä. Yöllä meteli ja vilske olikin melkoisen ansiokasta. Matkalla Wadi Malagaankin piti väistää vihaisempia haukkujia, mutta yöllä kuulosti olevan ihan business time.

 

Päivä 1 osa 2: Wadi Malagasta ohi reitiltä Wadi Abu Sakakiniin

2. päivän aamu koitti varsin mukavissa merkeissä: rengasrauta tai susi ei ollut löytänyt tietään tärkeämpiin elimiin, ja vointi oli melkoisen jees. Tällä etapilla olisi tarkoitus kääntää pykälän verran vuorten sisuksiin, ja siinähän se homma meni pieleen.

Alkupätkä Wadi Malagasta eteenpäin on aika simppeliä etelään suuntaamista, ja aavikko näyttää kovin hienolta reunalta katsottuna.

Alla olevassa videossa on evästauko tunti-pari Wadi Malagan jälkeen, eli vuorten ja autiomaan välissä kuten kunnon ihmisen pitääkin.

Jossain vaiheessa aavikon reunalta pitäisi kuitenki osata kääntyä ylämäkeen kohti vuorten sisuksia, ja pääsinkin huonon kartan ja GPS:n waypointin avulla suunnilleen oikean baanan kohdalle. En kuitenkaan tarpeeksi lähelle, ja parin turhan piston jälkeen ajauduin ohi käännöksestä Wadi Abu Sakakinin laaksoon, eli liian pitkälle tasangon puolelle. Alla olevassa videossa olen erittäin lähellä oikeaa spottia (näkyykin varmaan ylämäessä), mutta päädyn sitten väärään ränniin kiipeilemään ja puremaan palan alahuulestani.

Reittimerkkejä ei siis ole tässä kohtaa hollilla juuri lainkaan, mutta alla olevasta kuvasta näkyy se yksi himmeli josta tietää osuneensa mestoille. Alhaalla tasangolla paistaa iso kuivunut jokiuoma Wadi Abu Sakakinin edessä, jonne päädyin eksymään tämän päivän päätteeksi. Tuo vilahtaa myös yllä olevassa videossa mutta turhan alhaalta katsottuna.

Elikäs, liian alhaalta ohi käännöksen. Onneksi Wadi Abu Sakakinista löytyi vettä ja risuja notskiin, joten eksyminen ei ollut silleen fataali ja aikataulussaki oli ainakin se päivä löysää.

Yöllä piti sitten pitää notskia koska oli peloteltu susilla ja putsata vettä Graylillä niin että ojentaja kasvoi ainakin puoli senttiä. Paikka oli myös harvinaisen urposti valittu, koska ympäröivissä ja alla olevissa kivissä oli selkeää merkkiä vauhdikkaasta veden kulkemisesta. Jos illalla olisi tullut nopsa sade, kiipeilyn kanssa olisi ollut kiire ja todennäköisesti huono lopputulos.

Päivä 2: Wadi Malagasta (eli Wadi Abu Sakakinista) Ras Al-Feidiin

Noh! Seuraavana päivänä pääsi jatkamaan hommaa toiveikkaana, ja aamupäivän mittaan löytyi GPS:stä sekin toiminto, jolla sai näkyviin reittipolunkin yksittäisten waypointtien sijaan. Sen avulla kipusin sitten takaisin rinteeseen kuivasta jokilaaksosta, ja kiittelin itseäni kun hoksasin että eilen tuli kokeiltua nousua noin 100 metriä oikeasta paikasta itään. Ylämäki oli suhteellisen hapokas.

Kun oikean himmelin löytää, pääsee pian aika selkeälle reitille ylämäkeen johtavaan ränniin. Sen rämmittyään osuu yhteen reitin näteimmmistä spoteista, eli ihailemaan kovin länkkärimäistä kivirintamaa korkealta satulalta. Alla oleva video ei oikein tavoita sen nätteyttä mutta on se vallan, varsinkin auringonlaskussa ja jes-oon-reitillä -täpinöissä.

Korkeimmalta kohdalta laskeudutaan sitten pitkä matka kohti laaksoa, jossa häämöttää edessä GPS:n karttaan merkattu ”Pools and waterfalls”. GPS:ää hartaasti tuijottamalla veden lorina ei ole kuuluakseen ennen kuin saapuu aivan mestan viereen, mutta tulee se joki sieltä. Kun reitiltä laskeutuu pykälän verran parilla epämääräisellä kivipinolla merkittyyn rinteeseen, pääsee aika keidasmaiseen jokilaaksoon. Siellä on hiekkapohjaa, johon saa teltan pystyyn varsin mainiosti.  Ras Al-Feidiin jatkaminen olisi jonkinlaista tuplaamista tässä vaiheessa, koska sen vesitilanteesta ei ole mitään tietoa. Jään sen sijaan vesimestoille yöksi pumppaamaan Grayliä ja fiilistelemään reitin sekä veden löytymistä.

Päivä 3: Ras Al-Feidistä Little Petraan

Niin, siis tämä päivähän ei lähtenyt varsinaisesta Ras Al-Feidistä, vaan pari kilometriä ennen sitä olevasta vesipaikasta. Jos käyt siellä itse mestassa perillä, kerro oliko vettä!

Päivän kärkeen opettelin hoksaamaan, että yleensä kannattaa valita reitti ylempää eikä sieltä jokilaaksosta tai kanjonista (ja zoomata se GPS ainakin 5 metrin tarkkuuteen). Ylämäkeen pitää joka tapauksessa löytää melko hetikohta päivän alussa, ja sitten mennäänkin harjua kohti suhteellista sivistystä.

Harjun päälle päästyä löysin ensimmäiset ihmiset 2 päivään eli Wadi Malagan jälkeen, ellei lasketa sitä yhtä mykkäkoulua pitänyttä kaapupaimentolaista joka tarjosi hätääntynyttä ”talk to the hand” -elettä eksymislaaksosta ulos tullessa.

Vaelluspoppoon paikallinen opas helpotti myös mieltä sen suhteen, että aiemmin rinteessä vastaan tullut lippaluolassa kytevä papana-maaperä oli tarkoituksella eikä katastrofi-vahingossa savuttamassa.

Yläharjuja posotellaan kohtuullisen pitkä osa päivän etapista, ja matkalla tulee taas vastaan varsin hienoja sulakivijöötejä.  Joissain kohdissa pitää olla tarkkana siitä, että pysyy sillä ylemmällä puolella reittiä, eikä lähde houkuttelevaan alamäkeen. Eli jos näyttää siltä, että reitti menisi mukavasti alas, se kannattaa tarkistaa pariin kertaan ja sitten todnäk todeta että tuolta ylempää se kuitenkin menisi ja kavuta.

Kivistössä joutuu asettelemaan myös maabrändialttarin, koska takeet maisemallisempiin tai edes yhtään pidemmällä oleviin tontteihin suoriutumisesta olivat vähän kiikun kaakun.

Vähitellen kivimaastosta aukeaa pellontapaista ja hiekkatietä, ja sitten alkaa tulla vastaan yksittäistä taloakin. Sivistys! Tässä kohtaa löytyy myös seuraava beduiinin teltta ja vuohifarmi, ja äijällä on vastustamaton tarjous autokyydistä kohti Little Petraa.

Little Petran ”keskustasta” pääsen vielä vitosen ekstramaksulla 7 Wonders Beduin Campiin, koska kultahampainen beduiini ei muka ensin osannut ajaa sinne kartasta huolimatta ja tarvitsi sitten vielä vähän ekstraa varsinaiseen maaliin osaamisesta. Aiemmin reitin varrella on myös siis Rock Camp, joka saattaisi olla parempi tuplaus. 7 Wondersissa yöpyminen illallisella (ja kai aamiaisella?) maksoi 45 JOD, (hikinen) wifi, pelkkää alkoholitonta olutta. Maittoi silti aavikolla ryytymisen katkaisijana _b

Päivä 4: Little Petrasta Petraan

Aamulla piti harhailla jonkin matkaa takaisin reitille, joka kulkee ihan siinä Little Petran keskittymän kohdalla. Tärkeimpänä navigointivinkkinä varmaan kannattaa huomata, että Jordan Trailin reitti kiertää sen lippukojukanjonin ulkopuolelta, eli siihen ekaan ryysikseen ei pidä mennä änkeytymään.

Petran lähestyminen Little Petrasta on todella helposti navigoitava eli suht itsestäänselvä kävelypätkä isoja polkuja ja jeeppiteitä pitkin. Vähän ennen Monasteryä eli n. puolimatkassa tulee vastaan vartijan koppi, jossa pitäisi näyttää Jordan Passia tai vastaavaa lipputositetta. Tupakkatuokiolla kopilla vahtiheppu arvelee ettei jaksa katsoa lappua, koska ei tätä kautta kuitenkaan tule ketään jolla ei sellaista ole. Todnäk totta, tätä kautta jalan liikkuvia ei ole minun lisäkseni näkynyt yhtäkään yrittäjää.

Pian lippukopin jälkeen alkavat Isot Portaat eli ”Stairs”, joita pitkin edetään kohti Petran muinaiskaupungin varsinaista aluetta. Siitä ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin että yhdessä kohtaa on vähän pelottavan avoin kohta ja sitten tuleekin useampi kilometri hämmentävän aarrekaupunkimaista touhua. Käsitellään se karmealla läjällä kuvakokoelmaa!

Jei siihen se valmistui, erinomaisen hienoa tonttia pitkin autiomaata ja kanjonia, eksyminenkin oli hauskaa näin jälkikäteen katsottuna! Petran arkeologiasta poistuttua päätyy siis Petran uuteen kaupunkiin, jossa ylämäkeen kipuamalla löytää ainakin nämä kaksi edukkaampaa majoitusvaihtoehtoa: Rafiki (ilmeisesti hostelli) ja Valentine Inn (1-2 tähden hotelli mutta ihan jees, oma huone illallisella ja aamiaisella ei ollut paljon yli 20 JOD). Valentinesta järjestyi aamuksi myös kyyti takaisin Ammaniin hintaan 10 JOD yhtenä neljästä henkilöautossa pelkääjästä (lisäksi oli myös kuski, Valentinen emäntä ja random japanilainen).

Eli siis siinä oli raportti! Hieno reitti, hulppeat maisemat ja väki erämestoilla. Kaupungeissa meininki on akselilla välttävä-kamala, tosin huippujakin pilkahduksia tulee vastaan kuten esim. Hostel 1930:n pormestari, Valentinen kyydit ja Dana Castle Hotelin perhe. Ne melkeinpä tasapainottavat taksikuskit ja huivikauppiaat.

Pidemmälle visiitille listalle: Wadi Rum ja Aqaba, myös Israelissa pääsisi kait käymään suht nopeasti ja kivuttomasti.