Kesäkuun puolessa välissä päädyin Hämeenlinnaan valtavaan ruttoleiriin jossa Paukku kantoi peitsiä, ja koska se oli jo niin kaukana kotoa, samalla liikkeelle lähtemisen vauhdilla oli hyvä jatkaa Päijänteen kansallispuistoon. Loppi-Riku oli hehkuttanut Kelventeen saaren rantoja jo ainakin pariin otteeseen, joten hamuilimme yöpymiskohteen suunnilleen sen keskeltä eli ekana arvauksena Koukunlahdesta. Koukunlahti on myös harvinaisen kapea kohta saaressa, ja siitä on näppärä kantaa veneet vastakkaiselle puolelle paluumatkaa varten. Lähtöpaikaksi bongattiin kartalta arpomalla Höysniemen tulipaikka, ja sitten edellä mennyt Jukka päätti jatkaa vielä siitäkin ohi Salmelan laiturille koska sillä oli jeeppi eikä hitustakaan empatiaa perässä tulevia kohtaan (siellä on useita kiviä tiessä). Reitti möllöttää tässä alla.
Salmelasta lähdettyämme huomattiin melko pian että Valkoisen Joutsenen peloton testipilotti M ei soveltunut Norseraftiin, vaan vajosi siihen kainaloita myöten.
Melojan lisäksi myös matkanopeus alkoi vajota uhkaavasti huonommaksi kuin vähän jälkeemme lähteneellä Bestway-kamikazeporukalla, joten pidimme ensimmäisen tauon jo melko äkkiä ja vaihdoimme veneitä.
Veneiden kierrättämisen jälkeen matka taittui taas sujuvasti, paitsi nyt jouduin itse kituuttamaan kolmannesta hitaammalla packraftilla joka menetti ajoittain arveluttavan paljon ilmaa. Ulapamman puoleinen Kelvenne on nättiä maisemaa. Pohjoispäädyn alussa ohitetaan hauska koukkuniemi, jonka rannassa oli ainakin pari isompaa paattia Likolahden nuotiopaikan kohdalla. Illalla kuulimme notskilla tarua että Likolahdessa vesi on ainakin joskus 5-10 astetta kylmempää kuin muualla lähistöllä: kelpo spotti helteellä jos pitää paikkansa.
Koukunlahden poukamaan ei ollut mahdottoman montaa kilometriä Salmelan startista, varsinkin jos huijaa vielä sinne niemen paremmalle puolelle laituripaikkaan eikä aloita Höysniemen notskilta. Alun perin olimme mietiskelleet siihen leiriytymistä, mutta tulipaikan ranta oli noin 4 metrin siitepölylietekerroksen alla ja auringonoton kannalta turhan varjoinen.
Tässä kohtaa saaren toinen puoli on vain yhden nyppylän takana, joten kanniskelimme veneet saaren länsipuolelle ja jatkoimme vielä n. kilsan etelään Nimettömän tulipaikan laguunille. Pohjoisen suunnassa olisi myös ollut vajaan kilometrin päässä Karhunkämmenen nuotiopaikka, mutta Koukunlahden nuotiolta suuntasi sinne 5 kappaletta yöpyjää, jotka vinkkasivat että Nimettömässä oli heidän ohittaessaan ollut vain yksi vene ja nolla telttaa. Nimetön osoittautuikin eri mainioksi valinnaksi.
Löysimme juuri passelin kokoisen pikkurannan Nimettömän vierustalta yksityisresortiksemme, ja maata pitkin pääsi sitten kävelemään helposti nuotiopaikalle paistelemaan isommat pöperöt. Nuotiopaikan rannassa oli pari venettä ja tuliringissä jokunen ihminen, mutta laguuni oli erinomaisen rauhallinen ja mukava. Kovasti epäilty pastakastike piri piri -mausteellakin onnistui M:n pöyristyttävistä epäilyistä huolimatta, ja saimme makoisan kahden tärkkelyksen illallisen.
Rantsussa oli suoranaisen idyllistä viettää iltaa, tosin täälläkin oli melkoisen reipas kertymä siitepölyä pitkin rantaa. Vihreää ydinjätettä enemmän kuvotusta aiheuttivat kuitenkin järvellä ulisevat vesiskootterit, jotka muuttivat kesäillan lentokonehalliksi useampaan otteeseen. Päijänteen kansallispuisto rajautuu vain saariin, joita ympäröivään veteen on jostain hämmentävästä syystä sallittu pääsy moottorivehkeille ja niitä lippis silmillä miten kuten ohjaaville kaksijalkaisille anuksille. Onneksi pörinä haihtui hämärän tienoilla ja sitten ei päässyt valittamaan edes siitä.
Aamulla murtauduimme siitepölyvallin läpi kohti varsin maltillisen mittaista paluumatkaa.
Tällä puolella saarta ohitetaan pohjoiseen palatessa Isohiedan iso biitsi, joka oli kovin suosiossa. Veneitä oli parkkeerattu suomalaisen bussipysäkkietiketin mukaisesti tasaisin välimatkoin koko rannan mitalta hieman Normandian maihinnousun mieleen tuovasti, joten skippasimme uimapysähdyksen ja jatkoimme suorilta takaisin Salmelan satamaan.
Ison valkoisen kiven jälkeen olikin pian aika suunnata vasempaan kohti manteretta ja sitten oltiin kotipesässä. Norseraftissakin riitti ilmaa juuri perille asti.
Aivan loistavia rantoja ja leiripaikkoja! Jossain vaiheessa pitänee koittaa saada eteläpuoliskokin tarkistettua. Matkaan voisi lähteä myös vuokraveneillä Padasjoen rannasta, ja onhan siellä muitakin leirisaaria kuin pää-Kelvenne. Kovin suositeltava vesipuisto.
Keskiaika-appendix
Veneretkeä edeltävänä iltana kävin ihmettelemässä Paukun aseenkantoa Hämeenlinnan keskiaikafestivaaleilla. Rohanin tallien vihreä ritari sai peitsensä osaavista käsistä, useimmiten ei tainnut edes osua silmään.
Festareilla oli muutakin loistoa ohjelmaa ja nähtävää: erilaisia leirejä, kojuja, asuja ja miekkoja oli niin paljon että yhdessä illassa ei ehtinyt nähdä kuin siivun. Lankomieskin oli siellä.
Tavernassa oli kolpakoita ja lavalla mm. loistava Noitakuningas sekä Mad Max -säkkipilleillä möyhyävä Corvus Corax. Jälkimmäisen aikaan lavalla oli myös tuttu nuttu.
Parempaa kuin rutto! Tätäkin pitää varmaan kokeilla toisenkin kerran.
Patikkamuistio 