Dubrovnikin lähisaarilla osa 1: Lopud

Lokakuussa 2025 tutustuimme Äiti P:n kanssa perusteellisesti Kroatian Dubrovnikiin. Koska vietimme kaupungissa useampia öitä, meille tarjoutui tilaisuus mulkoilla vanhankaupungin lisäksi muitakin tontteja. Game of Thronesin muurien bongailun lisäksi kartasta hyppää aika pian silmille se, että kaupungin edustalla on saaria kuin hurumycket. Aika usein turisti eksyy siihen ylihintaiseen paattiin, joka putputtaa vanhankaupungin satamasta heti muurien edustalla melkeinpä uintimatkan päässä näkyvään Lokrumiin (käytiin me sielläkin).

Sen lisäksi on muitakin! Länteen päin suuntaamalla pääsee paljon järkevämmän hintaisella ja mukavan isolla paatilla useammallekin saarelle, joista meille valikoitui lipputiskin ihmisen käskystä Lopud. Se oli ainakin omasta mielestäni melkeinpä reissun parasta antia: aika vähäturistinen saari, jossa on hyvin maltillisesti rihkamakojua ja kahvilaa sataman kupeessa. Saaren sisäosissa puolestaan on ainoastaan kävelypolkuja, kirkkoja, raunioita, metsää, mahdoton valikoima kasvillisuutta ja kovin kreikkalaisen muurituksen mallinen kukkulalinnake. Tänne on hyvä paeta lepäämään vanhankaupungin 4:n euron limsatölkkeihin kypsyttyä.

Yllä olevasta kartasta taitaa suunnilleen selvitä se satama, josta Jadrolinijan kelpo lautta liikennöi Dubrovnikista saarille. 1 aikuinen ja 1 eläkeläinen pääsivät edestakaisen matkan Lopudiin kutakuinkin 13-14 eurolla, kun taas Lokrumin huomattavasti lyhyempi putputtelu maksoi menopaluuna 30 euroa per nuppi iästä riippumatta. Lopudin kierroksen isot lautat tosin kulkivat vain jokusen kerran päivässä ja niihin piti myös valita paluuaika, kun taas Lokrumin pienemmät riistoputkuttimet kulkivat 30 minuutin välein ja niihin sai hypätä vapaasti lipun ostettuaan. Molemmissa oli tarjolla muikeita näköaloja satamassa, alla Lopudin lautan pitkää risteilijänohitusta ja ison sillan ihastelua.

Matka Dubrovnikin satamasta Lopudiin ei ole tuhottoman pitkä, mutta saapumista hidastaa piipahdus sitä edeltävän saaren eli Koločepin satamassa. Siinäkin olisi ilmeisesti voinut hypätä maihin jos siltä olisi tuntunut: laivasta ulos tuleminen näytti olevan aika valvomatonta, eikä paluumatkallakaan enää niin kyylätty edes kyytin nousuakaan koska mistäs ne olisi tulleet sinne ellei sillä kyydillä.

Heti Lopudiin rantauduttua vastassa on kirkko, joka on sisemmän saaren raunioita kurantimmassa kunnossa. Se on erinomaisen nätti myös sisältä, kannattaa piipahtaa.

Kirkon pihalla ihmetellessämme vilkuilimme kyytimme poistumista: paluulähtö olisi noin 4 tunnin päästä, joten oli aika lähteä tarkistelemaan saaren salaisuudet. Tänne tullessa ei siis kannata ottaa ihan sitä 2-3 tunnin tiukinta vuoroväliä, koska matkaankin kuluu jo ainakin kolmisen varttia ja (vajaassa) parissa tunnissa olisi hikistä/kammottavaa/mahdotonta juosta saari läpi ja ehtiä rantakahvilaan sekä magneettiostoksille. Jostain blogista osui silmään, että täällä on vietetty jopa 7 päivän lomakin: ei kait siinä, lautalla pääsee kylille eikä miljöössä ole valittamista. Jos eväät ovat kohdillaan, täällä voisi kyllä hyvinkin rantahuviloida tovosen.

Kirkkotsekkauksen jälkeen tiputimme yhden nipun postikortteja rantapromenaadin laatikkoon, ja nappasimme ensimmäisen kyltin osoittaman sivukujan kohti kukkulalinnaketta ja kirkkoja. Tämä osoittautui tavallaan virheeksi: heti kirkon vierestä lähtevä kujasokkelo johdattaa takapihoille ja pikkupoluille, mutta onneksi niitäkin pitkin löytää tiensä vähitellen sille oikealle reitille ja myös senioriosasto oli mäkikelpoista (sori mutsi).

Aika pian myös harharetkipolku johdatti ainakin näköalojen ääreen, ja pääsimme ihailemaan Lopudin satamaa rinteeltä käsin. Kirkonkellotkin juhlistivat avoimen maiseman löytämistä.

Aika pian rauniokirkon jälkeen päädyimme sille googlemapsissakin näkyvälle pääväylälle, jota pitkin pääsee paljon vähemmän urheilullisesti ja nilkkojataittamattommin nähtävyyksien äärelle. Siinä on portaat ja reittiviitat ja kaikki.

Tässä kohtaa tapasimme myös järkkäri kaulassa haahuilevan hepun, joka varoitti reitille kaatuneesta puusta ja neuvoi jonkin ovelan kiertoreitin. Emme täysin ymmärtäneet, joten kävimme katsomassa kaatunutta puuta.

Seurueen viisaampi puolisko ei innostunut linnakepolun tukkivan oksahelvetin läpi kiemurtelusta, joten jatkoimme kohti avoimen väylän päässä olevaa seuraavaa nähtävyyttä eli kirkkoa. Sitä lähestyessä aloimmekin jo nähdä vilauksia saaren vastakkaisesta rannasta.

Erinomaisen hyvin rouhitut polut johdattelivat erinomaisen hyvin rouhitulle kirkkomaalle.

Sen erikoisuuksia olivat mm. moneen kerrokseen maan alle asetellut hautakellarit.

Kirkkomaata ihasteltuamme päätimme kääntyä paluumatkalle, koska seuraava etappi olisi ollut laskeutuminen saaren toisen puolen rannalle. Sinne kirmaamisen ja takaisin ylämäkeen hikoilun sijaan pidimme patonkitauon ja räknäilimme lauttaan ehtimistä. Aikaa vaikutti olevan jäljellä aika mainiosti, ja linnakekin vaikutti paistavan aika vähäisten korkeusmetrien päässä pääpolulta.

Pääbaanalta on tämännäköinen opaste linnakkeelle.

Epäominaisen urheilullisuuspuuskan vallassa päätin lähteä puskemaan kaatuneen puun oksistosta läpi, Äiti P puolestaan jäi keräämään kasvinäytteitä. Arvalla heitetty edestakainen piipahdusarvio 30 minuuttia jopa alittui minuutilla-parilla kun hoppuili, eli matka risteyksestä (tai vähän siitä eteenpäin rinteeseen siihen kaatuneelle puulle) linnakkeelle ei ole ihan massiivinen.

Sehän löytyi! Linnakkeen muuria joutui ensin kiertämään hetken, ennen kuin osui siihen pieneen aukkoon josta pääsee luikertelemaan muurien sisälle.

Myös toisessa päässä on hyvin auennutta muurinkoloa satamaan päin tähystelyyn.

Sitten äkkiä kirmaten takaisin pääväylälle, jossa kasvitiede oli ehtinyt jo rönsyillä luoja ties mihin. Erilaisia lehtiä nuuhkittuamme suuntasimme kohti harhareitiltä saavuttuamme nähtyä risteystä, josta piti kaiken järjen mukaan päästä takaisin satamaan. Moottoritie vei kuin veikin juuri sinne.

Matkalla bongasimme mm. puolisen tusinaa eri kaktuslajia, mikä oli jotenkin omituista lokakuussa ei-Meksikossa.

Kaktuksien jälkeen saavuimme paraatireitille: kaikenmoiset gladiolukset rehottivat kivisen kujan yllä ja puusta olisi saanut sitruunoitakin jos olisi ollut kävelysauvat mukana.

Paraatikujaa pitkin saapuminen oli huomattavasti lähtöreittiämme tuskattomampaa. Tätä pitkin olisi myös ihan miellyttävää kävellä ylöskin, eli älä mene heti siitä kirkon vierestä farmien takakujille vaan etsi tämmöisen näköisiä asioita vähän edempää rantabulevardilta. Ja tietty noita ylempien kuvien kukkakujia mutta vaan silleen toisesta suunnasta katsottuna.

Rantaan päästiin ehjin nahoin ja vieläpä ajoissakin, joten ehdimme napata reippailun päälle virvokkeet aaltojen roiskimalla terassilla: sekä olut että mansikkapirtelö tekivät kauppansa.

Rannalla ihmetellessä tuli bongattua myös erilaisia ulkoiluvälineitä: täällä olisi selkeästi aineksia vaikka millaiseen vetistelyyn jne. liikahteluun. Saarella jumppailiussa on bonuksena myös se, että varsinaisia autoja ei käytetä täällä lainkaan, joten lihasvoimalla liikkuja voi jäädä korkeintaan golfkärryn alle.

Lopuksi vielä silakkamagneetit ennen lauttaan juoksemista.

Tämä oli kyllä ehkä mainiointa antia Dubrovnikin huudeilla metsäihmisen pirtaan! Luonnonläheisempää ja vähäväkisempää kuin Lokrum: tänne voisi hyvinkin ottaa mukaan eväät tai vaikka kaikki tavaransakin ja yöpyä yön tai parikin. Saaren kiertelyyn jalan ja melomiseen saisi hyvin uppoamaan päivän-pari, ja onhan täällä rantsua ja terassiakin. Luonto ja kasvillisuus ovat saaren neliökilometrejä runsaampia, ja rauniotkin ihan kreikkaa. Lopuddoman hyvä mesta.