Viime kesän Peaks of the Balkans -reitin maabränditehtävä oli tilaustyö: kollega-Riitta oli tutustunut perinteeseen ja luovutti Balkanin viemisiksi priiman Akin ja Turon Hepamamas/Lievä Kantri Huijaus(?) -levyn. Kyseessä oli viimeisen päälle vintage-matsku, sillä kannessa oli vielä kiinni Poptorin markka-aikainen hintalappu. Toivottavasti osaavat arvostaa. Levy plänttäytyi siis kolmen maan rajalla sijaitsevalle Tromedja-huipulle, josta sen oli bongannut ainakin yksi jenkkipariskunta, joka tavattiin 4-5 päivää myöhemmin.
Seremoniaa oli todistamassa myös israelilainen pariskunta ja heidän kosovolainen oppaansa (45 päivää putkeen vuorilla ei edes näy oppaan naamassa).
Myös loppureissusta oltiin aika suomalaiskansallisia nakkikuoppinemme Velipojen syrjäisemmällä rannalla, joten ihan kelpo brändäystä suoritettu tuollakin _b
Peaks of the Balkansista pitää mainita vielä että nyt niiden viralliset(?) sivut on vähemmän hanurista kuin aiemmin ja etapeista löytyy jopa vähän infoakin: kts täältä!
Visit Finlandin helmikuisessa Rent a Finn -kampanjassa etsittiin suomalaisia ”onnellisuusoppaita” esittelemään mökkiä tai muuta luontoseutua kampanjaan valituille turisteille. Suomen päätyyn valittiin 8 kpl oppaita, oma tarjoomukseni Nuuksion esittelystä piisasi vain varasijoille. Videosta tuli kuitenkin aikas hieno, varsinkin kun ottaa huomioon että olin itse koko kuvausryhmä, se tiristyi yhdellä viikonlopppuvisiitillä Nuuksioon ja kengät oli hitokseen märät. Käytin myös vääryydellä&viekkaudella haltuunotettuja duunin videokamoja eikä rikos ollut ihan täydellinen, koska ohjelappuset kastuivat ja kaikki haisi savulta vielä seuraavankin viikon.
Tämmöisellä siis lähdettiin kokeilemaan:
Oli erikoistehosteet ja kaikki! Jään odottelemaan ykkösketjun loukkaantumisia.
Piipahdin lauantaina 2.2.2019 Tampereella hakemassa kauden kiintiöretkiluistelusuorituksen. Hakusessa oli oikeastaan kaksi suoritusta, sillä perinteisen Näsijärven radan lisäksi reissuun oli ajanut Tohlopilla järjestettävä soihtuluistelu.
Ensimmäinen etappi Näsijärvellä osoittautui turhan optimistijollameiningillä valituksi, sillä rata ei tänä vuonna ollut vielä auennut Särkänniemen kohdalla. Oli tämmöinen:
Rataa on ilmeisesti saatu auki vain Kaupista itään (kts. juttua talven vaikeudesta täältä), ja sillä suunnalla näkyikin kaukaisia mustia täpliä liikkumassa luistelun kaltaisesti. Hamusin vähän jäänylitystä siihen suuntaan, mutta hetikohta delfiinin juurelta alkoi loskainen pinta ja naskalitkin oli solmussa, joten lähdin sitten Pulterin kautta kohti Tohloppia.
Tohlopissa sen sijaan tärppäsi. En ollut aiemmin käynyt vuonna 2016 perustetulla 3 km rinkulabaanalla, mutta mestahan on hyvinkin toimiva ja suht helposti löydettäväkin (keskustan suunnalta tullessa ei tarvitse kääntyä Pispalan valtatieltä kuin kerran lopussa oikealle, osasin jopa). Radassa oli nyt paikoittain julmettuja railoja mutta muuten eri hyvää pintaa. Soihtuluistelutapahtuma veti radan ja makkarajonot melkoisen tukkoon väkeä, mutta tunnelma oli hieno ja lopussa oli tulinainenkin veivaamassa.
Isojen jätkänkynttilöiden vieressä oli mainio lämmitellä kiekkojen välissä, ja jonkun ihmeen kautta yksikään mukula ei kaatunut liian lähellä luistinta. Tohlopin luisteluradan FB-sivuilla on hyvää päivitystä radan kunnosta ja muusta meiningistä, joten se kannattaa ruksia seurantaan. Toimiva kaudenavaus, hyvää työtä Manse _b
Helmikuun kolmannelle viikolle on ruksittuna kalenteriin hiihtoloman ohjelmaksi hiekkaa ja temppeliä syöksytulvan riskillä (muistiin: teltta mäelle). Eli suuntana on hela Jordanian halki kulkevan Jordan Trail -reitin ymmärtääkseni suosituin ja ehkä myös nätein osuus, 4 päivän ja reilun 70 kilsan talsinta Danasta Petraan. Ennen sinne lähtöä pitää hoidella plakkariin vielä useampi kappale kulkemisen mahdollistavaa lapuketta:
Viisumi Jordaniaan
Pääsylippu Petraan (pitää olla hankittuna ennen alueelle tulemista)
4 päivän reitti Danasta aloittamalla kulkee siis lopussa Petran ökyhistoriakaupungin läpi (tuttu mm. Indiana Jonesista ja uusista 7 ihmeestä), ja Jordan Trailin nettisivujen mukaan sinne pitää järjestää pääsylippu etukäteen. Paikan päältä Petrasta lippuja saa vain etupuolelta useamman kilometrin laajuista aluetta, vaellusreitti taas saapuu Petraan takaportista ja saattaa tulla sanomista jos ei ole piletti messissä.
Kun kyselin Jordan Trailin Facebook-sivulta asiasta, sieltä tarjottiin vaihtoehdoksi hommata lippu heidän kauttaan löytyviltä palveluntarjoajilta. Jonkin aikaa kaiveltuani törmäsin kuitenkin paljon näppärämmältä ja halvemmalta vaikuttavaan vaihtoehtoon, eli Jordan Pass -pakettiin, johon sisältyy sekä viisumi että pääsylippu Petraan + vähän muuallekin. Yhteishinnan viisumille ja Petran lipulle + muille roippeille pitäisi olla paketissa halvempi kuin erillään ostettuna (100 USD pintaan riippuen montako päivää ostaa Petrassa oloa), ja verkkomaksun jälkeen Jordan Passin saa suoraan sähköpostiin printattavaksi. Kunhan just kohta tilaan niin päivitän jos ei toiminu.
Myöhemmin: hyvin toimii jordanpassi, tuli 2 samaan hintaan \o/ Ostin keskimmäisen vaihtoehdon kolmesta, eli sellaisen jossa on 2 päivää Petraa jos sinne vaikka innostuu jäämään: hintaero 1 päivän versioon oli vain 5 JD. Printtaus- ja mobiiliversio:
Jordan Trailin saitin ohjeet reitin ensimmäiselle päivälle sisältävät nootin siitä, että ennen Dana Biosphere Reserveen tuloa pitäisi ottaa yhteyttä paikan managementtiin pääsymaksujen järkkäämisestä. Kyselin sieltä spostitse, ja kuulemma suojelualueen pääsymaksun (8 JD) voi maksaa käteisellä Dana Guest Housen vierailijatiskillä saapuessaan.
Opaskirjaa reitille en siis ole ainakaan vielä löytänyt mistään (paitsi Ciceronen vanhan Jordania-oppaan reitit ilmeisesti ovat monessa paikkaa aika samoja polkuja mitä Jordan Trailkin kulkee). Jordan Trailin FB-heppu vinkkasi Petrasta ja kartoista kysellessä että
”the Jordan Trail Guidebook is still under development”, jotta jotain saattaa joskus ilmaantuakin.
Tiivistelmä urheilijoille:
Viisumin Jordaniaan ja pääsylipun (1-3 pv) Petraan saa yhdistelmäpaketissa kun tilaa netistä sähköpostiinsa Jordan Passin
Dana Biosphere Reserveen 1. päivänä ei tarvitse etukäteen lippua vaan sen voi ostaa saapuessa käteisellä Dana Guest Housesta
Suunnilleen Hynkänlammen ja Meerlammentien parkkiksen (sen Kolmperän viereisen minne on hyvä juntata Urjaan mennessä) puolivälimaastosta löytyy melkoisen siisti lippaluola. Nimeltään se on ilmeisesti Sikalammenluola (kts. kartta täältä), mutta itselleni se on juurtunut kuuppaan Pulla-Kallen luolana.
Pulla-Kallen luoluus juontaa juurensa siellä sisällissodan aikana piilotelleeseen kauppiaaseen Karl Degermaniin eli Pulla-Kalleen (Bodkalle). P-K jäkitti luolassa punaisia piilossa talven 1917-1918: touhusta löytyy erinomainen juttu Hesarista 10.2.2018. Luolasta on myös hyvät infot Retkipaikassa. Alla oleva video vilauttaa tontin.
Sijainti on melkoisen näppärä: kun hyppää Nuuksioon mennessä bussista Punjon pysäkillä, luolalle vievä selkeä polku lähtee juurikin siitä vierestä ja lipan alle talsii suunnilleen 20 minuutissa.
Luolalla vierailu oli kutkuttanut siitä asti kun Hesarin juttu osui silmään, ja käyntiin rakentui tietty mukaan pullateema. Koitin kylvää ilosanomaa pullakahveista satunnaisille muukalaisille, mutta perinteiseen tapaan yksikään maastoon (sekä Urjan vessan kattoon) jemmaamistani kutsuista ei tavoittanut sopivaa uhria ja pullaa jäi aika paljon itse syötäväksi.
Myöskään kutsumattomia vieraita ei näkynyt kovinkaan valtavia laumoja: kaksi suunnistajaa ja kaksi lumikenkäretken suunnittelijaa, joille sain sentään tuupatuksi pullat käteen teetauon ryydittämiseksi. Kävi siellä sitten myös Harri ja Elina, mutta niitä ei lasketa kun ne oli kutsuttu tiskin alta. Pulla maittoi silti ihqusti yksinkin syömällä.
Paikalle näytti myös mysteerillisesti ilmaantuneen puotipuksu-Rambon nimeä kantava lukittu postilaatikko. Arvelen että ratkaisu nelinumeroiseen koodiin löytyy historiasta.
Mökkiviikonloppu osui vahingossa sopivasti tarpeeksi lähelle Halloweenia, ja siitä päätyi siihen ideaan että tulijuoma sopisi teemaan mainiosti. Kokonaisen kulhollisen palavaa juomaa olen nähnyt tähän mennessä ainoastaan Portugalin pyhiinvaellusreitillä, ja vähän aikaa googlailtua selkeni että kyseessä on galicialainen perinneponu nimeltään Queimada. Kirsikkana kakun päällä: Queimadan valmistukseen liittyy pitkä loitsu, jolla karkoitetaan piruja ❤ Alla on kuvaa mallisuorituksesta.
Sokeria ja Orujaa sekoitetaan vajaa kauhallinen, sytytetään ja sillä sitten varovasti hivellään tulet itse pääliemeen
Marraskuun ensimmäisen viikonlopun käytännössä toiminut resepti on taas tämä:
Pullollinen Pitua (brasilialainen 40%-vahvuinen sokeriviina jota löytyy Alkostakin, 0.7 litraa, portugalilainen siantuntija suositteli cachaçaa Orujan korvikkeeksi)
2 sitruunan kuoret (enemmän on enemmän)
1/3 kupillista kahvipapuja ja sitten kaada vähän pois koska pullo on 1/3 pienempi
2/3 kupillista sokeria ja sitten kaada vähän pois koska pullo on 1/3 pienempi
Metallinen kattila ja muovinen kauha koska ei kellään ole savikulhoa
Yritetään sytyttää kauhan sekoitus ja sitten kattila suoraan sytkärillä, ei toimi
Laitetaan kattila nuotion ritilälle kuumenemaan ja pidetään palavaa halkoa melkein kiinni kattilassa olevassa satsissa kunnes Queimada syttyy
Syttyi se kuitenkin ja oli hieno! Siniset liekit näkee muuten parhaiten pimeässä.
Ainekset suht kaikki ryhmäkuvassa. Sokeri oli semmoista ruskeaa ruokomallista (normia hienoa kidettä siis) ja pavut Pelikaanifirmalta, hurraa paras lintusponsorimme!
Mahdollisia syitä syttymisen kankeuteen: kylmyys, viinan suhteellisen vähäinen alkoholipitoisuus (Oruja ilmeisesti usein tujumpaa kuin 40%) ja sokerin sekoittaminen siihen, demonit. Mutta lisälämmöillä ja isommalla liekillä toimi siis näinkin.
Touhuun saatiin mukaan myös erinomaisen pelottava messu (mm. Queimadan Wikipedia-artikkelista löytyy siis taikomislyriikat). Eri kelpo Halloween-juoma!
Kauhufiilistä parantaa tietysti myös se jos meininki on muutenkin kamalaa. Kiitosta varastetuista kuvista Kaarinalle, Jukalle ja Pauliinalle ja muutenkin jee kaikille 😀
Mysteereiksi jäivät vielä: kuka lopulta poltti tontun ja kuka on Art Fonzarelli?
Kerrankin osui majoittujiin oikein kohdistettu mökki! Eli Liesjärven kansallispuistossa sijaitseva Hyypiön tupa (kämppä). Varauskalenteri on jotensakin kamala: tämän Retkipaikan jutun perusteella tehtiin varaus tänne lokakuun alkuun jo huhtikuussa. Nimensä mesta ansaitsee korkeintaan siitä, että sen sijainti suht lähellä Liesjärven suosittuja Kyynäränharjun tontteja ja parkkipaikkaa houkuttelee tonteille jonkin verran harhailijoita: joku haluaa vilkaista miltä mökki näyttää sisältä, jotkut taas asettautuvat nuotiopaikalle grillailemaan pitemmäksikin aikaa. Ei kuitenkaan pääse samaan pällistelysarjaan kuin Nuuksion Tikankolo.
Muuten mökki/kämppä/tupa on kovin messevä. Sisällä ei ole kuin 4 petiä, mutta sopulattiamajoituksella menisi helposti useampikin. Sijaintikin on Helsingistä posotellessa yllättävän toimiva, reilun tunnin autoilun päässä ja tod näppärästi kakkostien vieressä. Perillä auton pääsee tuuppaamaan aina mökin pihaankin asti, kun jatkaa sitkeästi siitä Kyynäränharjun parkkikselta luontopolulta näyttävää baanaa eteenpäin.
Päätilukset näyttävät tämmöiseltä:
Pääkämpän nurkilla on siis itse tupa, nuotiopaikka, laituri, puuvaja ja huussi. Peruspakettiin kuuluva sauna on vähän matkaa takaisin päin saapumissuuntaan, ja sieltä löytyy myös erikseen vuokrattava savusauna.
Sauna on muuten loistoa, mutta uimarantaan on julmettu matka eikä lähin ranta ole mitään erikoisemman luksusta. Viileämmällä kelillä eli meidän vedossa saattaa hyvinkin päätyä tyytymään ämpäripesuun, ja siinä ämpärissä saattaa olla melkoisen sameaa vettä matalan kaivon tuotoksina. Useamman tunnin siellä silti viihtyy!
Heti saunan takaa kulkee vilkkaasti liikennöity kävelybaana pitkin Kyynärän… jotain? Sellainen kapea maakaistale kahden vesialueen välissä, sisältää hienon sillan ja trafiikkiin nähden ällistyttävän määrän erilaisia tatteja, ml. herkku-sellaisia.
Illalla tehtiin varmuuden vuoksi myös epäfungista ruokaa, Eerokin osasi.
Hyypiön tuvan lisäksi seuraavan päivän tallusteluilla löydettiin myös pari muutakin piipahtamisen väärtiä paikkaa Sikomäen ❤ suunnalta.
Sikomäkeen pääsee siis parkkiin parin kilsan päähän yleisessä käytössä olevasta Kaksvetisen kodasta, (Peukalolammin?) laavusta ja Peukaloisen varauspömpelistä. Peukaloisen kämppä on kyllä hitokseen pieni ja parhaan hokauksen perusteella saunaton, mutta aika hauska etappi joka tapauksessa.
Eli siis: käyttistä useammassakin Liesjärven koordinaatissa, suositus! Kannattaa körötellä se tunti isolta kirkolta susimaille, Karkkilasta saa hyvää lohtakin marketista.
Maurin pää ja itsenäisyys ovat kovassa huudossa Korsikassa. Musta pää löytyy turistitekstiileistä ja monesta lipputangosta.
Joitakin tunteja Quenzan jälkeen ollaan menossa ainakin jonnekin pohjoiseen.
Vuoripäivien oululainen
Asianmukainen varustus: huomaa spurguhanskat.
Lätäköstäkin saa vettä pillereillä ja positiivisella asenteella.
”Tuolla näyttäisi olevan vuoria”
Unser lieber kamerad: lepää rauhassa, Lauri
Lauri vuohettaa harjanteella
Ja Eerokin sai järveä juodakseen
Kuuma lähde Landmannalaugarissareitin alkupaikassa. Tämä tuli tutuksi.
Englannin rajalla. Kanaalin ali mennään rökälekokoisella junalla, johon bussi ajetaan sisään.
UNCLEAN
Terassilla Courmayerissä
Kadonnut-ilmoitus(?) Dorogawassa reitin alussa. Epäilen Mothraa tai ketjuja
Muistaakseni tämä on 4. paivan kohdalta: aivan pelkkää metsää ei kuitenkaan ollut
Tässä lepää unser lieber kamerad
”Note that Mount Ōmine is officially known as Mount Sanjō (山上ヶ岳, Sanjō-ga-take ; lit. ”Mountaintop peak”), and will be indicated as such on most maps.”
Player 4 has joined the game
Professori Viittala ja matkan alusta asti säästetyt pähkinät
Intialaisella hepulla on niin siistiä että se puhkeaa kullankaivajatanssiin
Välillä on kinkkistä
Vasemmalta: Small Guy, Phone Guy, Campingfuhrer, Tall Guy, Old Guy
Lumi yllätti jalkailijan ensimmäisen päivämatkan loppupuolella
Vizzavonaa lähestyessä vastaan tulee kyltti, joka ilmoittaa siirtymisestä reitin pohjoispuoliskolle
Jotta totuus ei unohtuisi jne jne
Hakken-ga-take Misenin vieressä on reitin korkein kohta, 1900 ja risat metriä. Japanilaiset haikkaajat olivat hämmentävän reippaita
Antti P
Eero Viittala
