Vuoden 2025 ensimmäisellä varsinaisella melontareissulla (Karjiksen jään päällä liukumista ei lasketa) suunnattiin pääsiäisenä Pellingin edustalla sijaitsevaan Glosholmenin saareen, jossa sijaitsee Glosholmin majakka (tai siis se pätkä mitä siitä on jäljellä). Majakka ei ole mikä tahansa tusinatolppa, vaan peräti Muumitalon esikuva. Paikasta löytyy tynkämuumitalon lisäksi myös wanhoja tykkejä ja entinen merivartioasema vielä nykyisinkin pyörivällä tutkalla, nättiä juoksuhaudoilla maustettua metsää, sekä poikkeuksellisen komeaa toffeekuvioitua rantakalliota. Harvinaisen priima kohde.
Glosholmen on näppärän matkan päässä Pellingin eteläpuolella: satama-parkkikselta eli Sturjon kääntöpaikalta saarelle on vain 3-4 km melottavaa, ja enimmäkseen matkan pystyy taittamaan suojaisesti eri saarien välissä hyvinkin maltillisilla etäisyyksillä lähimmästä maaläntistä. Jos saarien välistä pujottelun sijaan paikkaan etsiytyy tylsästi mantereen rantaa seuraten pohjoisemmalta puolelta, tutkatorni erottuu silloin jo matkan päähän hyvänä maalitolppana Glosholmenin pohjoispäädyssä.
Merivartioväki häippäisi saarelta Emäsalon asemalle vuoden 2015 nurkilla (tai ainakin oli silloin tekemässä lähtöä) ja sen jälkeen paikka on ollut suht hiljaiselossa. Suljettu merivartioasema myytiin vuoden 2020 syksyllä yksityisomistukseen, mutta suunnitelmana näyttäisi olevan kehittää alueen retkeilyä ja virkistystä eikä tyystin vapauttaa verikoiria vartioaseman päätyynkään saarta. Tällä hetkellä saarella ei ole varsinaisia yleisessä käytössä olevia retkeilyrakenteita eli puuhuoltoja, keittokatoksia, huusseja tai kaivoa tms., tai sitten ne on kätketty tosi ovelasti. Ilmeisesti paikasta kuitenkin olisi suunnitelmissa/houreisissa visioissa tarkoitus tulla ihan täysiverinen retkisaari jahka muilta töiltä joutoa ja Väinämöisen aarre löytyy.
Kunhan lossiylityksen sisältävä yllättävän pitkä köröttely starttipaikalle oli paketissa ja paatit taiteltu/puhallettu, päästiin matkaan Sturjon parkkis-satamasta.
Pääsiäisen keli oli mukavan lämmin, mutta usvaa pukkasi menomatkalla melkoisesti. Se oikeastaan vain paransi tunnelmaa: utuisia puita ja saaria näki juuri ja juuri 50 metrin viiva futiskentän matkan päästä ja mysteerisaarta lähestyttiin kovin viisikkomaisissa fiiliksissä.
Muutaman kilometrin melontamatka saarten välissä sujahti ohi aika huomaamatta, ja pian noustiinkin jo maihin helikopteriplatan hiekkarannalle, lähelle merivartioaseman laituria.
Jostain merivartioaseman suunnalta näkyi ja kuului koira, ja sen laitamille oli ilmaantunut yksityisalueen plakaattia. Rakentamisen ääniä ponnahteli korviin kumpanakin päivänä ja jokin tuoreen näköinen iso pytinki siellä mäen päällä vilahtikin, joten saaren uusi tuleminen vaikuttaisi olevan kovasti työn alla.
Koska merivartioaseman päädyssä oli elämän merkkejä, jatkoimme matkaa saaren eteläkärjen puolelle harvinaisen matalaa ja kivistä (ja mageeta) rantaa nuollen. Oli sekä sumua että joutsenia.
Sopiva pienellä laguunilla varustettu maihinnousupaikka ilmaantui näköpiiriin, ja rantakalliot olivat niin hienoja että perustin siihen myös kodin yöksi.
Kallioissa oli harvinaisen komeat toffeeraidat: en muista olisinko vielä ehtinyt näkemään muualla näin hienoja kerroskuvioita. Jos Mineraalimestari olisi selvinnyt matkaan olisimme ehkä saaneet lisävalotusta asiaan, mutta loistavaa silmäniloa tajuamattakin.
Kallioille ei sentään jääty tyystin koko ajaksi, vaan harvinaisen pitkän ja hartaan kahvitauon jälkeen siirryttiin ihmettelemään saaren sisempiä mysteerejä.
Niitähän piisasi! Ensin törmättiin tykkiin, ja sitten bunkkereihin.
Sekä tykkeihin että bunkkereihin pääsi sisällekin, tosin bunkkereiden maanalaiset osat olivat turhan vetisiä tutkiskeluun ilman kumisaappaita. Tykit (Timo ja Topi, jotain arvailua tehtiin jälkikäteen että olisiko siellä ollut kolmaskin) sen sijaan olivat edelleen rasvassa ja huikeita kiipeilytelineitä.
Ensimmäisen tykkilöydön jälkeen hamusimme sitten tiemme kohti saaren kuuluisuutta, Tove Janssonin nuoruuden kesäkekkuloinneillaan Muumitalon esikuvaksi bongaamaa majakkaa. Koska se oli räjäytetty vuonna 1940, se ei enää muistuttanut Muumitaloa kovinkaan tarkasti. Hieno tutkittava silti, kunhan ruosteisesta rautaovesta pääsee kampeamaan sisälle. Majakan edestä löytyy myös se toinen saarelta hoksaamistamme tykeistä.
Ennen pimeää ehdittiin myös asentaa nimi uuteen (käytettyyn) Tuckteciin. Niitä saisi nykyään myös EU-putiikista, voi olla kovin hyväkin vaihtoehto tariffien puristuksessa.
Rantahuvila oli ehkä parasta ikinä, kuten tyytyväisestä ilmeestä paistaa läpi.
Aivan nappi saarireissu! Keli oli kohtuuttoman hyvä huhtikuun puoliväliksi ja saari pullollaan ihmisen ja luonnon omituisuuksia viihdykkeeksi. Tänne pitää palata vielä uimakeleilläkin ja tarkistaa tällä kiekalla skipattu Mörkökivi mantereen puolella.
Patikkamuistio 