Antiainen – Sontiainen – Lautlammen kota feat. Ulla (Karkkila 7/2025)

Aina välillä melontaryhmissä jne. eettereissä polpahtelee vastaan hehkutusta Antiaisen kierroksesta, eli Karkkilan ja Lohjan rajamailla sijaitsevan Antiaisenkankaan ulkoilualueen kyljessä olevasta useamman järven rinkulasta. Järvet ovat niin lähekkäin, että kantomatkat niiden välillä ovat erittäinkin helppoja, varsinkin kun niihin kapeimpiin kohtiin joissa vedeltä toiselle vaihdetaan on kulunut tai peräti tehty helppokulkuiset polut. Reitti alla: vastapäivään kulkeminen on hyvä vaihtoehto, koska silloin nätit kanavat ja Lammassaaren idylli jäävät loppuhuipennuksen puolelle.

Rinkula sopi meille muun hienoutensa lisäksi eritoten sen vuoksi, että vesiltä piti päästä illaksi maan puolelle ettei yöksi luvassa oleva Ulla-myrsky vangitse johonkin luodolle kitumaan trombi korvassa. Matkaa on vähän kiemurtelusta riippuen 8-10 km verran, joten sen sutii päiväretkenä vallankin mainiosti. Jos ei ole kiire pois tai hurrikaani ennusteessa, Lammassaaressa olisi veden äärellä monta nättiä nuotiopaikkaa joissa voisi viettää vaikka yönkin.

Antiaisenkannaksen parkkis on toimiva startti, mutta Antiaistentien kapea kohta Tämäkohdun ja Kolmperseen (nimistöä täydensi myös käynti Sontiaisella reissun lopussa) välissä on sekin hyvinkin käypä aloituspaikka, ja siitä aloitimmekin. Aina myöhässä olevaa hömötiaista odotellessa suristelin venettä lähtörannassa. Sähköpumppu on kyllä ihmisen paras asia.

Ensimmäinen järvi Kolmperse (ellei sitten aloita Tämäkohdusta) muodostaa isoimman siivun kierroksesta. Kovinkaan erämaista näkymää ei tule vastaan, mutta hyvinkin kelvollista järvimetsärantaa jonka ohi tunkata. Kuvassa tunkkausta, kuva on Paulta.

Kolmperseen kenties hienoin nähtävyys ovat Kaijankivet, jotka kenties ovat kuvassa. Ainakin nämä ovat kovin erottuva muodostelma järvellä, muita nimettäviä kiviä en muista että olisi ollut.

Kaijankivien jälkeen aletaan vähitellen saavuttaa kiekan pohjoispääty, jossa vaihdetaan Kolmperseeltä seuraavalle järvelle eli Jäljänjärvelle. Maihinnousupaikkaa ei ole merkattu, mutta kun järvien välisestä kapeimmasta kohdasta haarukoi sopivaa länttiä joka ei ole esim. jonkun laituri, todennäköisyys osua oikeaan paikkaan on aikamoisen iso. Ruohopenkka siinä laiturista vasemmalle, kuvassa alla nähtynä maan puolelta.

Polku on selkeä ja Jäljänjärven rannassa odottaa jopa ihan merkitty vesillelaskupaikka. Kunhan sinne asti on päästy puhkomatta kellumislaitteita.

Kun Jäljänjärveä tahkoaa puolisentoista kilometriä etelään, vuorossa on kierroksen nätein osuus eli Lammassaaren vehreä kapeikko siltoineen ja notskipaikkoineen. Tämä on kovin hieno.

Lammassaaren rantoja täplittää hyvä kimara erilaisia nuotiopaikkoja. Sillalta alkaa kapein ja röllihienoin osuus vesiväylää (miljoonan kalan pyrähdys matalassa vedessä oli ihq), ja sillan kupeessa on myös isoin notskipaikoista. Siinä kulkee kuitenkin myös ulkoilupolku, ja meidän jälkeemme täältä leiripaikkaa etsineet Hartsa ja lankomies valittelivat että polulla oli trafiikkia häiriöksi asti. Onneksi vähän syrjemmältä löytyy muitakin vaihtoehtoja. Vieressä olevan poukama-umpikujan kauimmaisella rannalla pilkotti jopa hieno uusi laavukin, mutta siellä oli kuulemma yksityinen-kyltti ja ehkä kamerakin joten ei kenties sinne.

Sillan kohdalla oli melkoisen matalaa, ja ilmeisesti isojen helteiden aikaan myös muukin osa kapeimmasta joesta saattaa olla pykälän vähävetistä. Heinäkuun alussa käydessämme taluttelua ei onneksi tarvittu muuten kuin sillan vieressä (ja alla).

Sillan jälkeen on vielä pätkä huippua ja kapeaa väylää, joka väläyttelee jopa vähän metsäisyyttä.

Lammassaaren kapeikosta putkahdettua seuraavaan kapeikkoon eli Saukonpäänjokeen on matkaa vajaa kilometri. Sen alussa on seikkailutuubi!

Tässä kohtaa alitetaan Antiaistentie, ja maaliin pääsisi jo aika helposti sitäkin pitkin jos käsiä alkaa väsyttää.

Saukonpäänjoessa oli poikkeuksellisen edustava valikoima lumpeita.

Antiaisen kiekan lopuksi saavutaan itse Antiaiselle, jonka rantaa on vielä puolisentoista kilometriä ennen Antiaisenkannaksen maihinnousupaikkaa. Sen tunnistaa propellikieltokyltistä.

Ajoitus meni juurikin kohdilleen, koska tässä vaiheessa Ullan puhaltelut alkoivat jo viritä. Pau meloi sitkeästi vielä viimeisenkin pätkän eli Tämäkohdulta Antiaistentien kapeikkoon, itse pakkasin (taas tyhjentyneen) ilmapaatin ikeakassiin ja talsin odottamaan limusiininoutoa. Sitten yöksi turvaan puhureilta, eli jokunen kilsa paluuta Karkkilan liepeille Lautlammen kotaan.

Lautlammen kota (ja Sontiainen)

Lautlammen kodalle autolla kulkiessa kärryn joutuu jättämään Sontianen-järven rantaan, mikä täydentää hyvin päivän nimihelmet. Myös Sontiaista kehutaan pieneksi helmeksi. Sontiaisen puomilta on sitten (ehkä vähän reilu) kilometri talsintaa Lautlammen kodalle selkeää polkua pitkin. Sen varrelta löytyi mm. kantarelleja ja metsämansikoita.

Ulla alkoi vähitellen viritellä puhinoita ja ropinoita, mutta missään vaiheessa ei kuitenkaan saatu puuta niskaamme ja salamatkin menivät parempiin suihin. Onneksi sentään puuvajan ovet paukkuivat komeasti tuulessa. Parkanossa metsää oli sen sijaan keikahtanut nurin futiskenttätolkulla trombin möyhyissä: ehkä parempi kehno myrsky kuin noin vaikuttava.

Keliä pidellessä oli hyvin aikaa tehdä retkipastat viimeisen päälle, oli piri-pirit ja lipstikatkin.

Hieno kahden kohteen Karkkila-kierros! Antiainen ehkä myös vähän Lohjallakin. Lähtöpäivänä sitten vielä pakollinen pitstop Ismetin pitseriassa siinä Pikkupässin vieressä, vasta sitten valmis.