
Heti lomien lopuksi lähdettiin palloilemaan! Helsingin Seudun Lapinkävijät olivat järjestäneet loppiaisena (eli Marnion Jari oli järjestänyt) jumppapallogolf-pelin Haltian startista kohti Karjakaivoa. Saavuimme Paun kanssa mestoille tyylikkäästi myöhässä ja löysimme pallon noutamisen jälkeen jotakuinkin tuurilla meluisan ja mainion peliseurueen sieltä lähikukkuloilta. Avisuoran kautta maailmalle levinnyt JPG oli tullut jotenkin tutuksi jo parilla aiemmalla reissulla, jolloin kävimme kenkimässä Askolan hiidenkirnuilla ja Kopparnäsin kivillä. Näistä testeistä oli jo ehtinyt kulua hetkonen tai toinenkin, joten sääntöjä piti taas kertailla. Jumpsautusta en tainnut saada sanottua oikein kertaakaan vaikka sellaisen suoritinkin moneen kertaan.
Homma selkeni ainakin ihan tarpeeksi hyvinkin nopeasti, ja pian hanget olivat palloja väärällään. 10 hengen porukalla pelattiin pareittain, eli baanalla oli kerrallaan 5 pelipalloa ja yksi maalipallo, joka roikkui välillä puussakin.
Puussa roikkuvaan maaliin joutui käyttämään chippausta.
Välillä maali roikkui kassissakin, mutta semmoiseenkin osuu vaikka kameralla osoittelisi.
Jyrkänteitä ja kallioita pitkin rymytessä pysähdyttiin aina välillä pelaamaan rata, jonka kukin pari keksi maastoon vuorollaan. Toki puolivälin tienoilla kaiveltiin termoksiakin repusta.
Kierroksen loppupuoliskolla törmäsimme harvinaisen komeaan värjättyyn jääpuikkoputoukseen, jonka bonuksena mäessä oli vielä liukuratakin. Hömötiainen rakensi siihen tietysti radan, jahka oli tökkinyt puikkoja tarpeekseen.
Kierros eteni rata radalta lähemmäs Karjakaivoa eli maalia, ja lopussa olimme jotenkin käsittämättömästi 2. sijalla pisteissä. Ei lainkaan pöljemmin! Majalla odotti pelisauna ja jälkilöylyt, joita emme enää ehtineet jäädä puimaan. Kunhan eivät ainakaan tehneet tarkastuslaskentaa.
Tästä pelikerrasta löytyy jopa toinenkin raportti Lapinkävijä-lehdestä (1/2026), lue pois sekin! Ei ole välttämättä heti nyt netissä tai postiluukussa vielä mutta varmaan joskus tässä alkuvuodesta ilmestyy.













Kopparnäsin potkiskelustakin on muistiinpanot:
https://patikalla.com/2019/04/12/jumppapallogolf-testi-kopparnasissa/
TykkääTykkää