Mikä:
Noin 40 km Pärnusta itään löytyy Soomaan kansallispuisto, useamman joen risteyksessä sijaitseva suopuuhamaa. Se tunnetaan (ainakin) viidennestä vuodenajasta, jolloin sinne muodostuu aineskin parin lähteen mukaan Pohjois-Euroopan isoin tulva-alue. Parhaimmillaan vedet nousevat hyvän matkaa seudun rakennusten rinnuksille, ja metsät muuttuvat Amazon-henkisiksi melontapujotteluradoiksi. Meidän reissumme buukattiin hyvissä ajoin yleisen viisauden mukaan maalis-huhtikuun taitteeseen, jolloin tulvahuippu on usein osunut kohdilleen lumien sulamisen kellutteluun. Tänä vuonna päätulva kuitenkin tuli ja meni jo helmi-maaliskuun taitteessa poikkeuksellisen lyhyenä. Mutta ei se mitään! Joet olivat vieraillessamme edelleen erinomaisen täynnä, ja myös tulvaniityllekin päästiin. Hesarissa oli juuri tämmöinen juttu, jossa tulvareissu korvaantui potkukelkkailulla: liian aikaisinkin voi siis mennä, tänäkin vuonna oli vielä maaliskuussa luistelutapahtumia sen aikaisen tulvan jälkeen.
Viime vuonna maaliskuu oli pitkästä aikaa erityisen komea:
Onnistuneesta läpsyttelyreissusta luontoäidin kalenteriin heittämistä kapuloista huolimatta menee kiitokset Sea Kayaking Estonialle, jolta vuokrasimme kanootit ja saimme kuljetukset Pärnusta joelle sekä joelta takaisin Pärnuun. Koska olimme tyystin pihalla siitä mistä retki pitäisi aloittaa, missä tulvaa olisi mahdollista nähdä, ja mikä pätkä jokea soveltuisi yhden yöpymisen retkeen passelin matkan kohdalla olevalla leirietapilla, homma olisi ollut tuskaista arpomista ilman järjestävää seuraa. Sea Kayaking Estonia hoiteli kaikki kikat ja suunnittelut juurikin käyntimme hetkiseen vesitilanteeseen sopivasti. Heidän tukikohdassaan Karuskosessa (jossa he myös asuvat, joten paikallistuntemus on kohdillaan) päästiin myös lopuksi saunaan joen varrella heti maaliin tultua, ja hommaa pyörittävä pariskunta on erittäin good people. 5/5 todellakin meloisin uudelleen.
Reitti:
Tähän meidän visiittiimme sopivaksi reitiksi SKE tuunasi noin 30 kilometrin pätkän Hallistejokea. Alun perin tarkoitus oli meloa Pärnan sillalta suoraa huutoa Hallistejokea pitkin Riisan sillalle, mutta paikan päällä keksittiin vaihtoehtoinen suunnitelma, jossa käännyttiinkin ennen Riisan siltaa itään/kaakkoon Raudnajoelle kohti Karuskosea, eli SKE:n tukikohtaa heti joen rannalla. Matkaa tuli muutaman kilometriä lisää ja Raudnajoki virtasi väärään suuntaan, mutta perillä odotti valmiiksi lämmitetty sauna ja sillanvierustaa huomattavasti mukavampi exitti SKE:n tunnelmalliselta farmilta.
Pärnän sillalta melottiin siis aluksi noin 17 kilsaa yöpymään Tõramaan näkötornin leiripaikalle (tässä linkissä kuvaus RMK:n sivuilta). Paikka oli juuri passeli yöpymiseen, tosin myös suosittu kohde sekä melontaretkien lähdöille että lintubongareille. Siitä olisi ollut n. 10 kilometrin matka Riisan sillalle noudettavaksi alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta lähtöpäivänä improvisoidun mukainen veivaus itään Raudnaa pitkin SKE:n farmille Karuskoseen toi mittariin muutaman kilometrin lisää. Eli yhteensä ehkäpä se 30 km, plusmiinus. Kahden hengen kanooteilla matka taittui hyvinkin mukavasti, varsinkin se leijonanosa myötävirtaan.
Millainen varustus:
SKE suositteli meille kanootteja, toisena vaihtoehtona kajakit. Kanootit olivatkin nappivalinta tähän touhuun: niihin mahtui helposti valtaisa määrä vielä viileän kelin vaatimaa varustetta (sekä juomavettä, ota sitä tarpeeksi kahden päivän juomisiin, syömisiin ja kahveihin). Kanootista oli myös huomattavasti kajakkia helpompaa könytä ulos&sisään. Mutaiseen joenpenkkaan tai mihin lie tulvaniityn törmään on paljon ihqumpaa astua kuin ryömiä kädet edellä jalat ristissä banaanin sisältä. Kahden hengen kanootti kulkee myös kajakkia vauhdikkaammin ja kevyemmin eteenpäin. Kanootin lisäksi pitää myös valita jalkineet, ja siinä ei kannata mennä millään muulla kuin pitkävartisella kumpparilla: kanootista voi aina välillä joutua astumaan ulos taluttelemaan paattia matalikolla. Veneeseen takaisin astuessa mutavelliä tulee väistämättä mukana, joten kanootin kohollaan olevat istuinalustat päihittävät kajakin hanurimukavuudessakin. Kuten aina, vessapaperi pitää olla vesitiivisti pakattuna, eikä haittaa jos vaikka ne muutkin tavarat laittaa kuivasäkkeihin ja vieläpä klipsaa ne kiinni kanootin palkkeihin. Yksi veneistä saatiinkin kertaalleen nurin, jolloin kätevä tavaroiden käärintä ratkaisi sen että reissua päästiin jatkamaan vaatteidenvaihdon jälkeen vs. helikopterin odottelu sikiöasennossa ulisten.
Miten sinne pääsee:
Me mentiin ensin laivalla Hki-Tallinna (n. 30 € suuntaansa), ja sitten Tallinnasta bussiasemalta Pärnuun (n. 9-10. euroa suunta, n. 1,5-2 h, busseja aika harvan tunnin välein). Pärnusta saatiin sitten SKE:ltä tila-autolla kyyti kämpiltä heti melontarantaan kanoottikärryn kera. Kuudelle hengelle taksikyyti ovelta ovelle edestakaisin Pärnun airbeeänbeestä/beehen maksoi 100€, eli reilu 8€ per henki per suunta. Jos itse haluaa välttämättä raahata oman veneensä sinne omalla autolla, niin loppumatkasta herra olkoon myötä. Kun/jos osuu paikalle sen ison tulvan aikaan, myös monet auto/metsätiet ovat veden alla, ja lähtöpaikkaa sekä sen toiseen päähän jätettävän paluuauton parkkia joutuu etsimään arvalla ilman takuita siitä onko siinä se veneenlasku/nostopaikka metrin vai 3 kilometrin päässä autolla saavutettavasta spotista, ja onko se paikka mihin jätti auton vielä kuivaa maata sille palatessa.
Milloin sinne kannattaa mennä:
No turha kysyä multa, koska mentiin sinne silloin kun tulvat oli ohi 😆 Mutta jos tulvaa pitäisi lähteä taas hakemaan, lähtisin varmaan silti tässä samassa saumassa, eli maalis-huhtikuun taitteessa. Kahtena edellisenä vuotena tulvahuippu osui juurikin tähän kohtaan, ja turistisivuillakin mainostetaan maalis-huhtia sinä oikeana aikana. Vuoden 2024 tulvaa hämmästeltiin sekä erityisen aikaisena että erityisen lyhyenä. Tulvia on kevään lisäksi myös talvisin ja syksyisin, mutta ymmärtääkseni se main event on tämä kevään lumiensulaminen. Jos haluaa väkisin osua siihen piikkiin, joutuu melkeinpä seuraamaan puiston ja siellä toimivan väen tiedotuksia ja olemaan valmis lähtemään liikenteeseen heti kun klaxon soi. Kovimmat tulvaniilot tekevät etätöitä Pärnussa maaliskuun alusta alkaen eivätkä ota kumppareita pois jalasta edes nukkuessa. Tässä ainakin muutama puiston tilannetta seuraava/ihasteleva some: Aivar Ruukel, soomaa.com, seakayakingestonia, Algis Martsoo, ariel0mariell. Tuo viimeinen eli ariel0mariell on SKE:n toinen puolisko, joten sieltä ainakin löytyy matskua paikan päältä puiston keskeltä.
No miten se sitten meni?
Erittäinkin hyvin! SKE valitsi meille juurikin täydellisen reitin, eli ensi alkuun se 17 kilometriä Pärnan sillalta näkötornin leiriin yöksi, ja sitten sieltä vielä se kymppi tai risat maaliin. Vähän kyllä epäilytti että antavatko meille kanootteja ensinkään, koska oltiin aika valmiin näköisiä.
Antoivat kuitenkin! Kuulemma vain noin 1% joella kävijöistä kaatuu veneen kanssa, ja meillä oli kuitenkin kumpparit ja kaikki. Muahahaa huijattiin tosi pro vaatteilla ja kaaduttiin silti.
Alku meni melkoisen leppoisasti, eikä kanootin melominenkaan ollut kummoinen opeteltava (se perässä oleva tyyppi ohjaa enemmän kuin se edessä oleva tyyppi, parhaan etenemisen saa aikaan sillä kun molemmat melovat vastakkaisilla puolilla niin että paatti menee suoraan).
Alkupätkällä jokea oli edessä vielä useampia sivistyksen etappeja, jotkut jopa merkattu karttaan omituisella kiekuraristillä kulttuurikohteiksi, sekä joku ampumaratakin villisialla höystettynä. Niistä ei niin justiinsa, koska jokusen kilsan jälkeen päästiin ihastelemaan Venesaunan mummon hevosia.
Erityisesti hevostytöt tykkäsi: aivan joen varrella Venesaunan kohdilla asustaa lähemmä 70-vuotias rouva nimeltään Ulvi Rosenberg, joka hoitaa tiluksiaan ja hepoja sitkeästi tulvista huolimatta, hakien mm. juomavedet kaupungista noin kerran kuussa ja lossaillen tarpeen mukaan. Hänestä tehtiin juurikin äskettäin dokumenttifilmi, jonka alussa kuullaan kiroilua. Paina F kunnioittaaksesi.
Yhdistystoimijana pitää mainita myös että Helsingin Seudun Lapinkävijöillä oli ns. kaikki munat yhdessä korissa, eli koko talkootoimikunta menossa kohti virolaisen Ahdin valtakuntaa. Onneksi vain puolet toimielimestä yritti hukuttautua.
Jonkin matkaa Venesaunan hevosmummolan jälkeen saavuttiin Tipun kohdille, jossa pidettiin ensimmäinen kolmioleipätauko. Lätin näkötornin leiripaikka on houkuttelevan lähellä jokea, mutta näillä vedenkorkeuksilla ei viitsitty kamppailla sinne asti melomalla, vaan jatkettiin vähän eteenpäin satunnaiselle reunamanurtsille.
Lätin kohdalla selvitettiin myös tämän pätkän ensimmäinen pieni puutukos, osa kantamalla ja kepoisat emännät huijaamalla. Lätin jälkeen joki alkoi sitten muuttua mukavasti metsäisemmäksi ja enempi rämeeksi. En ole ihan varma olivatko nämä kuvat juuri siltä pätkältä, mutta mennään niillä tässä kohtaa.
Ennakkomeilissä meitä oli varoiteltu mahdollisista puujumeista, ja yksi tyystin läpäisemätön (ehkä majavien lahjoittama) löytyikin.
Siitä päästiin onneksi ohi vasemmalta aika vähäisellä kantamisella, ja se jäikin sitten reissun viimeiseksi puutukokseksi. Eli ei niitä sitten ollutkaan kuin kaksi, ja niistäkin toisesta pääsi ainakin kevyt venekunta läpi kantamattakin.
Puujumin jäkeen alettiinkin sitten päästä aina vain lähemmäksi itse asiaa, eli sitä tulvaa. Vähitellen joki alkoi muuttua leveämmäksi, ja Vesan kanssa löydettiinkin jopa tulvaisempi sivupistos, jonne ei tarvinnut edes vetää itseään kuin vähän väkivalloin pajujen läpi. No sen verran piti vetää että tuli vähän mieleen Vantaanjoen ensimmäinen etappi.
Onneksi kameralla huijaaminen ei jäänyt parhaaksi saaliiksi: löysimme myös ihan oikeahkoa tulvaa.
Bongasimme siis aivan ehdan ja mainion kokoisenkin tulvaniityn: tässä kuitattiin se viides vuodenaika, ainakin sillä tarinalla on sovittu mentävän. Jotkut kuvat on varastettu Paukulta ja jotkut Maikilta, ehkäpä joku myös Vesalta.
Tuuletuksien aika! Tulvaniityn löytäminen oli ihan parasta, ja se oli myöskin melkoisen iso. Täällä killumisesta sai hyvinkin hyvän maistiaisen siitä, millaista seudulla on isomman tulvan aikaan: puut ovat siinä melomisen päässä ja joki on, no, ehkä jossain siellä missä näkyy joku virtaus.
Erinomaista. Kunhan instagrammit on otettu, jäljellä on vielä mutainen matalikko tulvaniityn ja joen välissä. Sieltä siis könytään. Kumpparit, muista ne.
Vielä jonkin matkaa tulvivaa jokea, joka on kasvanut mainion leveäksi ja sujuvaksi. Rämehirviökin näyttää tyytyväiseltä, mutta voi silti syödä ihmisen millä hetkellä tahansa.
Mutta eih! Semisti reippaasti virtaava joki sieppaa vielä mutkassa syliinsä Hartsan ja Jukan. Ihmettelemme vähän matkaa alajuoksulla jonkinlaista äänentuottamista ja hienoa kelluntaa kanootissa kiinni. On käynyt kippaus: jos en täysin väärin muista, virta on vienyt veneen joenmutkassa kehnoon asentoon, ja sitten ryteikössä silmien puhkaisua vältellessä paatin kyydissä olijoiden väistöliikkeet ovat menneet sen verran reippaiksi, että ympäri mentiin. Omaan silmääni tilanne näyttää jopa ihan oikealta katastrofilta, mutta aika hätääntymättä ne siellä kuitenkin killuivat. Me muut ihmettelemme sitä että miten pääsemme messiin tekemään yhtään mitään apuja: virta on sen verran kova, että joudumme menemään jonkin matkaa alavirtaan rantaan mutkan taakse ja sitten vasta paikalle maata pitkin.
Siinä vaiheessa kun ehdimme mestoille, heput ovatkin jo saaneet itsensä ja kanootin maihin ja ehtineet aika pitkälle vaatteiden vaihdossakin. Melkeinpä kaikki kamat ovat pysyneet (ehkä suojeesuksen avulla) veneen sisällä tallessa sekä (suht) kuivina, ja tappiot kutistuvat lähinnä yhteen melaan, joka sekin sitten löydettiin vähän matkan päästä alavirralta. Itse mietin että reissu loppui tähän ja hyvä että nähtiin tulvaniitty ennen stoppia, mutta eikäs mitään: uudet paidat päälle ja muovipussit kenkiin ja sitten menox taas.
Onneksi kippaus tapahtui vain paria kilsaa ennen yöpaikkaa, eli Töramaan näkötornia. Matkalla jouduttiin nousemaan tornille mutkittelevalle pikkujoelle törmän yli siltä sen ohi menevältä suoralta kanavalta, koska tulva oli jo niin vähissä että ohkainen joki ei enää ollut ihan peleissä. Kuivaan aikaan se saattaa olla jopa tyystin kaputt. Helppo piipahdus joktap, katsoo siitä googlemapsista. Torni näkyy joelta jo hyvän matkan päähän.
Sielläpäs sitten yövyttiinkin niin että nukkuma maittoi! Tytöt ei osanneet koota telttaa, nuotio haisi sukilta, metsässä tuli kondenssia ja torni heilui kun käänsi kylkeä riippumatossa tai asteli portaita (kissamaisesti, mainitsisin).
Seuraavana päivänä matkanteko oli ensimmäistä pätkää helpompaa: nättiä jokivartta isoilla hirsipuilla reunustettuna, kukaan ei kaatunut ja yksi penkereenkin ylitys oli suunnistusvirheen takia eikä ihan niin justiinsa pakollinen. Eli kovin leppoisaa!
Jokea pykättiin siis aika iiseissä merkeissä eteenpäin loppumatka: joku näki (varmaankin) majavan, kurkia oli taas, haikaroita myöskin. Porukka pysyi kasassa aina risteykseen asti, kunnes käännyttiin Raudnajoelle. Siellä oli vastassa vastavirta ja rannoilla useampi leiripaikka. Niistä kaikista paahdettiin ohi, ja sitten lisättiin lisää paahtamista että päästiin siitä hirvittävän (ei oikeasti niin hirvittävän, mutta vauhtia piti ottaa ja meloa ihan vigoröösisti) vastavirran muodostaneesta sillasta läpi. Maken ja Paken kanootti lähti jo edeltä kohti saunaa kun muut piti liikaa vesi/norttitaukoja.
Sillan jälkeen olikin vastasssa enää aika normaalia vastavirtaa, jossa piti kyllä varoa ettei päästä kanoottia kääntymään sivuttain pyörimään, ja pian oltiinkin SKE:n kotipihalla, jonka bongaa hyvinkin helposti riippusillasta ellei jaksa katsoa googlepalloa. Siellä odotteli aikas luksusmaisesti valmiiksi lämmitetty sauna, ja sitä riippusiltaakin päästiin kokeilemaan.
SKE:n piha näytti tasan vuosi sitten tältä:
Vielä tämän vuoden maaliskuun alussa oli myöskin samaa näköä veden määrässä, mutta touhu oli kuitenkin sen kuukauden liian ajoissa 🥶 Mutta tiivistyksenä: ihan loistava jokireissu, jolla on poikkeuksellisesti erittäin paljon riemua järjestäjän palveluista. Sea Kayaking Estonia hoitaa sekä paatit että kuljetukset, ja sitten pääsee juomaan maalissakin vaikka oluen eikä tarvitse tilata nosturia hakemaan Pärnuun kellunutta autoa. Oli kyllä ihan jäätävän hyvä järjestävä seura kyyteineen, saunoineen ja kannibaalitarinoineen. En varmaan itse lähtisi ilman heitä, pitänee todnäk palatakin uudemman kerran paremmalla tulva-ajoituksella. SKE:n naapurista Karuskosella näytti myös löytyvän houkuttelevan oloinen vuokratupa.
Patikkamuistio 
Lintutornin ja tulvan yhdistelmää voi keväällä tärpätä myös esim. Vanjoelta eli Vanjärven lintutornilta&laavulta:
https://patikalla.com/2021/05/13/vanjoki-hiidenvesi-18-4-19-4-tulvapeltoa-ja-esterataa/
TykkääTykkää