Vanjoki – Hiidenvesi 18.4.-19.4. – tulvapeltoa ja esterataa

Vanjärven nurkilla joki oli pitkin peltoja

Talvilomalle huhtikuun puolivälissä osui mainiosti kevään ensimmäiset lämpimät päivät, joten oli mainio tilaisuus tonkia Tucktec varastosta ja lähteä kauden ensimmäiselle melonnalle. Kohteeksi vaihtui viime hetkessä Kymijoen sijaan Vanjoki, koska jälkimmäinen tuntui toimivammalta tulva-ajan kohteelta: Kymijoelle sitten kun vesi on lämpimämpää ja naaraaja mukana.

Vanjoki oli myös siitä hyvä kohde, että sitä pitkin päätyy Hiidenvedelle, jonka laavuja olin käynyt ihastelemassa talvella. Ilman lunta ne olivat jopa parempia!

Vanjoki oli vallan mukavasti tulvillaan, varsinkin Vanjärven lintutornin ja laavun kohdalla. Vanjärvelle asti joki oli myös melkoisen esteratamainen, ja oksien läiskimisen ja tukkien yli kolistelun lisäksi kahteen kertaan piti kiertääkin tukkisuma rannan kautta. Alla olevasta janasta näkyy suunnilleen matkat ja etapit.

Matkalle mahtuu siis peräti 3 laavua Vanjoen varrella, tai jos perillä Hiidenvedellä olevat kaksi tuplaa laskee, niin sittenhän niitä on jo 7, minkä pitäisi jo hyvinkin piisata.

Alkumatkasta pitää etsiytyä Karkkilasta Vanjoen varteen. Bussiasemalta tullessa osuin joen varteen vähän Myllykosken jälkeen, ja sitten joenviertä seurailemalla löytyy spotti, josta pääsee luontopoluille. Bussiasemalta on noin 1,5 km kävelyä Massakoskelle, joka on viimeinen joessa melomisen estävä rakennelma ellei tukkisumia lasketa. Tuksuvene on onneksi varsin näppärä kannettava.

Massakosken jälkeen voisi siis jo tuutata melontavehkeen veteen, mutta mitään priimaa laskupaikkaa ei osunut silmään ja luontopolut olivat niin miellyttäviä talsia, että jatkoin Pitkäkosken laavulle asti. Siellä onkin erinomainen pieni tyynen veden ”satama”, josta pääsee helposti liikkeelle. Myös laavu itse on aikas makea.

Pitkälänkosken laavun kohdalla vedessä oli mainio virtaus, ja lähtiessä pääsi ihan jopa vauhdin tuntuun. Mitenkään valtavaa tyrskyä vedessä ei kuitenkaan ollut vaikka ajankohta oli priimaa tulvaa. Pari kalastajaa luontopolun varrella väläyttelivätkin, että joskus kuivempaan aikaan saattaa olla jopa turhankin matalaa. Ainakin syyskuulta melonnasta kuitenkin löytyi myös juttua.

Pitkälänkosken laavun jälkeinen koskivauhti ei kestä kovin pitkään, mutta vedessä pysyy koko matkan Vanjärvelle asti mukava myötävirta, ainakin siis näin paljon veden aikaan. Maisema on hauskaa metsää ja mutkaista jokea, ja lisävirikkeitä saa oksien ja tukkien kanssa puljaamisesta. Melko tiheään oksien välistä pitää pujotella tai rynnätä, ja juuri veden pinnan alla olevien tukkien yli pitää kiihdyttää pomppaamaan vauhdilla ettei jumahda.

Maijalankosken laavu tulee vastaan hyvinkin äkkiä Pitkälänkosken jälkeen.

Maijalankosken laavu: vaikutti myös makialta

Pian Maijalankosken laavun jälkeen tuli vastaan myös ensimmäinen stoppi: puupino oli aseteltu niin hyvin padoksi, että muistutti enemmänkin barrikadia.

Jossain vaiheessa puunrunkoa ylittäessä sen rannan puoleisesta oksistosta kuului niin paljon rytinää ja napsuntaa jne. tohinaa että kuulostikin jopa majavan kokoiselta elukalta.

Padon kiertäminen johdatti melomaan pellolle.

Tässä vaiheessa reissussa oli ollut enemmän maakilometrejä kuin melomista, mutta onneksi loppupätkällä Vanjärvelle tuli vastaan enää yksi kiertämisen vaativa tukos ja kulku sujuvoitui.

Vanjärven lähestyminen näyttää kauempaa zoomatussa googlemapsissa lyhyeltä, mutta lähempää katsottuna mutkia on tod monta. Saapuminen Vanjärven lintutornille vei hämärään asti, kun lähtö oli viivästynyt pitkälle iltapäivään.

Perillä tornin ympäristö oli julmetun tulvainen, mutta onneksi kuivaa maata ja vähän polttopuitakin piisasi vielä. Sameudestaan huolimatta Vanjärven vesi tokeni keittämällä ihan juomakelpoiseksi, ja riippumatolle löytyi just sopiva väli laavun julkisivun parruista. Riippumatto olikin hyvä olla mukana, koska laavun laverit ovat leveydeltään penkkejä. Tai siis laavussa on penkit eikä laverit.

Riippumatossa yö sujui vallan hyvin lintumellakassa

Yöllä sai kuulla suunnilleen normivuoden annoksen verran eri lintujen roisketta ja huutelua: järvi on jonkinlainen siivekkäiden ostari, ja bongarit etsiytyivätkin heti aamusta torniin ja rannalle kiikaroimaan.

Kipusin itsekin torniin kuikuilemaan, ja sieltä peltomaiseman tulva näkyikin eri hyvin. Googlen satelliittikuvassa järvi on silkkaa ruohoa, mutta kuva on selkeästi otettu väärään aikaan vuodesta. Nyt vahinko oli otettu takaisin olan takaa, ja viereiset pellot vallattu.

Tornin jälkeen laajennettu järvi vaikeutti varsinaisen joenuoman löytämistä, mutta puukujat ja gepsi antoivat tarpeeksi vihjettä.

Vanjärven jälkeinen osuus Hiidenvedelle oli sitä edeltävää pätkää huomattavasti esteettömämpi, vaikka pientä ryteikköä matkalla olikin. Kantamaan ei kuitenkaan joutunut kertaakaan, ja matkanteko oli leppoisaa pellon montussa meloskelua hanhien vanavedessä.

Hiidenvedelle saavuttua aallokko nihkeytti melontaa jonkin verran verrattuna myötävirrassa lillumiseen, mutta rantaa pitkin lanaaminen sujui vallan mainiosti siitä huolimatta.

Tovin tahkoamisen jälkeen edessä alkoi häämöttää ensimmäinen laavumaali, eli Puumannin laavuranta.

Puumanni oli lämpimän kelin asussaan melkoisen houkutteleva pysähtymiskohde, mutta tahdoin tällä visiitillä testata viimeksi yöpymättä jääneen Rysätarhan. Puumanni oli arkipäivänä hyvinkin rauhallinen, vain yksi perhe piipahti pyörimässä Laukkakallion suunnalta.

Hernaria lounastellessa tuli myös tehtyä vesivertailu. Hiidenveden neste päihitti Vanjärven sumeamman suht kirkkaasti.

Oikealla hiisi, vasemmalla Vanjärvi

Tällä visiitillä sain myös paikattua talvella väliin jätetyn visiitin Laukkakallion näköalapaikalle siinä Puumannin vieressä, toimivat näkymät.

Puumannilta piti kirmata sitten vielä niemen ympäri tämän yön majapaikkaan Rysätarhalle. Matkaa kertyi jälkikäteen tarkistaessa 5 km vesiteitse ja aaltojakin pentele pukkasi, joten jos Puumannilla hapottelee niin oikaisu maan kautta saattaa olla jopa peliliike.

Loppusijoituspaikka kuitenkin ilmaantui silmiin ja oli erinomainen. Puuta oli kukkuroittain ja rannassa piipahti illan mittaan parikin vesilläliikkujaa, joista toisilta sain makkaraa ja toiselta hyviä vinkkejä, priimaspotti siis.

Rysätarhan yöpymisen jälkeen skippasin alkuperäisen suunnitelman meloa vielä viimeiset 7 km Vihdin venerantaan: yllättävä kolotus oli hiipinyt hartioihin, ja edelliseltä käynniltä oli hyvässä muistissa se, että taksi Pääksniementie 70:n parkkipaikalta Vihtiin maksaa n. 21 euroa.

Reissu paketissa Pääksniementie 70:n taksi-extractionissa

Varsin mainio laavukierros tulvajoella! Ainakin näin paljon veden aikaan joki on hyvinkin hyvin melottavissa, tosin pientä esterataa pukkaa. Uppotukkien yli vauhdilla poksauttelu opetti myös sen, että Tucktecin kiinnityssalpojen kiristykset kannattaa laittaa oikeille kohdille. Hoksasin jossain vaiheessa ensimmäisen päivän romurallia, että kummaltakin puolelta kajakkia oli muljahtanut auki yksi sivusalpa. Onneksi paatti ei kuitenkaan näytä levähtävän auki välittömästi tuollaisestakaan vahingosta, ja salpojen oikealla kiristyksellä siitäkin riesasta pitäisi päästä. Kuulemma sama voi tapahtua uppotukkipaukuttelun lisäksi myös kovassa aallokossa, tosin kovaan aallokkoon tuksulla ei ymmärtääkseni pitäisi mennäkään.

Hyvää oppia pienestä koskesta ja uppotukeista kertyi, ja Hiidenveden laavut lämmittivät mieltä kesäasussaan. Suositus kevätreissulle siis.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s