Sitten hommattuani tuksuveneen, katse on luonnollisesti vaellellut lähiseudun eri jokien suuntaan. Pääkaupunkiseudun jokikohteista ensimmäisenä tulee yllättäen mieleen Vantaanjoki, ja kertaalleen ennätinkin jo kokeilla sillä läpsimistä Heurekalta Vanhankaupunginkoskelle, eli vähän kuin Kaljakellunta mutta ilman muita kellujia.
Vantaanjokea riittää kuitenkin enemmänkin sieltä ihan pohjoisesta kun aloittaa. Jumppapallogolfista sekä jääkuvioista ja eritasoristeyksistä tuttu Pyykön Janne väittää käyvänsä sutimassa koko pätkän joka kevät, ja vissiin käykin. Sissös!
Villen kanssa lähdimme vetämään chillimmin aiemmalta Kytäjä-Usmin reissulta hampaankoloon jääneen alkupätkän Riihimäeltä Kytäjä-Usmin ulkoilualueen vierustaan (Hyyppäräntielle), eli noin plusmiinus 15 km räpistelyn. Sekin osoittautui ihan hyväksi annokseksi jokea yhdelle päivää, koska matkalla oli suhteellisen puskaista ja muitakin pulmia osui vastaan.
Reissu aloitettiin Riihimäeltä siitä kohtaa jossa Teollisuuskatu kulkee Vantaanjoen yli (Avisuoran blogissa mainittiin arveluttava pimeä tunneli ylempänä joella Riihimäen sahalla, joten skipattiin se osuus kun kuitenkin menisi turmioon). Teollisuuskadun ympärystö on teollisuusaluetta, ja sieltä löytyi hyvin hallinvierustaa johon jättää kulkupeli lähelle jokea. Toinen auto jätettiin odottamaan paluumatkaa Kytäjä-Usmin ulkoilualueen isoon hiekkaparkkiin Mustan kiven kierrokselle, eli ihq lähelle sitä kohtaa missä Hyyppäräntie ylittää Vantaanjoen.
Teollisuuskadun aloituksessa kannattaa huomata se, että suht heti siinä Teollisuuskadun jälkeen on urpokatiska eikä siitä pääse kovin helposti tai ollenkaan yli.
Tuon räpistelyn jälkeen vastassa oli myös hirvittävä läpäisemätön ryteikkö, josta noustua laitoin perinteiseen tapaan nilkkani ympäri kun pellossa oli kuoppa. Teollisuuskadulta aloittaessa kannattaa siis suosiolla kantaa paattia joen viertä jokusen sataa metriä, kunnes pääsee tässä kimarassa näkyvän sillantapaisen kohdalle.
Ränsistyneen sillan jälkeen homma onneksi muuttuu chillimmäksi, eikä varsinaisia slaavilaisen aksentin normalkatastrofeja pomppaa naamalle ihan heti. Vähän on vehreää silti.
Aina välillä uskoa kuitenkin koetellaan erilaisilla vitsauksilla. Normaalista keskinopeudesta ei oikein kannata haaveilla tällä pätkällä ainakaan vihreyden aikaan.
Väillä joutuu myös huolestumaan siitä onko vene tarpeeksi oranssi vai kuuluuko poks 😅
Alun koettelemuksien jälkeen joki muuttuu joksikin aikaa jopa leppoisaksi, kun pääsee sutimaan avoimella väylällä mukavassa metsikössä. Jäätävän ryteikön sijaan esteet ovat paljon hauskempia limbotukkeja, eikä sorsateltoistakaan näy suuliekkejä.
Vähitellen etappi etenee lähelle noin puolimatkan krouvia eli Arolammin järveä/lampea, jonka kohdalla joki siis palloutuu. Avisuoran mittarissa tämä on 6,5 km päässä Riihimäeltä, mutta ne aloitti sieltä kamalalta sahan tunnelilta vähän kauempaa. Puskissa tuntui jokatap pitemmältä.
Arolammi olisi muuten sopiva paikka pitää välistoppi, mutta sen rannoilta ei osunut silmään mitään passelia paikkaa nousta maan puolelle. Jatkoimme siis läpi ja sitten hetken päästä pellon reunasta ylös kaffelle kun järvi/lampi muuttui taas joeksi.
Keskinopeutta laski myös se, että suht pitkän ja kiireettömän kahvitauon jälkeen Ville kippasi paattinsa ympäri aika vähän minuutteja liikkeelle lähtemisen jälkeen. Itse olin ehtinyt jo seuraavan kaislamutkan taakse, kun taaempaa kuului ilmoitus: ”Kippasin”.
Kehnompi merikarhu olisi ehkä harkinnut keskeytystä uittamisen jälkeen, mutta Ville kokosi/kuivasi itsensä kiitettävän tehokkaasti. Sitten päästiin taas lämmittelemään kaislojen läpi punnertamisella.
Arolammin jälkeen saatiin nautiskella vielä suhteellisen puskaisesta menosta, mutta vähitellen esteet muuttuivat eri tyylisiksi: joessa alkoi olla melko paljon kiviä pujoteltavaksi ja päältä kolisteltavaksi. Tämä olisi varmaan vähemmän riesana tulvaveden aikaan, ehkä myös kaislikko olisi vähemmän viidakkoa jos siitä olisi enemmän veden alla tai kuivuneena talven jäljilltä.
Vähitellen matka eteni osuuden potentiaalisesti vaarallisimmalle alueelle: Hyvinkää Golfin kenttien väliin. Kesällä palloja pitäisi varmaan varoa ihan oikeastikin, nyt lokakuussa oli onneksi sen verran hiljaisempaa että kauden vikat kisat oli juuri pidetty aiemmin päivällä.
Golfkentän jälkeen alkaa jo maistua Kytäjä-Usmi suussa, mutta matkalle osuu vielä mm. raivoisaa koskea siinä kenttien Kytäjän puoleisemmassa puolessa. Tässä näkyvää kiviin jumittumista ja nysväystä tulee vielä huomattavasti sakeampi osuus tämän jälkeen.
Kosken jälkeen alitettiin moottoritie, ja niillä huudeilla tuli sitten vastaan niin hapokas kivissärämpiminen että Ville loikkasi siinä kohtaa maihin ja hölkkäsi viimeiset reilu pari kilsaa hakemaan autoa. Tucktecin sai jemmattua sillan kupeeseen siinä kohtaa missä Usmintie ylittää joen, ja noukittiin se sitten kyytiin lähtiessä Hyyppäräntien eli Mustan kiven kierroksen parkista.
Itse nautiskelin vielä loputkin parisen kilsaa eteenpäin, kunnes alkoi tulla pimeä ja törmäsin läpitunkemattoman oloiseen ryteikköön kalkkiviivoilla. Melomista alkoi olla muutenkin jo tarpeeksi siinä kohtaa, joten rämmin pengertä ylös onneksi enää joitakin satoja metrejä ennen Hyyppäräntietä. Siitä sitten pellonreunaa parkin suuntaan ja valmis!
Pätkän pituudeksi tuli Villen sportstrackerin ja googleviivoittimen mukaan noin 16 km, jos en ihan väärin muista niin keskinopeus alkoi numerolla 3. Kytäjä-Usmissa olisi odottanut pienen siirtymän päässä kelpoisat laavut, mutta pimeys, märkyys ja vähän odotettua isompi satsi reippailua ajoivat B-suunnitelmana syömään eväspatongin autoon lämmitin täpöllä. Tästä on jokatap hyvä jatkaa seuraavalle pätkälle kohti Nukarinkoskea! Joku kerta vielä ne laavutkin myös.
Patikkamuistio 
Tässäpä niistä laavuista ja Hörskän hökkelistäkin ❤
TykkääTykkää
Pätkä nro II:
TykkääTykkää