Toivikkeen suokiekka: Suoniemen laavu ja Toivikkeen maja (Karkkila 12/2024)

Karkkilan tienoilta laavuja selaillessa vastaan tuli Toivikkeen alue, jonka suomaisemat olivat olleet minulta tähän asti tyystin pimennossa vaikka toisella puolella kirkkoa onkin tullut piipahdeltua jo useamman kerran mm. melomassa ja jokivarren laavuilla. Kätketyksi helmeksi sitä mainostettiinkin Retkipaikan jutussa. Toivikkeesta vinkattiin sieltä löytyvän ympäri vuoden auki oleva hiihto(autio)maja, ja sitten silmään osui myös tonteille juuri lokakuun 2024 loppupuolella valmistunut uusi ja fancy Suoniemen laavu. Myös vanha vankileiri ja jänskä komukkain muistomerkki mainittu, joten kyllähän tämä oli hyvinkin nähtävä.

Sekä laavu että maja tulevat vastaan suon reunaa kiertelevän n. 7 kilometrin mittaisen perusluupin varrella, mutta alueen baanat tarjoavat mahdollisuuksia myös vaikka useammankin kymmenen kilsan repimisiin. Talvisilla kantamuksilla ja ympärivuotisella laiskuudella raskautettuina meille piisasi perusluupin kierto. Reitti on hähmitty summittaisesti tähän alla olevaan karttaupotteluun: Ahmoonmäen parkkipaikka ja Toivikkeen maja ovat siinä jopa oikeilla kohdillaan, laavu ja reittiviiva taas vähän sinne päin.

Alla olevasta kartasta reitin ja laavun saa bongittua tarkemmin, tosin opasteet ja reitti ovat sen verran selkeitä että eksyminen vaatii suolle lähtemistä ja/tai jonkin verran ponnistelua.

Opasteet ovat ainakin perusrinkulan varrella tiheässä ja toimivia. Tästä ynnäilemällä majalle luulisi olevan 4,4 kilometriä parkista, mutta parkkiksen kyltissä on vielä bonusta päälle.

Mainion tilavalta Ahmoon parkkikselta lähtiessä alun kyltti siis ilmoittaa Toivikkeen majalle olevan matkaa 4,7 km. Suoniemen laavulle saavutaan plusmiinus kilsan jälkeen (yllättävän äkkiä), mutta vasta vajaat pari kuukautta auki ollut laavu ei ole vielä ehtinyt lankkunuoleksi asti. Muovisissa lisäkarttakylteissä se sen sijaan jo näkyy, joten kyttää niistä.

Suoniemen laavu on todella fiini: jykevä, lievästi kotamainen pömpeli on maisemoitu sammaleella tms. varvikolla, tulisija on komeaa kiveä ja laavun edustaa kiertää korotettu terassi. Ökyilystä oli nauttimassa jatkuvasti vähintään puolisen tusinaa ihmistä vauvasta vaariin, ja jonottelimmekin aluksi penkin vapautumista kulman takana oman glögikeittimen ääressä.

Laavulta matkaa jatkaessa väki vähenee aikas dramaatillisesti. Koska ladut eivät olleet vielä auki, majaa lähestyessä polut olivat ihq tyhjillään eikä niillä majalla ollessakaan kovin montaa sielua vilahtanut ohi vaikka laskisi sotavankien kummituksetkin.

Autius toimi autiotupaan tullessa erittäin hyvin. Toivikkeen maja törröttää heti ulkoilupolun (eli ladun) kupeessa ja on varmaankin aika reippaalla käytöllä hiihtomajana silloin kun latu on olemassa. Tällä meidän käynnillämme vuorokauden liikenne rajoittui plusmiinus pariin koiran tai pyörän kanssa ohittajaan.

Toivikkeen majan erikoisuutena on alueen synkähkö historia: näillä tienoilla toimi sotavankien työleiri vuosina 1941-1944, ja hiihtomaja on kai suunnilleen niillä tonteilla kuin leirin päällikön asuntokin. Ainakin alueen ensimmäinen hiihtomaja olikin leirin päällikön kämppä, mutta en ole kärryillä siitä onko tämä nykyinen edelleen se sama vai jokin tuoreempi rykäys. Historiaa pääsee ihmettelemään majalla opastaulusta sekä neukkukerhon plakaatista (fasismi mainittu jo -79).

Edit: jälkikäteen tonkiessa nykyisen majan historiasta osui tämä silmään: ”Liikkujien taukopaikkana on toiminut jo 1970-luvulta lähtien Toivikkeen maja. Perimätiedon mukaan 1800-luvulta peräisin oleva tupa on siirretty nykyiselle paikalleen muualta, ja se on aikaisemmin toiminut sotilastorppana.”

Perusreitin kävelybaana ei poikkea suolle rämpimään, joten siellä piti piipahtaa vielä erikseen jahka rinkat oli tiputettu majan kuistille. Talvinen pöpelikkö oli ilo silmälle, ja suolla aikamme harhailtuamme myös omat jalanjäljet lumessa toivat tipan linssiin.

Melkoisen toimiva suokierros! Täällä voisi hyvinkin ottaa uusintaottelun ja kierrellä eri reittejä enemmänkin. Peruskierroksella pysytellään tyystin valtaväylillä ja pöpelikkö jää käsivarrenmitan päähän. Vaihtoehtopoluilla pääsisi nuuskimaan suopursuja ja muuta risukkoa, joten pitänee käydä joskus testailemassa nekin.