Viime vuonna teimme laavuretken tyystin uudella kulkupelillä eli resiinalla Jokioisten museorautatiellä. Oli melkoisen makeata! Tykästyimme hommaan siinä määrin, että otimme selkoa missä muualla tällaista voisi harrastaa. Sellaisia paikkoja löytyi ainakin yksi muukin Jokioisten lisäksi: Satakunnan elämysrautatie Porin tienoilla, starttipaikkana Pomarkun asema. Jos tiedät vielä jonkun muunkin paikan näiden kahden lisäksi niin vinkkaa ihmeessä.
Laitetaan heti alkuun liikkuvaa kuvaa aurinkoisen sään sujuvasta soutulaitepumppauksesta niin tulee houkuttelevampi maistiainen raportille kuin sadekuvilla starttaamalla:
Alla olevasta karttapalikasta näkee sinisellä merkatun 16 km:n mittaisen ja parin tunnin kestoisen baanan Pomarkusta Veneskoskelle, jossa sijaitsee ymmärtääkseni resiinatouhun käyttöön varattu (ainakin oli yksityisalue-kyltti) kohtuuttoman hulppea laavu harvinaisen upean sillan kupeessa. Eri värillä sinne etelään päin on merkattu myös toinen mahdollinen suunta, josta puolestaan löytyy n. 10 km matkan päästä Keskisjoen tulipaikka. Taukopaikoista infoa tässä linkissä.
Touhu lähtee siis liikkeelle Pomarkun asemalta, joka toimii myös retkeilymajana ja juhlatilana. Ajomatkaa sinne tulee Helsingin kulmilta reilu 3 tuntia, tai reilu 4 jos käy välissä vähän sivuraiteella esim. ostamassa hyvää pihviä Pelto-Seppälän tilan putiikista kun oli lauantai klo 10-13 välillä.
Asemalle ei kuitenkaan jääty asumaan pitkäksi aikaa, vaan lähdettiin soutamaan ja polkemaan melkoisen täyteen pakattuja resiinoita kohti 16 km ratataipaleen päässä odottavaa Veneskosken laavua. Keli oli aika/paljon kostea, joten tavarat ja resiinakuskit piti peitellä erilaisilla pressuilla jne. sateenpitimillä.
Resiinalla kulkemisen ideasta saa kiinni hyvinkin nopeasti eli erilaista kahvan nykimistä tai työntelyä niin että etenee, mutta tällä radalla mukana oli ylimääräistä kikkaa: aina välillä piti ylittää isompi tai pienempi tasoristeys, ohjeen mukaan aina taluttamalla. Välillä raiteita risteävät tiet olivat hyvinkin pieniä uria tai hiekkateitä, mutta ainakin kerran-pari piti suoriutua ihan asfalttiväylänkin yli ja autoakin liikkui (tosin harvoin). Alla tyylinäyte tienylityksestä.
Sadekelistä huolimatta (tai ehkä vähän senkin takia) homma oli hauskaa kuin mikä, ja opittiin ajamaan ilman käsiäkin. L&J olivat karanneet edeltä jonnekin silmänkantamattomiin sporttiresiinalla, me taas etenimme vähän rauhallisemmin vaikka alamäissä vauhti lähtikin ajoittain hitusen lapasesta.
Matka Pomarkusta Veneskosken sillalle ja laavulle kestää parisen tuntia, vauhdilla posottamalla siihenkin suuntaan pääsee ehkä puoleentoista tuntiin: paluumatkalla 1,5 tunnin matka-aika on jopa helppo saavuttaa koska siihen suuntaan on enempi alamäkeä. Viimeisellä kilsan-parin osuudella ennen laavua saatiin kyllä siihenkin suuntaan niin hyvä kyyti päälle että tasoristeykseen pysähtyminen jäi vähän niin kuin haaveeksi, mutta onneksi trafiikki oli vähissä.
Veneskosken laavu on aivan överihieno maali. Kamiinalla varustettu umpinainen laavu terasseineen on mukava kuivattelu- ja istuskelupaikka, ja itse laavun hienouden päälle siinä on harvinaisen hieno silta heti sen vieressä. Huussi (jonka kyljessä on yksityisalueen kyltti jotta pysyy vain raidekäytössä👍) löytyi ja polttopuita oli toimitettu paikalle, juomavesi pitää kiikuttaa mukana itse mutta resiinassa se pönttö on melkoisen kevyt.
Laavulla kuivateltiin ja kahviteltiin hartaasti, ja illan loppua kohti ohjelmassa oli myös mm. pihviä ja Fiasco (peli). Antarktiksella pakattiin raadon sisään hävytön määrä tavaraa ja Dracula taisi päästä lopussa karkuun Igorin kanssa, vaikka lentokone räjäytettiin ainakin kahdesti.
Aamulla keli olikin sitten keikahtanut 180 astetta nätimpään suuntaan ja eritoten sumumeininki hiveli silmää.
Paluumatkalle oli leppoisaa lähteä ilman kurahousupakkoa ja mäetkin olivat oikeaan suuntaan.
Suhteellisen pian perheresiinakin selvisi liikenteeseen.
Aurinkoinen paluumatka hujahti nopeasti kuin mikä vaikka välissä pidettiin suht pitkä sienestys- ja puolukastustaukokin. 1,5 h tälle paluupätkälle ei ole lainkaan harhainen aikatavoite, satunnaiset suistumisetkin saa ratkottua nopeasti.
Paluumatkalla koukattiin vielä Cafe Lättiksen kautta, ja sieltäkin löytyi resiina (tai sitten todella outo moottoripyörä mutta kovasti sporttiresiinan sukuisen oloinen).
Erinomainen resiinavisiitti myös tämä! Jokioisiin verrattuna täällä ei ollut veturimuseota mutta laavu ja maisemasilta puolestaan nappaavat voiton leirivertailussa ja kulkupelit ovat täällä monipuolisempia. Molemmissa on ehdottomasti tarpeen käydä toteamassa kummasta tykkää enemmän, voi olla että revanssiakin pukkaa kun henkilöstö vaihtui tällä retkellä ainakin 80-prosenttisesti ja suuntia sekä resiinoita on vielä testaamatta kummassakin kohteessa. Ellei sitten jostain löydy vielä kolmatta tämmöistä?
Jokioisten museorautatien resiinarallit ja Alpo Jaakolan patsaspuisto:
Resiinalla laavulle Jokioisten museorautatiellä ja Alpo Jaakolan patsaspuisto 8/2025 – Patikkamuistio
TykkääTykkää