Resiinalla laavulle osa 2: Pomarkku / Satakunnan elämysrautatie 9/2026

2 hengen resiina (eli polkuauto) etummaisena ja takana perheresiina (eli soutulaite). Kuva oli ehkä Paun, tai sitten jos ei niin mun.

Viime vuonna teimme laavuretken tyystin uudella kulkupelillä eli resiinalla Jokioisten museorautatiellä. Oli melkoisen makeata! Tykästyimme hommaan siinä määrin, että otimme selkoa missä muualla tällaista voisi harrastaa. Sellaisia paikkoja löytyi ainakin yksi muukin Jokioisten lisäksi: Satakunnan elämysrautatie Porin tienoilla, starttipaikkana Pomarkun asema. Jos tiedät vielä jonkun muunkin paikan näiden kahden lisäksi niin vinkkaa ihmeessä.

Laitetaan heti alkuun liikkuvaa kuvaa aurinkoisen sään sujuvasta soutulaitepumppauksesta niin tulee houkuttelevampi maistiainen raportille kuin sadekuvilla starttaamalla:

Alla olevasta karttapalikasta näkee sinisellä merkatun 16 km:n mittaisen ja parin tunnin kestoisen baanan Pomarkusta Veneskoskelle, jossa sijaitsee ymmärtääkseni resiinatouhun käyttöön varattu (ainakin oli yksityisalue-kyltti) kohtuuttoman hulppea laavu harvinaisen upean sillan kupeessa. Eri värillä sinne etelään päin on merkattu myös toinen mahdollinen suunta, josta puolestaan löytyy n. 10 km matkan päästä Keskisjoen tulipaikka. Taukopaikoista infoa tässä linkissä.

Touhu lähtee siis liikkeelle Pomarkun asemalta, joka toimii myös retkeilymajana ja juhlatilana. Ajomatkaa sinne tulee Helsingin kulmilta reilu 3 tuntia, tai reilu 4 jos käy välissä vähän sivuraiteella esim. ostamassa hyvää pihviä Pelto-Seppälän tilan putiikista kun oli lauantai klo 10-13 välillä.

69bbf091-33f9-4b01-977d-d979fb69821c
Saatoimme käydä tulomatkalla välissä vähän sivuraiteella esim. ostamassa hyvää pihviä Pelto-Seppälän tilan putiikista
825614916_10175671926935343_384788717449197449_n
Pomarkun asema/retkeilymaja
20260927_133913530
Aseman sisältä löytyy useampia punkkia ja mm. kakluuni sekä sauna. Ei olisi välttämättä lainkaan huono vaihtoehto järjestää täällä maalikarkeloita jos radan varrella yöpyminen ei jostain syystä houkuta.

Asemalle ei kuitenkaan jääty asumaan pitkäksi aikaa, vaan lähdettiin soutamaan ja polkemaan melkoisen täyteen pakattuja resiinoita kohti 16 km ratataipaleen päässä odottavaa Veneskosken laavua. Keli oli aika/paljon kostea, joten tavarat ja resiinakuskit piti peitellä erilaisilla pressuilla jne. sateenpitimillä.

fefd74cb-e351-40ec-ab89-2e77e7834ef5
L&J lähtökuopissa asemalla 2 hengen resiinassa: tätä ajettiin polkemalla, ohjaustangot ovat vain kädenlepuuttimia
2976ec83-2fdd-434c-8b27-109ba6a6eae1
Myös perinteiseen malliin pumpattavaa useamman hengen härveliä olisi ollut tarjolla resiinavalikoimassa, kuten myös yhden hengen sporttiresiinoita joihin mahtuu kyytiin aika pieni piknik-kori. Nämä vaihtoehdot jäivät testimättä tällä visiitillä.
47a0e350-6168-49d3-b911-2803223dcc08
Perheresiinaan mahtui passelisti 3 aikuista ja 3 hengen retkiromppeet. Tätä ajettiin soutulaitetyyliin, eli vipua tönittiin jaloilla ja vedettiin käsillä.
0c8d603a-7862-4771-8f5d-d0405a5fa145
Perheresiinan keskellä on näppärä puistonpenkki, josta lepovuorossa oleva tyyppi voi huudella typeriä ja rummuttaa tahtia

Resiinalla kulkemisen ideasta saa kiinni hyvinkin nopeasti eli erilaista kahvan nykimistä tai työntelyä niin että etenee, mutta tällä radalla mukana oli ylimääräistä kikkaa: aina välillä piti ylittää isompi tai pienempi tasoristeys, ohjeen mukaan aina taluttamalla. Välillä raiteita risteävät tiet olivat hyvinkin pieniä uria tai hiekkateitä, mutta ainakin kerran-pari piti suoriutua ihan asfalttiväylänkin yli ja autoakin liikkui (tosin harvoin). Alla tyylinäyte tienylityksestä.

Sadekelistä huolimatta (tai ehkä vähän senkin takia) homma oli hauskaa kuin mikä, ja opittiin ajamaan ilman käsiäkin. L&J olivat karanneet edeltä jonnekin silmänkantamattomiin sporttiresiinalla, me taas etenimme vähän rauhallisemmin vaikka alamäissä vauhti lähtikin ajoittain hitusen lapasesta.

9efbdc48-b738-425d-bba3-0a73c02195fc
Märkää mutta mukavaa

Matka Pomarkusta Veneskosken sillalle ja laavulle kestää parisen tuntia, vauhdilla posottamalla siihenkin suuntaan pääsee ehkä puoleentoista tuntiin: paluumatkalla 1,5 tunnin matka-aika on jopa helppo saavuttaa koska siihen suuntaan on enempi alamäkeä. Viimeisellä kilsan-parin osuudella ennen laavua saatiin kyllä siihenkin suuntaan niin hyvä kyyti päälle että tasoristeykseen pysähtyminen jäi vähän niin kuin haaveeksi, mutta onneksi trafiikki oli vähissä.

20260926_171203213-EDIT
Laavu pilkottaa tuolla sillan vasemmalla puolella puiden siimeksessä
20260926_184829817-EDIT
Sporttiresiina ja radioaktiivinen Mr. Burns Veneskosken sillalla
b5013927-30e5-46b3-9632-3eb877d32ca4
Selvittiin laavun terassille ehjinä ja vieläpä tyylikkäinä

Veneskosken laavu on aivan överihieno maali. Kamiinalla varustettu umpinainen laavu terasseineen on mukava kuivattelu- ja istuskelupaikka, ja itse laavun hienouden päälle siinä on harvinaisen hieno silta heti sen vieressä. Huussi (jonka kyljessä on yksityisalueen kyltti jotta pysyy vain raidekäytössä👍) löytyi ja polttopuita oli toimitettu paikalle, juomavesi pitää kiikuttaa mukana itse mutta resiinassa se pönttö on melkoisen kevyt.

20260927_110220089-EDIT
f631f40a-3991-4fc9-87ff-8acd6ea27adb
2f60ebb1-d9d5-4674-9f79-4fc49fe15296
Kuva on Paun tai Laun ehkäpä
825353065_10168247019273835_5878886302960639852_n
20260927_110236813-EDIT
Laavun lavereille ja lattialle mahtuu myös nukkumaan, ja oviaukon eteen voi vieläpä vetäistä verhon. Laavun ympäristöön joen varrelle puolestaan mahtuu todistettavasti ainakin 2 telttaa.
825340846_10175671921210343_790773080332806696_n
Veneskoskella resiinat pitää kääntää ympäri osoittamaan takaisin Pomarkkua kohti. Täällä ei ollut Jokioisten tapaan huolta iltajunista, ja muu resiinarallikin loisti poissaolollaan (ehkä sen takia kun oltiin buukattu laavu käyttöömme), joten härvelit pystyi jättämään huoletta kiskoille, tosin ketjulla raiteisiin kiinni lukittuna.

Laavulla kuivateltiin ja kahviteltiin hartaasti, ja illan loppua kohti ohjelmassa oli myös mm. pihviä ja Fiasco (peli). Antarktiksella pakattiin raadon sisään hävytön määrä tavaraa ja Dracula taisi päästä lopussa karkuun Igorin kanssa, vaikka lentokone räjäytettiin ainakin kahdesti.

20260926_191301863-EDIT

Aamulla keli olikin sitten keikahtanut 180 astetta nätimpään suuntaan ja eritoten sumumeininki hiveli silmää.

825340677_10175671926150343_323996918383084854_n
828512007_10175671925050343_7074012696234370953_n
20260927_110817990-EDIT

Paluumatkalle oli leppoisaa lähteä ilman kurahousupakkoa ja mäetkin olivat oikeaan suuntaan.

146640e2-9444-46cf-84e6-456a66bad16e
L&J etujoukoissa, muut hampuusit vielä pyjamissa

Suhteellisen pian perheresiinakin selvisi liikenteeseen.

829105752_10175671923655343_7439154251650014513_n

Aurinkoinen paluumatka hujahti nopeasti kuin mikä vaikka välissä pidettiin suht pitkä sienestys- ja puolukastustaukokin. 1,5 h tälle paluupätkälle ei ole lainkaan harhainen aikatavoite, satunnaiset suistumisetkin saa ratkottua nopeasti.

e5394014-c1ef-4d9e-bacb-c70efc7c135c
Melkein osui kohdilleen

Paluumatkalla koukattiin vielä Cafe Lättiksen kautta, ja sieltäkin löytyi resiina (tai sitten todella outo moottoripyörä mutta kovasti sporttiresiinan sukuisen oloinen).

825614911_10175671928140343_5026553355038878780_n

Erinomainen resiinavisiitti myös tämä! Jokioisiin verrattuna täällä ei ollut veturimuseota mutta laavu ja maisemasilta puolestaan nappaavat voiton leirivertailussa ja kulkupelit ovat täällä monipuolisempia. Molemmissa on ehdottomasti tarpeen käydä toteamassa kummasta tykkää enemmän, voi olla että revanssiakin pukkaa kun henkilöstö vaihtui tällä retkellä ainakin 80-prosenttisesti ja suuntia sekä resiinoita on vielä testaamatta kummassakin kohteessa. Ellei sitten jostain löydy vielä kolmatta tämmöistä?

One thought

Vastaa