Alkukesästä 2026 kävimme packraft-tikijumala RT:n kanssa testaamassa Sipoon saariston Furuholmenin, joka osoittautui erinomaiseksi kohteeksi. Seudun leirilöitä edelleen mulkoilemalla holmeneita löytyi lisääkin: Söderkullalandetin itäpuolen kyljessä sijaitsee Möholmen, joten kokka kohti sitä siis. Myös Möholmenista löytyi Furuholmenin mallisia komeita grillibunkkereita ja kaikin puolin priimaa tonttia sekä maisemien että fasiliteettien puolesta. Erinomaisen erikoislaatuinen neitojen saari (Mö ei viitannutkaan lehmiin).
Lähtösatamaa haeskellessa vastaan tuli parikin vaihtoehtoa, jotka on molemmat merkattu alla olevaan karttapalikkaan. Eriksnäsin uimaranta olisi muuten erinomainen, mutta sen veden kupeessa oleva parkkipaikka on jonkinlainen pysäköinninvalvontahelvetti. Onneksi tien varresta löytyi jonkin verran sijaa tallentaa kärry sen jälkeen kun tavarat on tiputtanut rampin kupeeseen, tosin niitä tavaroita ei kannata jättää vartioimatta ettei jokin etelävaltiolaisittain tatuoitu ja lippistetty ryhmä potki niitä pöpelikköön serious businessin (Pirkka-olutta ja sodomiaa sedän veneellä) alta. Kalkkirantaan ei kuulemma tohdi parkkeerata koska siellä on epäilyttävää, itseäni olisi kyllä houkutellut sen sataman grilli.
Eriksnäsissä loppua armadaa eli hömötiaista odotellessani aloin koota paattia. jolloin Tucktec mark 2 sylki melko välittömästi kätöseeni yhden laidan salpakappaleista. Tämä oli tapahtunut kerran ennenkin toisessa kulmassa, ja silloinkin homma toimi ihan hyvin kun laittoi laitojen ympäri korsetin. Menomatkan osalta se toimi tälläkin kertaa, paluussa oli joitakin haasteita.
Reitti Eriksnäsistä Möholmeniin on varsin leppoista väylää, aluksi Sipoonjoen merelle aukeavaa eteläpäätyä ja sitten suojaista saaripujottelua mukavan vähäisillä avoimilla kohdilla.
Möholmenin rantautumispaikka saavutettiin kepoisasti: vähän ennen saaren eteläkärkeä saavutaan hiekkarannalle, jonka äärellä on näkyvä nuotiopaikka ja rannan toisessa päässä noin 3 askelta syvemmällä kasvillisuudessa saman moinen. Sen takana rinteessä on katettu keittokatos, ja aivan eteläkärjessä sijaitsee sitten vielä kivinen isompien veneiden laituri ja kolmas nuotiopaikka. Täällä on ihakkaikkee.
Hiekkarannan toisessä eli eteläisemmässä eli kärjemmässä päädyssä ei ollut venettä, joten rantauduimme sinne. Siinäkin päädyssä on nuotiolinna melkein heti rannalla, ja kovin vähän matkaa siitä rinnettä ylös sijaitsee keittokatos. Räjäytimme molemmat täyteen pyykkiä ja silti puoliväliin mäkeä mahtui vielä Nuuskamuikkusen telttakin.
Grillibunkkeri ja seikkailuviini olivat melko identtisiä Furuholmenin verrokkien kanssa: erittäin hyvää palautetta sekä Sipoon ulkoiluosaston muurarille että Chilen viininpolkijalle.
Tavaroiden asettelun jälkeen oli aikaa mm. kippistellä kuohuvalla ja ihastella näköaloja. Koska kaikki retkikunnan jäsenet kävivät/käyvät hitaalla, illallisen pariin päästiin vasta pimeän tuntumassa. Muu väki tyhjeni ansiokkaasti saarelta ja jätti meille loistavasti tilaa rannikon hienoimman lohiaterian pykäämiseen, tunnelmointiin rantakivillä ja auringonlaskun kyttäämiseen pitemmän kaavan kautta. Varo Laru, tämä saattaa olla uusi onnellisten saari.
Nuuskamuikkusen teltta joutui palvelemaan aamulla myös pommisuojana, koska yön aikana jostain Poseidonin kankusta karkasi ilmoille massiivinen törinä. Ukkosen ja salamoiden kauhut pysyivät onneksi Sudenpentujen teltan tuhoutumattoman kankaan toisella puolella, mutta paluumatkalle lähteminen arvelutti silti useamman pykälän verran. Jossain vaiheessa rähinä kuitenkin taukosi, joten keli-ikkuna hyödynnettiin järkevimmällä mahdollisella tavalla eli lähtemällä kävelylle pitkin saarta: löysimme mm. metsämansikoita. Valoisan aikaan eteläkärjen laituri ja tulipaikka olivat edelleen nättejä, myös uimassa taidettiin käydä.
Krakataun tauottua tai ainakin siirryttyä kauemmaksi päätimme mekin siirtää itsemme salamoiden välissä takaisin kohti mannerta. Onnekkaasti ukkonen ei osunut kohdalle, koska se olisi ollut lievästi ekstraa ottaen huomioon sen, että Tucktec päätti vihdoin luopua koossa pysymisen rasituksista ja ryhtyi ottamaan uppoamiseen riittävän määrän vettä sisäänsä jatkuvasti harvenevalla intervallilla. PT tietenkin kellui Seal Onen päällä kuin höyhen ja käväisi tutkimassa ylimääräisiäkin saaria. Itse taas keskityin haaksirikkoutumaan lähimmälle guanon peittämälle kivelle ja valuttamaan vettä ulos murhakotilosta seuraavaa 50 metrin vajoamisetappia varten. Sattuneesta syystä tästä osuudesta matkaa on kovin vähän footagea.
Onnekkaasti viimeinen sukellusvene-episodi päättyi laupiaan samarialais-kyläkauppiaan rantaan. Päädyimme jo siihen, että kuvottavan fitti triathlon-P ui loppumatkan ja minä hinaan tyhjää Tuckteciä Seal Onella (olettaen että tuksu kelluu edes tyhjänä). Ehdimme tällä asetelmalla jo liikkeelle haaksirikon kohdalle osuneelta laiturirannalta, mutta sitten laiturilta huikattiin mannana taivaasta kyytitarjous. Itse hyökkäsin kärppänä kohti pelastusta, mutta sitkeä pauksteri vaati päästä läpsimään loppumatkan sen viimeisen kelluvan veneen kyydissä. Melonnalle etumatkaa antaessa kävimme tutustumassa entisen kyläkaupan komeaan sisustukseen ja joimme turistessa makoisaa kokista. Sitten olikin aika pöristellä kiroilevan sporttilaisen ohitse takaisin Eriksnäsiin, vaihteeksi selkeästi vedenpinnan yläpuolella. Kiitokset meripelastajalle jos osut tämän äärelle!
Maaliin päästiin joka tapauksessa, siunatun venemiekkosen ansiosta jopa hengissä ja tyytyväisen täynnä kolajuomaa ❤
Erityisen muistiinpainuva reissu: upea saari, ennätysmäärä uppoamisia ja paikallishistoriaakin tuli ihmeteltyä. Kiitos neitojen möö-saari.
Vilstrand-ekstra
Koska blogi on juuri nyt auki, laitan tähän postaukseen muistiin myös Vilstrandin huudit. Kyseessä on siis aika tasan kilsan melaisun etäisyydellä Gumbostrandista sijaitseva retkiläntti Norrkulla/Söderkullalandetin länsipäässä. Ohitimme sen mm. Norrkullalandetin kierroksella ja Furuholmeniin mennessä, mutta vasta nyt syssymmällä (ehkä jopa monta vuotta syssymmällä) päädyimme myös rantautumaan sinne. Paikka on pykälän erityislaatuinen: sieltä löytyy massiivinen sateensuojakatos, laituri ja pari erittäin toimivaa grillipaikkaa rannalta ja näköalakalliolta. Jostain syystä sinne ei ole kuitenkaan tuupattu katettua keittokatosta, joten sateella vaihtoehtoina on joko pysyä kuivana katoksessa tai sitten syödä makkaraa märkänä. Melkoinen Sofien valinta. Iso bussipysäkkikatos (kaksipuolinen pömpeli) on silti aikas mainio ja hyvällä kelillä notskipaikatkin ovat tietty priimaa.
Mahdottoman ison kaksipuoleisen bussipysäkin lisäksi Vilstrandista löytyy myös siis 2 mainiota grillispottia, laituri ja ainakin yksi huussikin. Puuhuolto oli vähän 50-60, mutta en tiedä olisiko se kirves ollut jossain kuitenkin jos olisi jaksanut etsiä.
Hyvin mainio helpon saapumisen kohde myös tämä! Jos olisi kattonotski niin voisi jopa ylistää, ylistän silti koska täälläkin oli seura ja kala suoraan hall of famesta.
Patikkamuistio 