
Retkipaikasta löytyy parikin juttua (eli tämä ja tämä) Vihdissä sijaitsevasta Rokokalliosta. Paikka (eritoten luolat) kiinnosteli, mutta sen lähestyminen käytännössä oli lievästi mysteeri: jokin parkkipaikka vilahtaa Retkipaikan vuoden 2020 jutussa, mutta sitten vuodelta 2023 Vihdin Uutisista löytyy tieto siitä, että eipäs enää kuljetakaan autolla ainakaan perille asti. Lustikullantien puomi pysäyttää kärryn parin kilometrin päähän pelipaikoista (ainakin jos se on laitettu kiinni), tosin paikkoja turmelevat mopoteinit saattavat saada vespansa silti talutettua sen ali tai ympäri. Ainakin laiskempia isommalla datsunilla liikkuvia hampuuseja este toivon mukaan hidastaa.
Alla olevassa karttapalikassa on tuupattu puomin kohta summittaisesti kohdalleen: siinä on tilaa jokuselle autolle. Puomilta pääsee sitten talsimaan enimmän osan reitistä helppoa hiekkatietä pitkin, kunnes lopussa on aika lähteä oikomaan metsän läpi ylämäkeen.
Rokokallion päällä on mainio kota, jossa on sisällä myös tulisija. Puuhuoltoa paikassa ei parhaan havainnon mukaan ole kahden käynnin kokemuksella, joten kiikuttele jokunen klapi mukanasi makkarointiin jne. tuliasioihin. Huussiakaan en muista nähneeni, ellei sellaista löydy isommalta parkkipaikalta jossa on infotaulu jne. Halkosäkin roudaaminen mäkeä ylös on erittäin hyvää jumppaa, onhan kalliomäki sentään Uudenmaan kolmenneksi korkein paikka.
Kävimme Rokokalliolla ensimmäisen kerran joulukuussa 2025, ja paikka oli niin messevä, että laitettiin lähes heti perään toinen reissu huhtikuussa 2026. Ensimmäisellä visiitillä oli makeita jääpuikkoja, ja toisella kertaa oli vähän lämpimpää, tosin silloinkin vielä osuttiin yöpymään niin että yöksi saatiin päällemme talven viimeiset lumet. Kelistä huolimatta paikan pointti ovat siis kalliomäen juurelta löytyvät luolat: kodalta vähän matkaa jyrkänteen reunaa eteenpäin talsimalla löytyy sopiva laskeutumisränni, joka on vain vähän kinkkinen.
Innokkaampia mukuloita jne. luontokappaleita kannattaa pidellä paikoillaan, koska reuna on aikamoisen jyrkkä. Alaspäin on hyvä lähettää ainoastaan palloja.
Jyrkänteeltä pääsee siis alas luolille kohtuullisen turvallista kourua pitkin, alla pari kuvaa siitä hipsinnästä. Lumettomana ränni ei ole lainkaan mahdottoman tuskainen alas lompsittava, mutta jäisenä se voisi olla jo kohtuullisen jänskä (silleen huonolla tavalla). Edempää voisi löytyä vaihtoehtoinenkin laskeutumisreitti jos jyrkänteen reunaa seuraa niin kauan että se kohtaa tasaisen maan, ei tullut kokeiltua.
Kun rännin läpi on päässyt taas tasaiselle maalle, alkaa luolataivas. Alhaalta löytyy myös nuotiorinki, jossa on passeli pitää kahvitaukoa vuorikiipeilyn kauhujen jälkeen.
Osa luolista on lippamallisia ja niissä mahtuu istuskelemaankin kovin mukavasti, osa taas ryömintämallisia puuhamaita. Yöpyminenkin saattoi välähtää vähän takaraivossa, paikat näyttivät jopa Pulla-Kallen laavuakin kelvommilta. Tutkittavaa riittää hyväksi toviksi ja luolien välillä edetessään voi pelata vaikka radan tai pari jumppapallogolfia.
Kun luolat vihdoin loppuivat rinteestä, jatkoimme matkaa polkuja pitkin vielä Penikkalammille, jonka rannalla on myös passeli tulipaikka eikä uimiseenkaan lainkaan kehno spotti. Matkalla mm. potkittiin.
Penikkalammen nuotioranta näytti houkuttelevalta pl. kolea keli, sama päti myös vastarannan laituriin.
Penikkalammilta onkin sitten enää melkoisen lyhyt nykäys Vihtijärventielle, jonka laitaa talsimalla pääsee taas takaisin Lustikullantielle sulkemaan puomirinkulareitin. Erinomainen paikka luolantykkääjälle ja vaikka kelle! Pohjoisesta lähestyessä Vihtijärventie oli melkoinen kraatteriansa, joten jos onnistut tulemaan paikalle etelän puolelta lähestyen, reissu on entistä makoisampi.
























