Ōmine-san (kesä-heinäkuu 2009)

Välillä on kinkkistä

Välillä on kinkkistä

sumualkuun  verikyltti namilonkero

Mikä: (Pyhiin)vaellusreitti Kansain alueella Etelä-Japanissa, Yoshino-Kumanon kansallispuistossa. Reitin napa on Ōmine-vuori ja sillä sijaitseva Ōminesanji-temppeli*.

*Jos temppeliartikkelin lukee tarkkaan, saattaa huomata maininnan että sekä vuori että temppeli on kielletty naisilta #heyladies. Jos olet inha tyttö tai seurueeseen kuuluu sellainen, suosittelen googlaamaan mahdollisia porsaanreikiä (tekoparta?) tai kiertoreittejä. Muistelisin kuulleeni huhuja siitä että joskus naiset ”vaan menee sinne” ilman kummempia seurauksia, mutta ilmeisesti on ainakin mahdollista että munkki huitoo takaisin alamäkeen/miekalla.

Matka: 65 kilometriä, 4-5 päivää. Lähtökaupunki/kylä on Dorogawa, josta reitti kulkee vuoria pitkin kohti etelää ja päättyy Zenki-Guchiin. Reittiohjeena käytettiin Lonely Planetin Hiking in Japan -kirjaa vuosimallia 2001 (ISBN 1864500395). Uudempi(a)kin on, mutta eos onko tämä reitti niissä miten mukana.

Kartassani on samat harakanvarpaat kannessa (大峰山脈) kuin tässä ja Google Translate ehdottaa tuolle Omine-henkistä käännöstä, mutta varmistaisin ehkä vielä myyjältä. Huom obs: kaikki kartan tekstit olivat pelkästään japanilaisilla kirjoitusmerkeillä, joten kannattanee merkata & ”kääntää” keskeiset paikat vaikka opaskirjan tai paikallisen avulla ennen lähtöä.

"Note that Mount Ōmine is officially known as Mount Sanjō (山上ヶ岳, Sanjō-ga-take ; lit. "Mountaintop peak"), and will be indicated as such on most maps."

”Note that Mount Ōmine is officially known as Mount Sanjō (山上ヶ岳, Sanjō-ga-take ; lit. ”Mountaintop peak”), and will be indicated as such on most maps.” Kts. linkki

Liput: Finnairin lento Tokioon pysähtyi Osakassa, joten hyppäsimme pois jo siinä kohtaa. Ominen reitille pääsy on isommista/Suomesta lennettävistä kaupungeista helpointa varmaankin Osakasta, josta on alkupisteeseen Dorogawaan n. 90 km. Itse köröttelimme junalla Osakasta Kiotoon, josta jatkoimme parin päivän turismin jälkeen Dorogawaan. Kiotosta matka kulkee ensin (Kintetsu-Yoshino -linja, n. 2,5 h) junalla Shimoichiguchin asemalle, jonka vierustoilta lähtee busseja Dorogawaan (1+h). Yhteensä Kiotosta Dorogawaan meni julkisilla siis 3,5-4 tuntia, hintaa lipuille tulee euroissa yhteensä parikymppiä (molemmat pätkät 1000-1500 jeniä).

kiotostadorogawaan kiotostadorogawaan2

Jos reitille lähtee Kiotosta ja sinne pääsyyn kuluttaa 4 tuntia, kannattaa ehkä harkita ensimmäisen yön viettämistä Dorogawassa, esim. kylpylässä (onsen) re: keskiyön aurinko ei päde Nipponin kesässä. Itsehän vietimme ensimmäisen yön sysipimeässä rinteessä Mothran syötävänä.

Reitin lopusta Zenki-Guchista kulkee isompaa tietä ohi bussi aamulla (n. 9 aikaan) ja toinen muistaakseni noin kahden-kolmen aikaan iltapäivällä. Aikataulutieto ei ole mitenkään tuoretta ja lähinnä tämän linkin varassa, joten kannattaa tutkiskella itse. Bussilla pääsee Yamato-Kamiichin asemalle (saman junalinjan varrella jolla tullaan Kiotosta), ja hinta on noin 2500-3000 jeniä.

Zenki-Guchin pysäkiltä on tämä alla oleva näköala. Jos näet tämän, bussi sivistykseen ohittaa silmäsi viimeistään vuorokauden sisällä. Kai. Reitin voi siis myös aloittaa tästä päästä, jolloin Omine jää loppuhuipennukseksi.

zenki-guchi_pysakki

Vaikeusaste: Rasituksen/kunnon puolesta melko medium: korkeimmat nousut ovat alle 2000 metriin, ja alppeihin verrattavaa porrastreeniä ei tule, vaikka monesti kyllä puuskututtaakin reilusti. Henkisellä puolella ongelmia saattaa tulla siitä, että reitillä on useampi hyvä mahdollisuus kuolla putoamalla: parempia tilaisuuksia ei ole vielä muualla tullut vastaan peruspolulla. Ainakin muutamassa kohdassa joutuu nysväämään ketjun (jos on) varassa sivuttais/balettiaskelta kapealla kallioulokkeella suoran pudotuksen päällä, ja joissain paikoissa maapolku ei ole lainkaan kestävää ulkoreunalta. Kerran törmäsimme kokonaan sortuneeseen pätkään polkua, joka piti kiertää ylärinteeseen kipuamalla.

Suurimmaksi osaksi reitti on melko helppokulkuista, mutta joissakin kohdissa muistan elävästi miettineeni ”Ei saatana, eihän ne voi tehdä näin turisteille: miten jos täällä käy ihmisiä lasten kanssa.” (Lasten kanssa ei muuten ehkä kannata mennä.) Minkäänasteista teknistä kiipeilyä tai varusteita ei siis tarvita, mutta joistakin kohdista varmistukset puuttu(i)vat tyystin ja se aiheutti reilusti tykytyksiä.

Kadonnut-ilmoitus(?) Dorogawassa reitin alussa. Epäilen Mothraa tai ketjuja

Kadonnut-ilmoitus(?) Dorogawassa reitin alussa. Epäilen Mothraa tai ketjuja

Kielimuuri asetti myös vähän haastetta: matkan ainoalla miehitetyllä majalla jouduimme etsimään pitkään pihalta englantia puhuvaa tulkkia ja käyttämään elekieltä, jotta paikan isäntä arvasi että haluamme yöpyä (protip: kädet yhteen ja poskelle). Englanti irtosi reitillä tavatuilta japanilaisilta todella kituliaasti, mutta olivat toisaalta hyvin ystävällisiä ja kohteliaita sen suhteen että mistään ei saanut selvää. Paitsi Misenin huutava isäntä.

Majoitukset: Oppaan mukaisilla etapeilla jokainen päivä päättyy paikkaan, jossa on jonkinlainen maja tai temppeli nukkumapaikaksi. Kolmannen yön vietimme Misen-vuoren päällä olevassa isommassa vuoristomajassa (n. 5000-8000 jeniä aterioista riippuen), jossa oli tarjolla jaettua salimajoitusta tyyliin alppidormitoryt, paitsi bambumatoilla. Miseniä lukuun ottamatta majat jne. ovat miehittämättömiä ja ilmaisia. Ensimmäisenä yönä juutuimme pimeään kesken etapin ja jouduimme käyttämään telttaa, mutta muuten kävi tuuri ja n. 4-8 henkeä vetävät majat/vastaavat etapeilla olivat pelkästään meidän käytössämme. Jos ei ole tuuria niin on hyvä olla teltta.

Bunkkuru teltturu

Huolto/ostokset matkan varrella: 2.-3. päivän kohdalla olevassa Misenin majassa voinee saada ruoka-aikaan oikeaa ruokaa, muulloin kalliita suklaapatukoita ja sipsejä. Käteistä kannattaa varata niihin ja mahdolliseen yöpymiseen majassa (telttailu Misenin majan alueella maksaa myös jonkun 500 jeniä tms.), mutta muuten matkalla ei ole ostospaikkoja eli käytännössä 4 päivän safkat on tuotava mukana.  Joskus paikalliset mummot tarjoavat ruokaa, mutta tämän varaan voi laskea vain 80% ajasta.

Vesi: Etapeilla on vesilähteet ja matkan varrella on ainakin satunnaisesti puroja. Joimme juoksevaa vettä luonnosta keittelemättä (googlaa loiset jos siltä tuntuu), muistaakseni kerran tai pari taisi iskeä lievä vesipula ennen seuraavaa lähdettä tai vastaavaa = hyvä ottaa useampi litra aamulla lähtiessä. Heinäkuun alku oli sadekautta ja alue Japanin sateisimpia, joten puolet ajasta vettä sai myös taivaalta.

wateru markis

Yleisfiilikset: Maistuu seikkailulta! Paikka ja maasto ovat eksoottisia: monesti luonto tuntuu jopa trooppiselta/viidakolta, ja Ominen temppeli, matkan varrella pienemmässä temppelissä yöpyminen sekä patsaat ja muut pömpelit matkan varrella ovat hienoja kulttuuriboonuksia, jollaisia harvemmin tulee vastaan ”maallisemmilla” patikkareiteillä. Vehreässä metsässä ja kallioilla kikkailu on mukavalla tavalla erilaista touhua kuin esim. Euroopan vuorivaelluksilla tulee vastaan. Matkalla aukeaa silti myös reilusti hienoja vuorinäkymiä, joten pelkkää köynnöksenrepimistä touhu ei suinkaan ole. Reitin pituus ja vaativuus tuntuivat myös vallan sopivilta.

Miinussarakkeeseen jää ajoittainen kuolemanpelko kielekkeillä, mutta jos ei ole turhan ronkeli itsesuojelun puolesta, reitin vältettyjä pudotuksia on hienoa muistella kaljan ääressä turvaan päästyä (”höhöhö muistatko kun meinattiin kuolla”). Jos koordinaatiokyky on mallia Ohukainen ja Paksukainen, silloin riskiä kannattaa ehkä miettiä kahdesti, mutta ookoo peruskunnolla ja korkeiden paikkojen sietokyvyllä varustetun pitäisi kyllä pärjätä. Omine-vuoren ja temppelin naiskielto on erittäin pitkä miinus jos ongelma koskettaa retkuetta, ja saattaa pahimmassa tapauksessa pilata koko reissun, koska vuori ja temppeli ovat keskeinen osa reittiä ja niiden kiertäminen lisää säätämistä x pykälää.

Röute summary: Lonely Planetin oppaan mukaiset etapit näyttävät tältä:

1. päivä: Dorogawa – Kosasa-Shuku, 4,5 -5 tuntia/12 km

2. päivä: Kosasa-Shuku – Misen-san 8-9 tuntia/20 km

3: päivä: Misen-San – Fukuyama-Yamagoya 7 tuntia/18 km

4. päivä: Fukuyama-Yamagoya – Zenki-Guchi 5 tuntia/15 km

Meillä oli ongelmia eikä tuo onnistunut.

1. päivä: Dorogawasta Mothran pesään

Lähdimme päivän alussa Kiotosta, ja nelisen tuntia myöhemmin oltiin jo tukevasti iltapäivän puolella, kun bussi saapui Dorogawaan. Päivämatkan aloitus meni siis aika myöhäiseksi.

Bussi on saapunut Dorogawaan ja eksoottinen kokispenkki piti saada kuvaan

Bussiasemalla Dorogawassa on eksoottinen kokispenkki

Dorogawaan saavuttua ensimmäinen rasti on löytää ulos kaupungista ja reitille. Kaupungin pääkatua eteenpäin patsastelemalla ja kirjan ohjetta ”bussipysäkin jälkeen seuraa tietä joen oikealla puolella kunnes tie loppuu” noudattamalla pääsimme noin puolessa tunnissa metsään johtavalle asfalttitielle, joka vie reitin alkuun. Vuoretkin alkavat häämöttää.

"Tuolla näyttäisi olevan vuoria"

”Tuolla näyttäisi olevan vuoria”

dorogawastavuorelle dorosilta patsastaa

Pian patsaspuiston jälkeen päästään jo metsään, ja reitti alkaa kiivetä ylös vuorelle. Hämärä laskeutui nopeasti, ja polun vieressä laskevasta hulppeasta joesta ehti nähdä vain väläyksiä ennen sysipimeää. Päätimme kuitenkin jatkaa niin pitkälle kuin mahdollista, tai lopulta lähinnä siihen asti kun löytyy teltan verran tasaista maata.

Pimeässä huomasimme, että vain Mikko oli ottanut taskulampun mukaan, ja joutui tasaisin väliajoin näyttämään edeltä mentyään taakseen missä ammottavat kolot rinnepolussa ovat. Tämä osoittautui minun kannaltani hienoksi asiaksi, koska pimeässä valo houkutteli seuraamme

AAAAAAAAAAA

AAAAAAAAAA

MOTHRA

KUOLIKO SE JO?

EI! EI!

AAAAAAA

Päivä 2: Rinteeltä Omineen ja sadetta

Aamulla heräsimme 20 senttiä liian lyhyestä teltasta, jonka olimme pystyttäneet pimeässä sokkona metrin päähän jyrkänteen reunasta. Yökköskauhut oli unohdettu, sää näytti mainiolta, eikä Ominen temppeliin enää ollut pitkä matka. Oppaan mukaisesta etapista oli jääty, mutta toisaalta reitin päänähtävyyttä ei olisi ollut järkeäkään juosta läpi iltahämärässä.

kakkospaivaliukastelee ketjujaalussa hohtometsa

Tällä pätkällä telttapaikalta Ominelle päästiin jo ketjuilla killumisen makuun: kuvassa näkyvän virityksen alapuolella oli suoraa pudotusta reippaasti, ja rinkan kanssa akrobatia luisti kehnosti. Kamalimmista ei ole valokuvia, koska käsiä tarvittiin puristamiseen.

nochicks

Noin tunti telttapaikan jälkeen vastaan tuli tämä helmi. Häämatkakohteena paikka jättää toivomisen varaa

mikkoomineportti munkkiyamabusha?

Temppeliä lähestyttäessä kuljetaan pitkä pätkä kiviportaita, joiden varrella on erilaisia patsaita, paasia ja ties mitä pömpeleitä. Paikka on Unescon maailmanperintölistalla, ja on kyllä kokonaisuutena varsin huikea. Jonkunlaista pappilaa vuorella on pidetty 700-luvulta asti, ja munkkeja pörrää paikalla edelleen. Itse päätemppeli on yllättävän vaatimaton, mutta ollut varmaan viimeisintä huutoa 1300 vuotta takaperin.

ominetemppeli ominetaloja

Paikka oli pihoilla melko autio ja enemmän asuinrakennuksen näköisistä taloista kuului pakanamessun ääntä, joten jatkoimme melko pian eteenpäin. Jonkin matkaa alamäkeen vaihtoehtoista reittiä takaisin Dorogawaan päin on ilmeisesti mahdollista suorittaa kolme erilaista rohkeuskoetta, mutta olimme jo aamulla ehtineet killua ketjuissa.

Noin vajaa tunti Ominen jälkeen ohitetaan oppaan ensimmäinen yöpymispaikka, Kosasa-Shuku. Täällä on hyvä tilaisuus tankata vesipullot ja pitää breikkiä ennen eteenpäin jatkamista. Tämän päivämatkan aikana vastaan tuli varmaankin matkan tärisyttävin ketjussaroikkumisosuus, jonka jälkeen ei voinut kuin palavasti toivoa olevansa oikealla reitillä koska takaisin meneminen ei vain tule kyseeseen. Alla ei ole kuva siitä, vaan ystävällisestä ketjusta.

mikkoketjulla kakkospaivanmaisemia

Olimme päättäneet kuroa kiinni eilisen myöhästymisen ja päästä aikataulun mukaan Miseniin, mutta 6 tuntia rinteitä, ketjuhelvettiä ja loppumatkan vesisade pakottivat meidät kääntymään päivän lopussa takaisin ohittamallemme talolle ja koteloitumaan sinne yöksi. Onneksi talo sattui osumaan matkalle, sillä teltta oli melko hanurista jo ilman sadettakin.

3. päivä: Misenille, kengänpohjat lerpattaa

tokanyonmokki kuivauskasa

Kolmannen päivän aamu kului pitkälti vaatteita kuivatellessa autiotuvan pihalla, ja päädyimme siihen tulokseen että peli on menetetty maailmanennätyksen suhteen. Lonnisimme tämän päivän aikana eiliseltä yli jääneen pätkän Miseniin vuoristomajalle, jossa pääsee lihapatojen ja sisäyöpymisen turvin uuteen nousuun.

Pihalla ihmetellessämme tapasimme toisesta suunnasta tulevan japanilaisen patikoijan, ensimmäisen laatuaan matkan aikana. Yritimme selittää hänelle että tulosuunnassamme odottaa kuolema ja Mothra, mutta kyseessä oli ilmeisesti urheilija koska hän ilahtui vinkistä.

Yes deathchainoru, hai, very good

Yes deathchainoru, hai, very good

Misen näyttäisi olevan suosittu päiväretkikohde, koska matkalla sinne jouduimme jopa jonottamaan, vs. ensimmäisten 2 päivän lähes autiot polut. Matkaa oli jäänyt vielä reilusti, ja saavuimme vuoristomajalle vasta muutaman tunnin jälkeen. Viimeinen nousu ennen Miseniä on läkähdyttävän loputon siksakki, jonka tuskaa lisää kohtuuttomasti joka käänteessä ohi reippailevat suihkunraikkaat 90-vuotiaat mummot. Huipulla soi kuitenkin torvi!

misenilleruuhkaa misenkylttitorvi

Miseniin päästyämme ruokatarjoilu oli jo ohi, mutta epämääräisiä japanilaisia kioskiasioita kuitenkin löytyi myynnistä. Isäntä korvasi täyden englanninkielettömyytensä kovaäänisellä japanilla, mutta vartin ja parin tulkin jälkeen saimme varattua makuusalipaikan yöksi. Paikassa ei ollut suihkua, mutta meille tehtiin selväksi että saatte hankkiutua saastastanne eroon jollain tapaa tai muuten. Tapasimme pari mukavaa ja lyhyttä mummoa, jotka jakelivat meille huolestuneen oloisina ruokaa ja antoivatpa myös puoli rullaa teippiä, kun huomasivat että toisesta monostani on pohja puoliksi irti. Teippi lämmitti vartin, ajatus kauemmin.

miseninlato pitkajapatkat

4. päivä: Misenistä temppelimajoitukseen

Lyhyempi päivä ja yllättävän mukava bambumattovuode tekivät tehtävänsä, ja Misenistä päästiin liikkeelle varsin hyvissä voimissa. Kengänpohjat tekivät matkaa kohti irtoamista, mutta koska jäljellä oli enää kaksi päivämatkaa, arvelin että se onnistuu hätätilassa sandaaleillakin.

Misenin jälkeen reitti sahaa alamäkeen ja viereisen vuoren päälle, jonka jälkeen kuljetaan pitkään (n. 5 h) tasaisemmalla harjanteella, jossa näkee tuurilla rujoja sammakoita ja varmasti vehreyksiä.

4paivamisenista vuorisumu4paiva tuulettaatranslassa

Hakken-ga-take Misenin vieressä on reitin korkein kohta, 1900 ja risat metriä. Japanilaiset haikkaajat olivat hämmentävän reippaita

Hakken-ga-take Misenin vieressä on reitin korkein kohta, 1900 ja risat metriä. Japanilaiset haikkaajat _b

4paivakukka 4paivamikkokyykkaa sammakkoharo

Päivän loppua kohti harjanteelta siirrytään taas kallioille. Matkan varrella kohtasimme sortuneen pätkän polkua, joka piti kiertää kiipeämällä ylämäkeen ja konttailemalla kallioita pitkin sortumasta ohi. Kolo polussa oli kuitenkin vain hämäyshyökkäys, sillä pian sen jälkeen itse polku kiertää muutaman kymmenen sentin levyisenä kielekkeen ympäri ilman minkään maailman ketjuja tai kaiteita. Mikko lähti halaamaan seinää, itse kiipesin lohkareen päälle halaamaan turvetta koska f that shit, ja onnistuinkin ryömimään toiselle puolelle vähemmän jäätävästä kohdasta. Pari minuuttia odotellessa mielessä ehtii käydä useamman kerran ”Tuleekohan se sieltä ikinä?”.

4paivamikkosadetakissa 4paivakolmetoppia

Juuri ennen hämärää löydämme illan etapin, Fukuyama-Yamagoyan temppelin ja majan. Molemmissa yöpyminen on oppaan mukaan sallittua, ja koska maja on jo varattu, asettelemme makuupussit Buddhan(?) olkkariin. Reissun viimeinen yö on myös komein.

patsaskerayslokero 4yotemppeli

5. päivä: Temppelistä Zenki-Guchiin, bussi kohti lonkerogrilliä

5aamutemppeli 5aamupihaa

Seuraavana aamuna vilkaisemme viereisen majan asukkia: siihen on asettunut kodiksi vanhempi japanilainen herrasmies, joka on vuorannut seinät ruualla ja poltettavilla risuilla. Istumme hetken hänen kanssaan nuotiolla vaihtamassa tupakoita kekseihin ja päinvastoin. Ilmeisesti hän on aiemmin asunut kaupungissa, mutta jää vaikutelma (kts. kielimuuri) että hän on joutunut jostain syystä vaihtamaan majoitusta pykälän vaatimattomampaan. Meitä taas odottaa kaupunki ja bussiin pitäisi ehtiä maantien varteen kahdeksi, joten teleportataan Zenki-Guchiin kuvamontaasilla.

5paivakivikaksoset 5paivavielaketjuttaaa

kallioloppusuoralla lopputuuletus

loppujarvi veemerkkivesiputous kengatfinaalissa

Loppumatkalla mennään vielä useampi kilometri asfaltilla, ja tässä vaiheessa onnistutaan vielä saamaan matkan ensimmäiset rakot. Kymmenen vuotta ensiluokkaisesti palvelleet kengät saivat hyvän viimeisen leposijan Zenki-Guchista, ja aivan loppumetreillä jalkoja huljutellessa sain kengän tilalle iilimadon tai pari.

Bussi saapuu lopulta (katso infoja alun Liput-kohdasta) kun viimeinenkin tupakka on ehditty laittaa puoliksi, ja matka kohti grillattuja lonkeroita (ensimmäisenä oli kyllä McDonalds) pääsi alkamaan. Reitti on aika ”tapahtumarikas” sateen, putoamisvaaran ja ajoittaisten huonojen merkintöjen ansiosta, mutta jo puolimatkassa pakobussissa muistot alkavat kultaantua. Varsinkin näin viisi vuotta käynnin jälkeen voin suositella melko varauksetta! Myöskin siksi ettei itse tarvitse enää mennä uudelleen. Lastani en kyllä päästäisi.

Kategoria(t): 1-5 päivää, Japani, Keskiraskas, Patikointi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s