Edellisenä päivänä, iltana ja yönä tuppasi lunta siinä määrin roimasti, että saumat avoimeen luonnonjäähän olivat aika heikot. Ehkä Munkkiniemen rinkularata olisi auki? No ei ollut.
Jonkunsorttisia leijalautailijoita jäälle oli uskaltautunut, ja Cafe Torpanrannassa oli jopa epäilyttävän paljon väkeä arkipäivänä. Luistelurata kuitenkin loisti poissaolollaan, ja rannan tuntumassa jää näytti leudon alkupäivän jäljiltä arveluttavan loskaiselta. Meilahteen päin kävellessä jäällä ei näkynyt ainuttakaan jalkailijaa, puhdasta paholaisen hankea tappiin asti.
Meilahden näköalamäellä oli hyvä tilaisuus ihastella sinänsä nättiä mutta tämän päivän bisneksiin käyttökelvotonta lahtea ja pitää kahvitauko. Kuvassa myös luistimet! Homma alkoi valua selkeästi piknikiksi, joten senkin puolesta oli kätevää että kokoontumispaikaksi oli sovittu Cafe Regatta.
Laurilla oli mukana luistinharppuuna ja lapiokin, mutta rataa ei kuitenkaan sitten lähdetty pykäämään. Lisää kahvia, pelastusköyden hifistelyä ja avannon tökintään. Jää kantoi vallan hyvin kun reunan loskasta pääsi yli, sinistä oli 10-20 metrin päässä rannasta n. 10 senttiä.
Yhteenvetona: keli ja pulla hyvät, alusta huono. Loppuviikosta pitäisi olla sauma käydä kurkkaamassa miltä Tuusulanjärvellä näyttää (luistelubaanablogin mukaan tänään vastaavan räkäiseltä), Munkkiniemi-Töölö-pätkän lumijöötin katoamiseen tarvittaisiin aika nappeja kelejä (tai Laajalahdessa traktori). Skruu juu, Etelä-Suomi!
Patikkamuistio 