Mikä: Viitisen päivää Saksan ja Itävallan rajavuorilla, mukana klettersteig- eli via ferrata -kamat. Sekä vuoristomajailua että telttailua, joku kymmenen kilsaa päivässä. Ainakin osa matkaa meni Via Alpinan reiteillä, itse en oikein tiedä koska, no, Lauri oli tehnyt excelit.
Eli meillä oli systeemit mietittynä hyvinkin pitkälle, mutta koska ne olivat Laurin osittain saksaksi kirjoitetussa ilmestyskirjaexcelissä, juuri kellään muulla ei ollut kummempaa käryä siitä mihin ollaan menossa. Tämä tavallaan helpottaa tätä reissuraportointia, koska voin ja on pakko siirtyä rakas päiväkirja -osastolle. Deutchland und Österreiche bitte!
Matka: ¯\_(ツ)_/¯ Mentiin Oberstdorfista vuorelle ja tultiin lopuksi Füsseniin. Matkalla käytiin nukkumassa näissä paikoissa: Prinz Luitpold Haus, Landsberger Hütte, Camping Haldensee, Campingplatz Pfronten. Jokaisen näiden välillä käveltiin ihan kelpo päivämatka, varmaan 10 kilsaa nyt ainakin. Oli kaikenlaista vuorta siinä niin 5-> h päivässä ainakii.
Ciceronelta toki löytyy opas nimeltä Walking in the Bavarian Alps, jonka avulla pääsee ainakin pari ensimmäistä päivää (Oberstdorfin hyppyrimäen Edmund-Probst-Hausilta Landsbergeriin). Landsbergeristä pääsee helpolla alas jos kopf und gruppen sind kaputt.
Liput: Tämä on helppo! Lento Helsingistä Müncheniin maksoi menopaluuna muistaakseni 165 e. Münchenin futuristiselta (oli iso raketti pihalla) lentokentältä saa ostettua suoraan junalipun keskustan kautta Oberstdorfiin. Aseman info/ticket/deutchebahnjaa-tiskin tyyppi kyllä neuvoo. Välissä pitää tehdä vaihto Mynkkenin keskustassa, mutta assa on helppo löytää. Joku heppu osaa sanoa oletko oikealla laiturilla. Junassa meinasi hetken usko loppua kun vaihdeltiin systeemeitä, peruuteltiin ja lopussa oli outoja aseman nimiä, mutta loppujen lopuksi kyllä tajusi turistikin että tämä on Oberstdorfin assa. Jos epäilyttää, niin kysy konnarilta tai kanssamatkustajilta. Hinta oli parinkympin luokkaa.
Obshuom! Raideliikenne on aika edukasta, mutta hissi ylös vuorelle oli jotain 20-30 euroa. Sama vika Zugspitzellä: jos vaunu roikkuu narussa, se maksaa.
Obshuom osa II! Ainakin busseilla ja kait junillakin matkustaessa oli olemassa ryhmälippu: mitä useampi matkustaja, sitä halvempi matka. Neljän hengen köörissä pääsee jo aika hyville hinnoille soololippuun verrattaessa, en tiä onko isommat väet vielä halvempia. Siinä lippuautomaatissa pystyi valitsemaan väen määrän ja katsomaan hintoja. Achtung!
Vaikeusaste: You can do eeet
Matkalla oli kyllä isoja mäkiä (oikeasti joutuu kiipimään) ja ajoittaista kalliorämpimistä, mutta ei todellakaan mitään ylitsepääsemätöntä. Aiempiin reissuihin verrattuna pistäisin tämän vähän TMB:tä kevyemmäksi mutta just ja just Laugaveguria raskaammaksi.
Meillä oli tosin ensimmäistä päivää lukuun ottamatta todella hyvät kelit (heinäkuussa), joten jos satut osumaan sinne värään aikaan vuodesta väärällä kelillä niin sori.
Majoitukset: Ensimmäiset kaksi yötä oltiin vuoristomajoissa, eli Prinz-Luipoldt-Hausissa ja Landsbergerin huttenissa. Molemmissa yöpaikka isossa salissa eli 10-20 hengen punkkahuoneessa maksoi parikymppiä. Jos on saita ja telttailuhenkinen tämänkin voi kyllä väistää tetsaamalla jonnekin syrjemmälle,mutta en tiedä sakotetaanko siitä jos joku hoksaa. Telttailu sinänsä näytti olevan vähän niin kun kortilla.
Kaksi viimeistä yötä vietettiin leirintäalueilla sivistyksen reunamilla, Haldenseen ja Pfrontenin mestoilla: telttapaikka jonkun plusmiinus 10 euroa per ilta. Jälleen mahis tetsaamiseen jonnekin, tai sitten sisemmälle kylään ja hotelliin.
Huolto/ostokset matkan varrella: todella hyvät. Siis torella! Alkumatkan majoissa oli hyvät ruokatarjoilut, ja leirintäalueilta sai myös settiä ellei jaksanut kylään asti. Olut on vuorellakin suomalaiselle halpaa, ja leirintäalueilla laaksossa oli vielä halvempaa ellei jaksanut kävellä markettiin asti, jossa oli edelleen halvempaa. Vuorimajoissa on kyllä aika suolaiset ateriahinnat, mutta oikeastaan tällä reissulla ei oikeastaan olisi tarvinnut kantaa muuta ruokaa kuin päivittäiset kahvit ja suklaapatukat. Oli silti tietty bloobandia.
Vesi: tätäkin oli yleensä vallan hyvin, kerran luultiin että loppuu mutta seuraavan vuoren takana oli jo puro. Tietty. Kuumalla kelillä kannattaa kyllä ottaa mukaan useampi litra aamulla lähtiessä, tai vaikka kaikki.
Toinen huom!! Landsbergerin majalla lukee jokaisessa hanassa ”Kein trinkwasser”, ja odotetaan että ostetaan julmetun kallista pullovettä majan baarista. Oikeasti, joku 3 e vesipullosta. Ainakin joku ei kuollut hanavedestä, ja laakson jälkeen vuoren toisella puolella löydettiin heti puro. Fight the power! Kriegen der Macht!
Yleisfiilikset: Ich liebe Dick. Ei ollut mitään käsitystä että Saksassakin on tämmöinen alppi olemassa. Kirjataan se huonon maantiedon piikkiin, mutta joka tapauksessa hienot vuoret ja vielä hienommat infrastruktuurit. Reitit olivat todella hyvät, ja alppimajat aivan ensiluokkaiset. Jos joku pointti pitää nostaa tästä päällimmäiseksi, se on vuorille pääsyn ja siellä olemisen helppous ja miellyttävyys. Hulppeat maisemat ja halpa kalja tietty myös.
Röute summary: Etapit näyttävät kartalla tältä:
Eli alussa noustiin Oberstdorfista vuorille 2000 metrin lähistölle, ja ensimmäiset pari päivää pysyteltiin aika ylhäällä. Kolmantena päivänä laskeuduttiin laaksoon Haldenseehen, ja sieltä noustiin vielä kertaalleen neljäntenä päivänä vuorten yli taas laaksompaan Pfronteniin. Pfrontenista kuljettiin vielä isoa mäkiharjannetta pitkin Fusseniin viidentenä päivänä, mutta tämä matka oli jo vähän matalammalla vaikka kukkuloita ja mäkiä piisasikin ja hikikin tuli. Kilometrejä tuosta kertyi ehkä viitisenkymmentä, ihan täysi päivämatka joka välillä.
Päivä 1: Oberstdorfista hyppyrimäkeä ylös ja Printz-Luitpold-Hausin majalle
Muut retkueen jäsenet eli Lauri, Eero, Mikko ja Jan olivat saapuneet Saksanmaahan jo joitakin päiviä aiemmin ja aloitelleet akklimatisointia Munchenissa. Oma reissuni alkoi junamatkalla Munchenin lentokentältä Oberstdorfiin, jossa nukuin kahdesta leirintäalueesta huonommassa eli siinä jonka vieressä oli junarata (jos on varaa valita, Rubi on aivan sen toisen naapurissa ja ratkaisevasti kauempana kiskoista). Aamulla lonnin joen vartta etelään kohti Nebelhornbahnia, eli Oberstdorfista vuorelle kipuavaa hissiä (n. 20 euroa ja minuuttia). Muu osasto oli kiivennyt mäen ylös jo edellisenä päivänä jalkapelillä, ja odotti minua hissiaseman (Höfatsblick) viereisellä Edmund-Probst-Hausin majalla 1930 metrissä.
Edmund-Probst-Haus, kuten myös kaksi seuraavaa majaa joissa yövyimme, antoivat alennusta yöpymisistä DAV:in eli Saksan alppiseuran tms. jäsenille. Jäsenyys maksaa useamman kympin (ehkä n. 50-70 euroa vähän vaihdellen) ja sillä sai yleensä majan punkkapaikan paristakympin hinnasta puolet alennusta. Mahdollisesti myös leirintäalueita ja muita ostoksia halvemmalla jne bonuksia, mutta DAV-yhteensopivat majat nyt ainakin. Lauri ja Jan vuokrasivat DAV:ilta myös klettersteig(eli via ferrata eli vaijeri-ja-valjas-killunta)-varusteet: kahden viikon laina-aika maksoi jäsenille muistaakseni 90 euroa hengeltä. Parilla majayöpymisellä jäsenyys ei siis vielä lyö leiville, mutta jos on esimerkiksi viidessä majassa yötä ja vuokraa kamoja niin pääsee jo ehkä omilleen tai ylikin.
Edmund-Probst-Hausilta lähdettiin suksimaan kohti Prinz Luitpoldt Hausia (väliviivat vaihtelee). Tällä kertaa kaikilla oli kävelysauvat matkassa, itselläni ensimmäistä kertaa. Minulla oli tikuille kahdenlaista tarvetta: viime kesän GR20-reissulla polvien seutu alkoi vinkua mäissä uhkaavasti, ja olin ottanut majoitteeksi pressulaavun, jonka pystyttämisessä käytin sauvaa tolppana. Tähän asti olin sylkenyt kuivan maan hiihtäjien suuntaan ja vannonut pysyväni kaksiraajaisena, mutta kummasti tämänkin periaatteen sai myytyä. Sauvat muuten maksoivat 29,95 Prismassa.
Keli pysyi koko 1. päivän matkan vetisenä ja sumuisena, joten mitään kovin eeppisiä näkymiä ei päästy matkan varrella ihmettelemään. Eero ravasi edellä ja vaani sumussa.
Maasto oli helpohkoa, jonkin verran vuorimaastoon kuuluvaa mäkipuuskutusta ja mudasta liukkaita polkuja oli hidasteena. Jatkuva sade latisti intoa pykälän, ja kun maisemiakaan ei nähnyt sumun takaa niin matkaa taiteltiin lähinnä maali mielessä. Reitti kulki melko suoraviivaisesti samaa polkua eteenpäin, ja kun oli Lauri kartturina niin ei tarvinnut edes miettiä sitäkään vähää mitä yleensä.
Loppumatkassa kiivettiin jokilaaksosta turhankin pitkältä tuntuva aika ylämäkeen kohti majaetappia, ja tulihan se sieltä loppujen lopuksi kun tarpeeksi kiroili. Sää parani luonnolisesti hetikohta majalle saavuttua.
Jokusen tunnin kuivattelun jälkeen päästiin taas elävien kirjoihin (parin euron tuopit auttoivat kummasti), ja Eeron kanssa selvisimme jopa vielä iltaretkelle majan takaiseen rinteeseen. Siellä ikuisteltiin sekä Saksan kauneinta antia että Suomen kamalinta.
2. päivä: hikisemmällä kelillä kohti Landsbergerin majaa
Aamulla keli oli vielä aika hyinen, mutta päiväksi oli lupailtu lämpöä ainakin jossain lähteessä. Tämä pitikin kutinsa, ja melko pian lähdön jälkeen päästiin varmaankin parikymmentä astetta edellistä päivää korkeampiin celsiuksiin ja fleecet hävisivät. Päivä alkaa parin-kolmensadan metrin nousulla 2160 metrin pintaan Bockarschartelle (tai ainakin Ciceronen oppaan reittikuvauksen tukeman reikäisen muistin mukaan). Päivämatkan loppupuoliskolla ylitetään myös Itävallan raja (ei passikoppia vuorella).
Reippaan tunnin kapuamisen jälkeen pysähdyimme harjanteelle ihastelemaan edessä aukeavaa maisemaa. Taukopaikalla oli myös muistomerkki, jonka takaa löysimme ihka aidolla natsikotkalla varustetun muistokyltin, hakaristi oli tosin hakattu soosiksi. Jännää! Alun +- tunnin kipuaminen oli päivän reitin jyrkin nousu, tosin pari ihan kelvollista loivempaa mäkeä loppupäivään vielä mahtui. Kuumalla kelillä maistui jopa urheilulta.
Vehreän rinteen jälkeen reitti jatkui natsiharjulta kivisempänä ja vähän kinkkisempänä, mutta hyvinkin pitkälti normaalia helppoa vuoripolkua. Edellisen päivän sateesta ja sumusta oli tultu täyskäännös kovin epävuoristomaiseen helteeseen, ja hikeä pukkasi.
Loppupuolella päivän matkaa laskeudutaan pitkä pätkä kauniissa maisemissa kohti Itävallan puolta: tuurilla saattaa kuulla lehmänkelloja, määkynää tai muuta elukoihin liittyvää mölyä. Rajan ylitystä ei oikein huomaa mistään, ellei hoksaa tarkastella karttaa tai sitten lähemmin isoa monen kyltin risteystolppaa, jonka kohdalla muistaakseni saa pomppia edestakaisin Saksan ja Itävallan välillä jos sellainen innostaa. Itselläni meni ainakin 5 minuuttia siinä.
Loppumatkasta löytyi tämän päivän reitillä harvinainen ei-kuiva puro, sekin kovin pieni ja kitsas, ja sen vierellä vietetään pidempi tauko ja kokkaillaan kahvia, lounasta ja käpyjä.
Tauko osoittautuu pykälän verran turhaksi, sillä melkeinpä heti seuraavan mäen päältä aukeaa näkymä vihreään laaksoon, jossa sijaitsee Landsbergerin maja eli päivän päätepiste. Paikka on sehr mukava: heti majan vieressä on isohko mutta matala järvi, joka on julmettua luksusta hellekelillä. Majan terassilta taas on komea näkymä Lachenspitzen seinämälle, jossa Eero ja Lauri viettivät kolmannen päivän aamun klettersteigillä killumassa.
Yöpyminen jaetussa tuvassa maksoi taas parisenkymppiä (DAV-korttilaisille puolet siitä), kalja puolestaan oli luokkaa pari euroa pullo/tuoppi. Ruoka oli pykälän tyyristä kuten majoissa tapoihin kuuluu, mutta ilmeisesti majan takaa läheiseen kylään kulkeva hissirata helpotti logistiseerausta sen verran että sikamaisimmista ateriahinnoista jäätiin vähän jälkeen. Aamulla tosin paljastui että talo ottaa vahingon takaisin veden myynnillä.
3. päivä: Landsbergeriltä Haldenseehen piimän kautta
Kolmantena päivänä oli vuorossa laskeutuminen vuorilta laaksoon Haldenseen kylään ja leirintäalueelle. Hommaan toi lisähaastetta se, että Eero ja Lauri olivat karanneet julmetun aikaisin kiipeämään majan viereiselle klettersteigille, ja minulta, Mikolta ja Janilta puuttui kartta tyystin. Pienellä arpomisella ja kanssareissaajien sponssaamalla kartallisella esitteellä oikea suunta löytyi: klettersteigseinän juurta sen ohi ja kohti ylämäkeä. Koitimme tähyillä ylös ja spotata Laurin ja Eeron, mutta varmaa havaintoa ei tullut. Kiipeilyseinä ja näkymät sieltä alas näyttävät kyllä hienoilta näissä Eeron Facebookista varastetuissa kuvissa:
Aamulla päädymme jättämään väliin kolmen euron vesipullot Landsbergerin (os. Kein-Trinkwasser-Haus) ravintolassa ja lähdemme eteenpäin sillä oletuksella että kai sieltä joku puro tulee. Kiipeäminen majan laaksosta ylös vie arvaamalla noin tunnin ja on melko hapokas kuivin suin ja aamiainen skipattuna, joten Jan alkaa epäillä ääneen hengenlähtöä tämän päivän aikana ja itsekin vähän mietiskelen. Pidämme taukoa alkunousun huipulla olevan kivipinon juurella ja silmään osuu suunnilleen oikeaan suuntaan johtava isompi tie: reitti Haldenseehen osoittautuu pläkinselkeäksi ja on 80-prosenttisesti alamäkeä, eikä sitäkään tarvitse rämpiä kuin muutama tunti. Purokin löytyy vartin päästä. Kuis muuten.
Loppumatka kuljetaan leppoisaa isoa tietä alamäkeen kohti Haldenseen laaksoa lehmiä väistellen. Matkalla vastaan tulee mukava maatilan ja ravintolan risteytys, jossa testaan paikallista piimäpirtelöä buttermilchiä. Soosi on ilmeisesti oman tilan tuotteita, koska se kauhotaan epämääräisestä ämpäristä kuppiin: vallan toimivaa energiajuomaa helteellä. Piimätalolla Jan löytää ensimmäistä kertaa Oberstdorfista lähdön jälkeen kentän puhelimeen ja saa tuskaisesti odotetun yhteyden päämajaan.
Perille laaksoon päästään koko reissun helpoimman päivämatkan jälkeen, ja lähdemme Janin kanssa ihmettelemään kaupunkia. Paikka on aika pieni, mutta emme tahdo löytää markettia mistään ja ainoa vastaantuleva vaihtoehto ravinnonsaannille on kakkupuoti. Mikko liittyy seuraan, ja päätämme painella pystyttämään teltat leirintäalueelle, jonka hän on ehtinyt löytää aiemmin. Jätämme Suomen lipun merkiksi vuorelta tuleville jälkijoukoille ja lähdemme Haldenseessä uinnin jälkeen katselemaan kylää.
Marketti löytyy vihdoin, mutta piknikin aikana das Katastrof iskee!
Lehmät terrorisoivat kylän keskustaa miten haluavat ja isot miinat täplittävät pääkatua. Vetäydymme suosiolla leirintäalueelle, jonne Lauri ja Eerokin selviävät illaksi.
Illalla päästiin vielä soluttautumaan retkuvaatteissa ökyhotellin baariin katsomaan kun Saksa voittaa futiksessa: MM-kisat osuivat sopivasti reissun kanssa päällekkäin, ja karsinnat olivat työn alla. Finaali nähtiin myöhemmin isolta ruudulta Munchenissa. Saksa voitti.
4. päivä: Haldenseestä Pfronteniin
No menipä pitkään että tähän selvisin kirjaamaan seikkailua! Mutta siis: Haldenseessä on mahdollista viettää mukavaa kylähengausta. Me käytiin katsomassa MM-futista kovin hienostolaisessa hotellibaarissa, joka kuulemma on suoraan Marienhofista. Siellä oli hengaamassa pari hienoa herrasmiestä, joilla oli aikeina lähteä seuraavana päivänä tykittämään vuorijuoksua paikallisessa isommassa tapahtumassa. Tarjosivat tuoppeja, joten 100% mensch. Sen kisan starttikelloja kuultiinkin rinteeltä seuraavana päivänä. Meillä oli kuitenkin suuntana ylämäki, joten sinne mentiin marketin kahvilan kautta.
Mäki Haldenseestä ylös Bad Kissinger Hutteen on aika hapokas ja reunustettu havupuilla. Kuitenkin ihan mentävissä ja helppo löytää, marketista ohi ja oikealle rinteeseen.
Ylämäkeen saa puuskutella jonkun aikaa, mutta kyllä se Bad Kissinger Hutte sieltä tulee.
Sitten kun on siellä, pääsee poseeraamaan! Pihalla on myös aika bueno kiipeilykallio.
Kissingeriltä on mahdollista valita kahdesta reitistä alaspäin kohti laaksossa odottavaa Pfrontenia. Heti majalle tulevalta polulta lähtee viitoittu polku kohti kyliä, tai sitten on mahdollista käydä piipahtamassa Kissingerin vieressä sijaitsevalla (about tunti ja parisataa metriä lisää kiipimistä) huipulla pussaamassa Aggensteinin ristiä ja katselemassa maisemia vielä pykälän korkeammalta.
Aggensteiniltä reitti alas laaksoon Pfrontenin leirintäalueelle on aika selkeä, tosin matkalla pitää luovia läpi mm. hiihtohissimestoista ja vähän lehmistäkin. Hiihtohissialueella on myös välietapiksi sopiva ravintola/maja, josta pääsee hissillä viimeiset puolisen kilsaa alas laaksoon silloin kun hissit kulkevat (jos mäki on alkanut syödä raajoja). Vuorelta alaspäin katsoessa leirintäalue on enemmän oikealla, vasemmalle päin näkyy kaupungin/kylän keskusta. Jos leirintäaluetta haluaa tavoittaa silmiinsä, kannattaa pysähtyä 100-200 m hissialueen majojen jälkeen tulevassa hiekkatien mutkassa katsomaan havupuiden välistä aukeavasta maisemasta. Valkoiset täplät kaukana alhaalla nurmikentällä ovat karavaanarien vehkeitä, ja siellä lepää Pfrontenin leirintäalue (alle 10 e telttailu, pari euroa hyvä olut). Jos sekoitat näkymän heinäpaaleihin niin muista että tämä on ilmaista materiaalia.
Päivä 5: Pfrontenista Fussenin satulinnoihin
Tässä menee taas hetki! Homma on tosin kovin helppoa, kiipeät vain Falkensteinin linnan (isolle) mäelle Pfrontenista ja seuraat sitä harjua pitkin oikealle Fussenin kaupungin rajalle & siitä sisään. Tässä kuva siitä miltä Falkensteinin mäki näyttää meitsin kauniista Prismalaavusta kun heräsi Pfrontenista.
Ich’ll be baeck! Kansche!
Patikkamuistio 