Tunturien yöpuolta, Unohtuiko jotain?

20200405_010658

Pitkästä aikaa sivistystä! Sopivasti aloitin tämän kirjoittamisen Helsingin Seudun Lapinkävijöiden majassa Nuuksiossa, joka ei ole ihan täysin sivistyksen seuduilla mutta ei nyt niin kaukanakaan. Myös avauskuva on peräisin sieltä, nyt läppäri on uudella visiitillä noin metrin verran tuosta kirja-alttarin paikasta oikealle.

Eli sain rasvaiset ja koronaiset näppini kiinni kokonaista kahteen kirjaan: Samuli Paulaharjun klassikkoon Tunturien yöpuolta, sekä Markus Maulavirran uuteen perinne/metsäisiä reseptejä esittelevään keittokirjaan Unohtuiko jotain?.

Molemmat ovat aivan huikeita pläjäyksiä. Paulaharjun opus ei ehkä kaipaa niin hirveästi esittelyjä koska se on aika tuttu monestakin korkkarista, joten siitä voi lähinnä sanoa että kannattihan se todellakin vihdoinkin lukea. Vuonna 1934 alun perin julkaistu kokoelma Lapin tyyppien vanhoja mörkötarinoita on säilynyt hyvänä jännärilukemisena tähänkin päivään asti. Lisää väriä tarinoihin antaa outojen Lapin sanojen viljely (mm. rietas on vähän niin kuin piru, ja selviää mitä Äkäslompolosta tuttu lompolo tarkoittaa). Kirjan lopussa on tarpeellinen ja ihq muutaman sivun sanasto.

Wanha Lappi kun ei ollut itselleni mitenkään erityisen tuttu, niin tarinat sisälsivät useampiakin ylläreitä. Esimerkiksi se miten paljon vesillä eläminen on esillä Lapin tarinoissa ja se että siellä oli pappejakin seassa yllättivät. Mieltä lämmitti myös se miten hyvin poltergeististä pääsee eroon kun sitä hakkaa koko yön ja varmuudeksi vielä polttaa kaiken. Väkevä suositus, varsinkin Salakirjojen hitokseen nätille korusidokselle.

20200404_161520

Markus Maulavirran (telkkaristakin tuttu ja muutenkin mainio äijä) vähän spesiaalimpi keittokirja Unohtuiko jotain? oli puolestaan tyystin uusi bongaus ja huomattavasti 30-lukua tuoreempi tapaus, vuoden 2019 lopuilta. Opus vaikutti niin hienolta että tilasin samaan syssyyn suoraan kaksi kappaletta, sille toiselle kappaleelle meinasi tulla jopa liian monta ottajaa.

Kirjassa esitellään erilaisia aiemman ajan ruokavaihtoehtoja, jotka ovat syystä tai toisesta tänä päivänä tipahtaneet suht kauas trendin aallonharjalta. Osan harvinaisuuden ymmärtääkin: esimerkiksi karhunkämmenen käyttö ribseinä on ainakin oman tuttavapiirini keskuudessa jotain mitä tapahtuu muille ihmisille jossain kaukana ja siitä pitäisi luultavasti joutua bambisotarikostuomiolle. Itse tosin googlasin aika heti että mistäs niitä tassuja saisi: jos on myydä yksi niin huikkaa!

maulavirtakarhua
Karhunkämmen näyttää jotenkin laittomalta mutta pistää kyllä houkuttamaan

Kirjan muita harvemmin vastaan tulevia reseptejä ovat mm. pääsyltty ja grillattu orava. Harvinaisuuksien lisäksi mukana on kuitenkin myös arkipäiväisemmistäkin aineksista tehtäviä annoksia, joiden raaka-aineet ovat vain jostain syystä jääneet ainakin itseltäni tyystin osastolle ”ehkä martat tekee näitä kun larppaavat pula-aikaa”.

Yksi kirjan pointeista onkin vähemmän kaukaa tuotujen ainesten käyttö. Ensilukaisulla testattavia annoksia haeskellessa silmään osui haukipuikkojen resepti, joka osoittautui eri toimivaksi simppelisti trangian kattilassa tulipaikalla tehtynä. Hauki on myös sitä iänikuista loimulohta halvempaa, fileenä maukasta ja vähäruotoista, sekä todnäk Norjaa lähempää hankittua.

20200404_162136
Varustelekan Skrama toimii muun kätevyytensä lisäksi hyvin keittiöveitsenäkin

Haukifileestä siis paloitellaan suunnilleen kalapuikon kokoisia kimpaleita, leivitetään ja paistetaan rapeuteen öljyssä/muussa sopivassa rasvassa. Paistoastiana toimi niinkin hifistelty pannu kuin trangian minikokoinen kattila, joka veti juuri 2 puikkoa kerrallaan.

20200404_163047

Jauhon tarttumista edisti kalabiitin öljyäminen ennen jauhossa pyörittelyä, onnistuisi se ehkäpä öljyämättömälläkin kimpaleella.

Lopputulos oli hyvinkin kalapuikon näköinen ja maistuikin siltä: loimulohta ei tullut maun puolesta hitustakaan ikävä eikä lankkuja tarvinnut hakata. Kuvittelin että hauki olisi ollut jotenkin ruodokasta, mutta tämmöisenä fileenä tähän tyyliin valmistettuna niitä pikkuluita ei edes huomannut mussuttaessa. Menu uusiksi!

Seuraavaksi pitäisi löytää jostain hitaasti liikkuva orava *pahisnaurua*.

unohtuiko-jotain-markus-maulavirta-grillattua-oravaa
Tämäkin kuva on varastettu Unohtuiko jotain? -sivulta, sieltä sen kirjankin sai (hae!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s