Utterböten hamuilua ja kesäisempi Stora Svartö (Porkkala 7/2025)

Heinäkuussa 2025 eräälle viikonlopulle osui niin tyyni ja lähmäinen keli, että rohkenimme suunnata hasardipaateilla isolle merelle ja jopa rannasta yhden saaren järkevää kauemmaksi. Porkkalan edustalla oleva Stora Svartö oli testattu aiemmin talvella jäätä myöten ahkioiden kanssa, mutta sen takanahan häämötti toinen houkutteleva kohde: Utterböte. Porkkalan edustan retkisaareksi Utterbötestä löytyi melko vähän mainintoja googeloimalla, yksi täällä ja toinen siellä. Molemmissa mainittiin pieni hiekkaranta jota emme iltahämärissä onnistuneet bongaamaan, ja senkin arvailu että kumpi puoli saaresta on sitä julkista retkialuetta meni pieleen kun ankkuroituneet laivat hämäsivät. Jälkiviisauden tulokset näkyvät tästä alla olevasta karttakikkareesta, eli se on se itäisempi puolisko saaresta minne saa mennä. Käyttöoikeusongelmat voisi ilmeisesti ratkaista myös rahalla, koska se yksityinen puoli saaresta oli kesällä 2025 myynnissä.

Retki aloitettiin talvireissun oppien mukaan normiparkkikselta, josta oli talvella mukavan kevyttä roudata romppeita Lähteelän sataman rampille ahkioilla. Kesällä tavaroiden kantaminen olalla osoittautui enemmän jumppahenkiseksi, ja kolmen hengen seurueemme hajaantui tuskastumaan ja eksymään pitkin näkötornin vierustan luontopolkuja. Liikkeelle päästiin kuitenkin lopulta hyvissä sielun ja ruumiin voimissa vaikkakin semisti hikisinä ja aika myöhään, tosin 40-kiloisen kylmälaukun asettaminen Tucktecin selkänojaksi nostatti jonkin verran protesteja. Lasti oli kauhukuvista huolimatta pelkästään plussaa: mötkäle toimi tukevana selkänojana ja vakautti Amiraalin kulkua niin että tällä kertaa vene ei edes pyörinyt ympäri.

Stora Svartö saavutettiin aika nopsasti ja ilman ongelmia, ja olipas se kesäasussa pykälän erilainen kuin talvella. Ilmassa oli mainiota piknikin tunnelmaa: päätimme pysähtyä tähän grillaamaan eväsmakkarat, koska Utterbötessä ei ilmeisesti/ehkä olisi ollut puuhuoltoa tai välttämättä ritilääkään. Jääpussi oli myös alkanut sulaa uhkaavasti kylmälaukussa ja kuutioita piti vielä saada viinilasiinkin. Svartössä grillikatoksia on niin että piisaa, kuten myös kävijöitäkin. Isoa paattia oli melkoisia rivejä ja grillissä valmiit tulet. Kylmälaukku maihin ja nomskaamaan.

Talvella keittokatosten ja laiturin edustan donitsiluupissa kävi pyörähtämässä ilmatyynyalus, tällä kertaa sellaista ei nähty mutta toisaalta vesi ei myöskään ollut jäässä ja pärjäsi shortseissa.

Makkarat, salaatit ja viinit tuhottuamme jäät olivat sulaneet ja osa keittokatoksen väestöstä alkoi viritellä jotain jäähalliräppiä kaiuttimesta (1/5). Oli aika lähteä kohti vehreämpiä vesiä ja mystistä Utterböteä. PandaM:n radioon ilmestyi myös viesti siitä, että perään lähteneet Pau ja Jugz olivat jo lähellä starttia, joten heitäkin piti ehtiä karkuun.

Sataman ohi ja saaresta ympäri. Utterböte näkyy edessä kohtuullisen selkeästi, mutta ylitystä on ainakin sen puolisen kilometriä mikä on nopanheiton ylärajoilla Tucktecin kyydissä. Meri oli edelleen kovin tasainen, joten ongelmia tuotti lähinnä se, mistä kulmasta saisi parhaat kuvat melaan tarttuneesta höyhenestä.

Utterböten itäisempään kärkeen oli juntattu pari isompaa paattia, jotka tarjosivat hyvän taustan poseeraukselle, mutta myös harhauttivat meidät kuvittelemaan että se pääty olisi se yksityinen venekerhon tms. kabaalin puoli saarta. Sehän meni just päin vastoin kun luultiin.

Tähtäsimme paattimme saaren keskellä olevaan kapeaan kohtaan, josta oli jäänyt johonkin korvantaukseen hämärä kuva siitä, että sen pitäisi olla yksityisen ja julkisen puolen raja, noin suurin piirtein. Sieltä löytyikin lupaavasti yksityisalueen kyltti, mutta siinä eteläisellä rannalla ei puolestaan ollut sitä nettilöydöissä lupailtua paratiisimaista hiekkarantaa heti hollilla.

M&M alkoivat osoittaa kypsymisen merkkejä valon vähetessä ja maalin ollessa edelleen jossain mysteeriosastolla. Tässä kuvassa pitäisi olla äänet niin sitten skeptisyys kaikuisi paremmin.

Kömmin itse saaren toiselle puolelle, koska siellä etelärannalla keskivaiheilla sen hiekkarannan pitäisi olla. Varmuuden vuoksi M&M kiersivät saaren toiselta puolen ympäri, ja kohtasimme sitten taas siinä puolivälin tienoilla. Ainakaan hämärässä hiekkarantaa ei ollut näköpiirissä vaikka lanasimme koko etelärannan kolmien silmien voimin, mutta on siitä netissä kuva ja kaikkea niin kai se siellä olisi, jos löytäisi. Päätimme hylätä hiekkarannan haeskelun ja painella vain seuraavaan kutakuinkin leiriltä näyttävään rantaan. Sellaista ei kuitenkaan tullut vastaan koko etelärannan mitan läpsittyämme, ja seuraavaksi olimmekin jo Astridin ja toisen laivan päädyssä pelkäämässä venekerholaisten raivoa. Mutta ei hätää! Itäpäädyn vieressä on upea kolmen aution saaren rypäs, ja niistä lähin eli Tallgrundet tarjosi meille hyvinkin kelvollisen poukaman juuri hämärän laskeutuessa.

Tallgrundetin poukama oli juurikin sopiva turvasatama, ja sieltä löytyneet haaksirikkoesineet vihjasivat siihen suuntaan, että sen hoteisiin on päädytty joskus aiemminkin. Oli kuormalavaa ja muuta levyä niin että tuntui ihan kodilta.

Aika pian rantauduttuamme perässäjahtaajat alkoivat jo soitella että missäs sitä ollaan. Veteen läiskyttelemään uimahoususillaan, ja sieltähän ne pari viimeistäkin saapuivat niemekkeen ympäri. P&J olivat kiertäneet Svartön toiselta puolelta ja päätyneet sinne ankkuroituneiden virolaisten kestittäviksi: käteen oli työnnetty tasokkaat tölkit olutta ja veneen kannelta pääsi hyppimään lankulta uimaan. Ei huono lähestyminen heilläkään.

Yö vietettiin sitten sammaleella korttia lyöden ja assassiinin hierontaringissä, osa kiekui niinkin pitkään että ehtivät kuvata auringonnousunkin. Saarelta löytyi useampi mainio nukkumaspotti riippareissa tai vain pitkin kallioita, eivätkä kesäyöaamun värit särkeneet silmää laisinkaan.

Aamulla starttailtiin leppoisasti avokadoleipien ja leväuinnin merkeissä.

Aamuhähmissä päästiin myös todistamaan/vakoilemaan Astridin lähtöä Utterböten kärjestä.

Vähitellen sitten liikkeelle, Pau tyylikkäästi mekossa ja muut miten kutenkin.

Paluumatkalla kierrettiin vähän idempää parin uuden saaren ohitse, ja jossain vaiheessa muodostettiin vielä häröpallo ryhmäkuvaa varten.

Myöskään paluumatkalla ei hukuttu, tosin Norseraft teki parhaansa päästääkseen ilmat pihalle ja kulku oli melko tahmeaa. Onneksi myös kuski oli melko tahmea niin mätsäsi.

Satamaan onnellisesti ja sitten klonkkusuihkun kautta kohti Porkkalan kahvilan makkaraperunoita ❤ Utterböten tutkiminen jäi tällä reissulla vajaaksi, mutta nyt on hyvät pohjatiedot astua seuraavalla kerralla maihinkin ja kiivetä saaren näkötorniin, eikä oma autiosaari ollut lainkaan pöljä vaihtoehto sekään. Se legendojen hiekkaranta pitää vielä jotenkin ja joskus hamuta jalkojensa alle.