
Visit Finlandin helmikuisessa Rent a Finn -kampanjassa etsittiin suomalaisia ”onnellisuusoppaita” esittelemään mökkiä tai muuta luontoseutua kampanjaan valituille turisteille. Suomen päätyyn valittiin 8 kpl oppaita, oma tarjoomukseni Nuuksion esittelystä piisasi vain varasijoille. Videosta tuli kuitenkin aikas hieno, varsinkin kun ottaa huomioon että olin itse koko kuvausryhmä, se tiristyi yhdellä viikonlopppuvisiitillä Nuuksioon ja kengät oli hitokseen märät. Käytin myös vääryydellä&viekkaudella haltuunotettuja duunin videokamoja eikä rikos ollut ihan täydellinen, koska ohjelappuset kastuivat ja kaikki haisi savulta vielä seuraavankin viikon.
Tämmöisellä siis lähdettiin kokeilemaan:
Oli erikoistehosteet ja kaikki! Jään odottelemaan ykkösketjun loukkaantumisia.