Ruisritarit: ei köyhiä

20200125_161122

Tammikuussa uhkasi tulla yhden viikonlopun verran melkein talvi, joten arvelin että salaisessa leiripaikassa Oikealammella ei olisi väkeä. Aika oli myös sopiva lähteä kokeilemaan siitä huonommasta iltajulkaisusta bongatun köyhien ritarien ruisversion tekemistä, en linkitä kun saattaa vahingossa nähdä kommenttipalstan tai muuta rujoa ja menee ruokahalu.

Tullessa olikin tyhjä keittiö, hurraa! Sitten sinne tuli ihmisiä mutta alku oli loistava.

20200125_115720

Resepti ei ole silleen päätäräjäyttävän monimutkainen: paahdetaan ruispaloja voissa ja ladotaan päälle kermaa ja puolukoita, hillokaan ei ole väärin koska mistä muka puolukoita keskellä metsää. Joskus vielä koitan kyllä sellaisillakin.

Lisäpuuhaa ja 4 op puutöistä saa mukavasti silleen jos tekee oman vispilän.

Rautalankaisella Hellraiser-vispilällä vatkaamisessa meni jonkin verran kauemmin kuin kaupan vehkeellä mutta onhan se nyt hitosti siistimpää ja jopa onnistuikin. Sitten ei tarvinnutkaan kuin paahtaa ja maustaa: kerman voi myös maustaa mutta muista että vasta lopuksi.

Tähän mennessä olen tehnyt noita kahdesti ja toisella kerralla niitä kehui muutkin kuin itse, joten vaikuttaisi olevan kelpoa. Maistuvat myös pimeässä. Syömään! Nukkumaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s