Viime heinäkuussa pääsin livahtamaan koronan tauolla ollessa pitkään listalla olleille Dolomiiteille. Koska valitsin Alta Via 4:n enkä esim. sitä vakioykköstä ja turisteja oli muutenkin sattuneesta syystä vähemmän kuin yleensä, reitillä oli monin paikoin suorastaan väljää. Jopa niin väljää, että sinne sai ujutettua Mamban.
Reissu oli ihan hiton makoisa: lähtö tuli vähän pikana ja improvisoiden, mutta paikan päällä homma sujahti putkeen ihan loistavasti huonosta suunnittelusta huolimati. Heinäkuussa maskin pitäminen päässä oli eksotiikkaa, aasialaiset vetivät senkin tietysti lonkero-överiksi.
Mamballa saastuttamisen lisäksi tapasin reissun lopuksi Venetsian hostellissa hollantilaisen Sari Oksasen, joka ei puhunut pahemmin lainkaan suomea (äiti puhuu). Oksaska asuu onnekkaasti kuolemanmarssikylässä jonne on ollut tarkoitus joskus mennä talsimaan, joten eri hieno finskilöytö.
Maskeja lukuun ottamatta rutto ei lainkaan häirinnyt patikkameininkiä pl. jotkut harvennetut julkisen liikenteen vuorot ja tihennetyt käsienpesut. Isoa Rapsaa pitäisi saada joskus aikaiseksi, sitä odotellessa pari teaseria Alta Via 4:n ykkösnähtävyyksistä Tre Cimestä ja Blå Bandista.
Patikkamuistio 