Vantaanjoki osa 4: Myllykoski (Nurmijärvi) – Tapolansilta (+-Kivistö), 8/2023

Hitaasti mutta varmasti Vantaanjoen pääty alkaa näkyä! Tällä etapilla saavutaan jo melko lailla sivistyksen laitamille (tai no Vantaalle eli melkein Kivistöön). Edeltävä pätkä päättyi Pikkukosken laavulle plusmiinus kilsan ylävirtaan Myllykosken tyrskyistä, nyt huijasin sen verran että lähdin etapille heti siitä kosken vierestä eli läheltä parkkista. Pituutta Tapolansillalle päättyvälle etapille kertyy googlen viivoittimella nysväämällä n. 19 km, kun kuitenkin oikoi mutkia mitatessa niin varmaan se 20.

Kuten edellisenkin pätkän alussa eli Nukarinkoskella, myös Myllykoskella on tarpeen kiertää alussa pauhut (itä)rannan kautta, ja myös täällä on useampia mainioita (ja suosittuja) notskipaikkoja heti siinä sillan ja kosken äärellä, eli tässä mistä alla oleva video on kuvattu.

Myllykoski on ihan vaikuttava jauhaja myös näin vähemmän veden aikaan. Jätin auton muhimaan reissun jälkeen muutamaksi päiväksi Myllysillan jälkeiseen parkkiin Siippoontien varrelle, ja sillä välin pari rankemman sateen päivää olivat jo tehneet näkyvää eroa veden määrässä ja vauhdissa verrattuna melontapäivään. Kevättulvilla olisi varmaankin eri komea.

Kuohuja ohitellessa polku loppui jänskästi kesken (sen ison tukin kohdalla mihin on raapustettu jotain sudenpentujen riimuja), ja päädyin kahlailemaan pätkän matkaa joessa päästäkseni Myllykosken viimeisten paattia jumittavien kiviryppäiden ohi.

Kunhan alun kivikot on ohitettu, sen jälkeen murkuloista ei mainittavammin tarvitsekaan kärsiä, tai juuri mistään muustakaan. Osuus on siis helppo, jopa helppo kuin mikä: sehän passaa.

Venettä ei siis joutunut pomputtelemaan hanurin varassa kivien tai uppotukkien yli kovinkaan mainittavasti, ehkä jopa ei mainittavasti. Se oli eri hyvä, koska alla oli tuhoutumattoman Tucktecin (se on vähän rikki nyt) sijasta varapaatiksi ostettu Bestwayn puhallettava ryökäle, joka osoittautui tällä reissulla hyvinkin toimivaksi kulkupeliksi. Myöhemmällä reissulla taas tuli melko rujoa viiltovauriota pohjaan kun oli enemmän pohjakosketusta, mutta tässä chillimmässä jokipätkässä kulku oli ihan priimaa.

Päällimmäisenä tästä osuudesta jäivät siis mieleen leppoisuus, ihq puistokanjonit ja järkyttävän sujuva eteneminen: n. 20 kilsan pätkä taittui taukoineen, kuvien nysväämisineen ja ruokailuineen hyvinkin tasan 5 tuntiin, eli tahti per tunti oli esim. tuplasti parempaa kuin jossain joen pohjoisemman puoliskon hapokkaammissa kivikoissa ja ryteiköissä kolatessa. Jopas! Mukana ei tosin ollut yöpymiskamoja tai vuorokauden ruokia&juomia, joten ehkä pienempi lastikin vauhditti. Ilmavene oli myös jopa huomattavassa määrin Tuckteciä kevyempi, eli 9 kg vs 12,7 kg.

Leppoisaa kulkua edisti myös se, että täälläkin oli käynyt joku jokikeiju katkomassa kaatuneita puita: kiitos hälle kelle kuuluukin 👍

Alla olevassa videossa on koskenlaskua tämän osuuden seikkailullisemmasta päästä.

Välillä pääsi tosin limboamaankin puiden ali, mutta paatista ei joutunut nousemaan kertaakaan. Ennemminkin hauskaa temppurataa siis. Runkojen ali taipuminen onnistui hyvin nyt elokuisen matalan veden aikaan, mutta jossain korkeamman pinnan oloissa voisi kuvitella, että matka saattaa tyssätäkin ja pitää kanniskella maan puolelta ohi.

Etapin alkupuoliskolla oli mainion korpimaista jokivartta, joka muuttui loppua kohden puistomaisemmaksi. Päivän isoimmaksi haasteeksi muodostui se, että isoin osa matkaa kuljetaan matalassa rännissä, jonka reunoja ylös kampeaminen olisi jonkinlainen suoritus. Itse viivytin vessa- ja ruokailutaukoa loppumatkalla vastaan tulleen sillan alle.

Etapin alkupäässä on jokien risteys, joka näyttää ainakin ilmasta komealta Avisuoran kevättulvan aikaan tehtyjen reissujen kirjauksissa, esim. tässä. Matalan veden aikaan savisekoitusefektiä ei huomannut mitenkään ohi mennessä, varsinkaan kun etsin sitä noin 15 kilometriä etelämpää toisesta risteyksestä vähän ennen Tapolansiltaa. Korvaavana luontoelämyksenä oli mm. sieniä.

Matka sujui kaiken kaikkiaan poikkeuksellisen ripeästi ja tuskattomasti, ja loppukesän/alkusyksyn jokimaisemat pelittivät totutun mainiosti. Loppua kohti alkoi jo huomata saapuneensa vähän niin kuin sivistykseen, kun metsät ja pellot vaihtuivat jonkinmoiseen puistoon. Sivistyksen rajamailla tuli vastaan etapin päätepiste eli Tapolansilta, josta pääsee ekstraktoitumaan esim. Kivistön asemalle suht tuskatta bussilla tai vaikka kävellenkin.

Tapolansillalta on sitten vielä n. 10 km Vantaankoskelle, ja sieltä sitten toiset 10 km Haltialan tienoille. Sen jälkeen tämä odysseia onkin paketissa, koska joen viimeinen osuus merelle tuli kuitattua etukenossa jo vuoden 2022 Kaljakellunnassa (korkoineen, koska lopuksi vielä bonuskiekkana Sompasaunat ja Vuosaaren saarileiri). Vähiin käy mutta onneksi hitaasti.