Vantaanjoki osa III: Nukarinkoski – Myllykoski (10/2022)

Yllättävän pittoreski riogrande!

Vantaanjoen 3. pätkä tässä epistolassa on edellisiä kahta settiä eli Riihimäki – Kytäjä-Usmi– ja Kytäjä-Usmi – Nukarinkoski -osuuksia mukavasti lyhyempi, ainoastaan 10-11 km läpsyttelyä joella. Ja onpas se myös mukavasti niitä kahta edellistä mukavampi ❤ Tällä pätkällä ei tullut vastaan käytännössä minkäänlaista kyyneliä aiheuttavaa ryteikköä tai kivikkoa, ja puolivälissä osuutta on vieläpä erittäin kelvollinen taukolaavu, eli Linnanojan laavu. Huh huh kui ihq! Nukarinkosken, Linnanojan ja Myllykosken Pikkukosken laavut vielä erikseenkin täällä.

Logistiikkanootti: auto jäi tällä kertaa Myllykosken parkkipaikalle (Nurmijärven Myllysillasta tosi vähän itään Siippoontietä), josta otin taksin Nukarinkoskelle. Tai oikeastaan vähän Nukarinkoskesta ylävirtaan kun piti paikata edellisen osuuden vajaaksi jäämistä. Kyydille tuli hintaa 34-35 euroa. Jos on 2 kpl autoa käytössä, niin sitten Myllykosken parkkis ja toinen Nukarin urheilukentän parkkiin siihen kosken viereen itäpuolelle.

Tämä osuus starttaa siis Nukarinkoskelta, josta löytyy myös laavu. Hetikohta laavun jälkeen jokeen on pykätty siltapato, jonka läpi ei kannata lähteä laskettelemaan.

Nukarinkosken laavulta siltapadolle päin mennessä pääsee näppärästi pitkoksilla

Nukarinkosken siltapadossa on kapea laskuränni, joka on vähän vedenkin aikaan hoocee.

Padon ohi siis pitää kanniskella joenvierustaa kulkevilla poluilla. Itäpuolella jokea kulkee mukavia hiekkapolkuja, jotka johdattavat suht piakkoin rannassa oleville nuotiopaikoille (en tullut katsoneeksi onko puuhuoltoa), ja notskipaikoilta saa sitten tuupattua veneen vesille rauhallisemmassa virtauksessa ja vähemmillä kivikoilla.

Alkajaisiksi mennään sillan ali, mutta nyt sen jälkeen ei alakaan kauhu

Kahteen edelliseen osuuteen verrattuna tämä pätkä on lämpimiä ilon kyyneliä tirauttava rykäisy mahtavaa Vantaanjokea. Vaikka pohja raapaiseekin hiekkaa kerran tai parikin ja välillä on joku yksittäinen kivikko, meno on järkyttävän sujuvaa ja leppoisaa matalallakin vedellä.

Jumittelukin on niin metsäistä ja nättiä

Avisuoran jokiraamatussa mainitaan vuoden 2021 kevätmelonnassa Nukarinkoskesta kilometri alavirtaan tuleva ”tunnettu puusuma”, ja sitä muistellen jänskäilen että mitäs kauheaa siellä nyt on ja meneekö tämä taas vantaanjoeksi. Hässäkkä oli keretty kuitenkin siivota pois jossain kohtaa ennen vuoden 2022 kevättä, josta oli kyllä maininta uudemmassa Avisuorassakin mutta jostain syystä olin blankkoillut sen infon ohi. Kulkuystävällinen vesi ja silmäämiellyttävän siististi katkotut oksat tulivat loistavana yllätyksenä; kiitos yön mystinen saha-Jeesus!

Nimbocumulus!

Matkan varrella ei tullut vastaan oikeastaan mitään kammottavaa, mikä oli kahden pohjoisemman osuuden jälkeen jonkinlainen shokki. Jokea pystyi siis ihan melomaan, ja maisemat olivat syksyllä jopa parasta ruskaa mitä stadilainen lapinkävijä suoriutuu silmiinsä etsimään. Välillä pääsi jopa istumaan polkuenkelin paikalle tuomaan terassituoliin.

Noin osuuden puolivälissä tullaan Linnanojan laavulle, joka on Pyykön Jannen vuosittaisen Vantaanjoen viikonloppumelonnan puolimatkan krouvi. Itselläni tähän pisteeseen asti pääsemisessä oli kestänyt melko tarkkaan vuosi, kun jokiretken ensimmäinen etappi vetäistiin viime vuoden syksynä. Lämpimämmällä kelillä matalassa ryteikössä sallitaan vanhalle miehelle (sallin itselleni) harhautuminen pimeälle puolelle section hikeröintiin.

Linnanojan laavu syyskuosissa

Nukarinkoskelta Myllykoskelle meloessa Linnanojan laavu on aika hyvin osuuden puolivälissä, noin 5-6 km jokipykäyksen päässä Nukarinkosken jälkeisten notskilaskupaikkojen jälkeen. Paikka on lievästi spartalainen: laavu on eri hyvä, mutta en hoksannut huussia tai puuvajaa. Bonuspuolella en myöskään hoksannut parkkipaikkaa tai ainuttakaan sielua missään näköpiirissä, joten tämä vaikuttaisi aika protipsiltä verrattuna ruuhkaisiin Nukarinkoskeen ja Myllykoskeen (Pikkukoskeen). Tähän voisi hyvinkin jäädä soittelemaan banjoa puukassin kanssa.

Laavu on joen itärannalla ja suht helppo hoksata matalan vedenkin aikaan, jolloin sinne pitää kiivetä nurmipenkkaa ylös. Kevättulvan aikaan joki tunkee melkein pihalle asti. Se on täällä:

Jos olisi lähtenyt liikenteeseen sillä ajatuksella että jäisi Linnanojalle, kahvipannu olisi vilahtanut pöhisemään hyvinkin nopeasti. Kahvista ja vedestä pitää tietysti mainita se, että juotavaa vettä pitää olla itsellä mukana tarpeellinen määrä, koska Vantaanjoki.

Linnanojan jälkeen joki jatkuu edelleen epätyypillisen mainiona. Peltokummut vilahtelevat, ruska on rukkasella ja minkäänlaisia esteitä ei osu vastaan. Mitäs tämä nyt on.

Jostain syystä tämä puskatukki oli kovin kiinnostava, kuvasin ja kiersin useammasti. Up yours, customer!

Ennen Myllykoskelle eli Myllykoskea ennen vastaan tulevalle Pikkukosken laavulle saapumista joen länsirannalla on mm. linnunpönttöjä, taloja, parkkis ja omituinen härölaavu. Millekään niistä ei kuitenkaan ole tarvetta, koska Pikkukosken laavulla on kutakuinkin kaikki mitä ihminen keksii tarvita, paitsi tietty sopivaa paikkaa rantautua tai juomavettä.

Polttopuita mestoilta kuitenkin löytyi ja muutenkin mukava, paitsi motari huusi vastarannalla

Pikkukosken laavulle saapuessa joessa tuli vielä vastaan rasittavaa kivikkoa, tosin jos sinne rantautuisi ylempää eikä koittaisi mennä tasan vaakasuoraan sen kohdalle niin voisi päästä helpommalla. Itse kahlasin tonteille suht litimärkänä tervehtimään paria makkaraa grillaavaa perhettä tuksua hinaten. Perille saapuminen tapahtui ajoissa, mikä on melkoisen ennennäkemätöntä.

Laavu on aika vilkkaan luontoreitistön keskellä, joten siinä yöpyminen on kovin korkean riskiluokituksen touhua. Illalla siinä on kuitenkin hyvinkin toimivaa lämmitellä ja grillailla, varsinkin kun Ville ja sen sisko tuovat tornillisen rieskaa ja muuta täydennystä. Ovelasti vähän sivummalle riippumattoon livahtamalla yöpyminenkin toimii.

Laupiaat lapualaiset notskilla

Tämä oli ehdottomasti Vantaanjoen pohjoispuoliskon parasta antia! Kaksi ensimmäistä pätkää Riihimäeltä Nukarinkoskelle olivat matalalla vedellä kaikenlaista koettelemusta, mutta nyt tässä keskiosuuden kymppikilsaisessa loppui esteradat ja tilalle sai hienoa ruskaa sekä monta laavua. Jos edellistä osuutta ei uskaltanut suositella, niin tätä kyllä hyvinkin. Nukarinkosken, Linnanojan ja Pikkukosken laavut yhdistämällä tästä pätkästä saa todella maistuvan piknik-kymppikilsaisen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s