Resiinalla laavulle Jokioisten museorautatiellä ja Alpo Jaakolan patsaspuisto 8/2025

Päijänteen saaria aiemmin kesällä kolutessa testipilotti M veti ässän hihasta: Forssan ja Tampereen välissä Jokioisissa pääsisi ajelemaan resiinalla ja siellä on joku laavukin. No sinne! Jokioisten museorautatie oli aika huikea kohde, ja sitten kun vielä hoksasi että sen lähellä on myös pitkään listoilla kummitellut Alpo Jaakolan patsaspuisto niin johan alkoi lippukassa lähestyä.

Jokioisten museorautatiellä on resiinoiden lisäksi kaikenlaista vanhaa junaa, kahviota ja huikeaa veturihallia. Meillä oli tähtäimessä raiteet ja metsäilyn yhdistävä kombo, jossa resiinan sai napattua mukaansa yöksi laavumajoituksella. Johan oli loistava! Kuusikostamme ainoastaan RT oli käytellyt resiinaa aiemmin, kaikki muut puolestaan olivat tyystin ummikkoja. Aloituskynnys ei kuitenkaan ollut kovinkaan mahdoton, ja hyvin pian kaikki hoksasivat että kahvaa pumppailemalla se kärry tosiaan liikkuu eteenpäin.

Alla olevassa kartassa komeilevat museorautatien kaikki pysäkit sekä Alpo Jaakolan patsapuisto, Jokioinen ilman reittiviivaa koska siihen suuntaan ei pumppailtu. Humppilassa on myös modernin junan asema, josta poimimme matkaan M:n. H-townissa kannattaa vierailla senkin takia että sieltä löytyy hyvinvarusteltu Sale, josta poimimme matkaan ainekset herkullisiin Monte Criston pannuleipiin.

Protipsinä laavuyöpymiseen: koska resiinat eivät ole mahdottoman tilavia, leiriytymisrompetta voi/kannattaa jemmata laavun lähelle ennen retkeä eikä yrittää änkeä siihen jalkohin pyörimään/putoilemaan. Autolla pääsee kiskojen varteen sadan-parin metrin päähän laavusta, ja loppumatkan tavaroita voi sitten siirtää sillä resiinalla kunhan sinne asti on pumppaillut. Tavaroita jemmatessaan voi myös poseerata kiskoilla kovin peltoromanttisesti.

Illan viimeisten turistikyytien ja asemakahvilan sumppien jälkeen meidät tönäistiin liikkeelle kahdessa kärryssä. Idea löytyi nopeasti ja elokuinen peltoraidemaisema oli ihan 5/5.

Itse hoidin M:n ja JN:n kanssa jälkimmäistä vaunua, jonka liike oli huonosti ylös eli auki palautuneesta jarrusta johtuen pykälän tahmeaa. Onneksi somevastaavana liikkumisen kankeutta ei hoksannut kovin raskaasti, tosin välillä piti kännykällä sohimisen ohella pumpatakin ja sitten meinasi tulla hiki. Mitään hurjaa urheilua tämä ei kuitenkaan ole, ainakaan tällä parin-kolmen kilsan etapilla Minkiöstä laavulle. Voi tietty huhkia raivokkaastikin.

Tuuri oli mukana ja jumittavassa vaunussa oli kahvan varressa tehoeukko M. Huomasimme että istuenkin voi hakata kahvaa, ja välillä jopa saavutimme edessä olevaa vaunua (tosin ehkä vain siksi että sieltä saatiin heitellä meitä tölkeillä).

Huutelin arpomalla taukoa jonkin aikaa tahkottuamme, ja korkea aika olikin. Laavulle oli matkaa enää jokunen hassu satametrinen, joten elettiin melkein viimeisiä hetkiä istahtaa hehkuttamaan raideosaamistamme ja tankkaamaan.

Pian oltiinkin jo Santavaihteen seisakkeella, josta kulkee (umpeen kasvanut) sivuvaihde laavun takapihalle. Me emme tuupanneet vaunuja vielä siihen, vaan hoidimme loppulähestymisen työntämällä ja häröilemällä.

Maalissa! RT testaili vielä kärryn kampeamista yhdellä hengellä ja onnistuihan sekin.

Resiinarallin laavu ei ole kovinkaan massiivinen, mutta siinä on mainio nuotiopiiri ja huussi. Sen vierustoille saa aseteltua suht mukavasti ainakin 3-4 telttaa, mutta jossain mainostettu 30 partiolaisen yöpyminen tontilla kuulostaa melkoiselta siskonpediltä. Juomavesi pitää kiikuttaa paikalle itse, sadevettä löytyi isosta tynnyristä laavun kulmalta. Erittäin viihtyisä radanvarren krouvi. RT hoksasi miten kärryjen pyörät saa loksautettua sivuraiteelle hyvin vähäisellä selän rikkomisella, ja sen ansiosta pääsimme nauttimaan illan viimeisen veturin kahdesta ohituksesta ilman hidastamisia.

Ensimmäisellä kerralla en ehtinyt ihan aitiopaikoille kameran kanssa, mutta jälkimmäinen ohitus tarttui nauhalle kovin holistisesti.

Laavuyö sujui aivan mainion mainiosti: soitimme kaikki keksimämme rautatieaiheiset kappaleet ja ihailimme peltoraiteiden päällä julmetun kirkkaina loistavia tähtiä. Monte Criston leivät kasaantuivat ensiluokkaisesti kuten myös RT:n tarppi Santavaihteen lankkujen päälle, muut taas romahtivat erilaisiin puisiin ja kankaisiin koppeihin miten kuten suoriutuivat. Juhlavalaistus puutarhassa oli viimeisen päälle, kiitos Temun valonauhan ja Erikoistukun valomunan.

Aamulla purimme leirin auton ja resiinoiden voimin ja pääsimme vielä ihastelemaan Minkiön aseman hallien aarteita. Itse ajelin lastimobiilin takaisin Minkiöön, mutta ei resiinallakaan aamun energiasykäyksessä kovin paljon autoa kauempaa tuhraantunut. Kuulemma joku rannekello oli kellottanut paluumatkan huippunopeudeksi 25 km/h, ei kehno.

Hallien kätköistä löytyi toinen toistaan vaikuttavampia rautahepoja ja muullakin materiaalilla kuorrutetuja raidevehkeitä. Jo pelkästään näiden näyttelyiden takia kannattaa lompsia paikalle.

Museorautatien kiskoille ja näytteille oli haalittu vuosikertakalustoa eri puolilta maailmaa, eikä voinut kuin hämmästellä miten koko sirkuksen pyörittäminen onnistuu täysin talkootyönä. Rautaa saapuu tonnikaupalla jostain teemaasta asti, ja viheltävät junat kuljettavat luoja ties kuinka montaa kyytiläistä koko lämpimän kauden ajan. Näitä ei ole kovin monta kotimaassa tai vissiin muissakaan maissa. Resiinoista pitää myös laittaa muistiin myös se toinen esiin tullut paikka missä sellaisilla pääsee rälläämään, eli Pomarkun resiinat (eli Satakunnan Elämysrautatie ry). Sekin on tarpeen päästä testaamaan, Krisse H ainakin suositteli.

Alpo Jaakolan patsaspuisto

Pari kiireisempää resiinalaista livahti veturinäyttelyn jälkeen jo kohti kotia, mutta 1,3333 vaunullisen voimin jatkoimme vielä tarkistamaan läheisen kivi- ja metalliveistosten keitaan eli Alpo Jaakolan patsaspuiston, jonne on matkaa puolisen tuntia Minkiön asemalta. Erittäin tarkistamisen väärti etappi myöskin! Paikassa on jonkin verran samaa tunnelmaa kuin M:n kanssa aiemmin tsekkamassamme Elis Sinistön Villa Mehussa (joka on paha kyllä nykyään aika pitkälti tuhottu).

Pesemättömänä turistina paikasta tulee mieleen Sinistön ihmemaan kaltainen itetaiteen puisto, mutta tässä taidetaan kuitenkin taiteilla jo ylemmällä divisioonatasolla. Vaikka Jaakolan opet taidekoulussa päättivätkin potkaista hänet pihalle ennen diplomia, se johtui esitteen mukaan lähinnä siitä, että hän oli jo valmis tekijä jonka hyvää jälkeä ei kannattanut lähteä sotkemaan teorian junttaamisella. Kuulostaa hyvältä tarinalta potkuista. Maalauksista ja veistoksista poiki herra ties mitä palkintoja ja arvonimiä, joten hyvin arvailtu maikoilta.

Puistosta löytyy mahtava valikoima toinen toistaan härömpiä ja vaikuttavampia teoksia ja rakennelmia. Massiivisesta metallisienestä seinämaalauksiin ja valtaviin kivihimmeleihin, karuja alkuaikojen mökkejä ja kaiverrettuja paaluja unohtamatta. Tämä kannattaa käydä tarkistelemassa paikan päällä, ei irtoa selostamalla tai maltillisen hintaisen Sonyn kameralla.

Jokusen sataa metriä puiston ulkopuolelta löytyy Jaakolan myöhemmässä vaiheessa pykäämä uusi piilopirtti, jota vartioi kovin aasialaishenkinen torni. Puiston viereen rakennettu isompi tie ja useammat sadat päivittäin vierailevat ihmiset laittoivat hepun evakkoon, mutta myös tämä pakoasumus on kovin tekijänsä näköinen. Ainakin ulkopuolelta siis, sisään ei päässyt ja ikkunoista kurkkimalla näytti myös tupapöytää lukuun ottamatta kalustamattomalta.

Aivan loistava kohderypäs! Tänne olisi tarkoitus palata ajelemaan myös Jokioisten rautatien isolla höyryjunalla, ja sitten sen kyydin jälkeen vielä myös uusintakierros laavulla koska onhan se nyt varmaankin parasta minne raiteita pitkin pumppaamalla pääsee. 5/5 would draisine again.