
Toinen veto Marttojen palkintokirjan resepteillä ei ollut lainkaan niin raikuva menestys kuin ensimmäisen yrityksen tryffelipallot. Koska vahingossa ostettu liivate piti saada survottua johonkin, päätin lähteä keulimaan ja testata Kahvi-rommivaahdon reseptiä. Kuten kotkasta voi päätellä, se ei mennyt ihan putkeen.

Resepti ei ole julmetun monimutkainen, tosin tässä vaaditaan jo asioiden lämmittämistäkin (eli liivatteet pitää sulattaa ja sitten tarvitaan myös kuumaa kahvia).

Reseptissä ei kuitenkaan muistettu mainita, että kermavaahto pitää vatkata erikseen ja vasta sen jälkeen valmiin kermavaahdon sekaan soosataan sekaan liivate, kahvi ja rommi=jallu. Jos niitä kaikkia yrittää vaahdottaa yhtenä sekoituksena, tuloksena on sekoitus joka ei vaahdotu. Piha ilman sadettajaa.

Vaahdot jäivät siis lusikoimatta, mutta mössöstä sai kuitenkin 3 mukillista herkullista pirtelöä.

Reissun pääohjelma eli paintball sujui kuitenkin mainiosti! Vieläkin löytyy mustelmia eri puolilta kroppaa ja pääkuhmut ovat edelleen pykälän koholla. Sain myös testattua Mil-Tecin laavun pimppauksen kirpparin hyttysverkolla (n. 3 euroa), ja ihan järkevän näköisen kummituksen siihen sai ronkittua riippumaan. Unohdin tosin nukkua siinä, joten uusitaan.
Suunnilleen kaikki näistä alla keekoilevista paviaaneista taisivat ampua minua, ja puolet olivat kuitenkin samassa joukkueessa. Hyvä luontoelämys tämäkin. Sieniä vaan löytyi todella kehnosti, viime vuonna pelikentän lähistöltä sai repiä tatteja niin paljon kuin jaksoi kantaa. Nyt ei juuri korit notkuneet, joku taisi saada pakasterasian täyteen ja useimmat eivät edes koittaneet. Ensi vuonna uudestaan limaisemmin.
Ettei vaan ois käyny niin, että kaiken innostuksen keskellä maailmanmieheltä unohtu länsimainen lukusuunta. Ensin vasemmalta oikeelle ja sitten alla olevat rivit yks kerrallaan…
Kirjassa lukee jallu niin isolla, että se on varsin ymmärrettävästi sattunu silmään just kun arvon kondiittori on unohtanu mitä olikaan tekemässä.
Eräelämä opettaa, nytpähän on todistettu että jallupitoinen kerma ei vaahtoa, ja toisaalta liivate ei paranna jalluvalkovenäläistä, muttei täysin pilaakaan.
TykkääTykkää
TykkääTykkää