Päiväreissu: Kruunuvuoren huvilat (oli siellä saunakin)

DSC_2337

Spoopy!

Halloween-kuukauden ohjelmaan sopi hyvin piipahdus Kruunuvuoren kummitustaloilla eli huviloilla, jotka nekin olen onnistunut missaamaan tähän asti. Alun perin kimmoke paarustaa Laajasalon rauniohuvipuistoon lähti Retkipaikan jutusta, josta löytyy vähän historiikkiakin alueesta.

Koska Sysimusta satku häämöttää jo melkoisen lähitulevaisuudessa, ajattelin ottaa visiittiin mukaan kävelyrastin ja käydä samalla tutustumassa myös Maunulan majaan (yllätys: en ole käynyt sielläkään ennen).  Maunulan majalta kävelin Kruunuvuoreen vähemmän tylsää puolta lahtea, eli näin kuin alla pallot kertovat:

DSC_2303

Maunulan majalla oli lauantaina vielä 20 vailla 10 hiljaista, mutta heti tasalta alkoi munkkiralli

DSC_2305

DSC_2304

Maunulan majan munkki maittoi aamupalaksi: muistutti paljon Pitkäkosken majan vastaavia eli oli hyvää.

Reitin valinta Viikin puolelta lahtea kannatti, koska Herttoniemen lähestyminen arboretumin ja puistojen läpi on melko lailla miellyttävämpää kuin metroradan vartta lonniminen. En ollut muuten käynyt sielläkään ennen.

DSC_2306 DSC_2307 DSC_2309

Arboretumin kulmalta tarttui myös matkaan yksi kappale parrakkaita Jusseja: Kruunuvuori ja muutenkin itäpuolen erämaat olivat hänelle ennestään tuttuja, joten nyt ei tarvinnut enää kuin seurata opasta. Puistoa pitkin pääsi käytännössä Herttoniemen asemalle asti ja lintutornejakin siellä oli, joten kokemus poikkesi aika paljon metrolla läpi kaahaamisesta.

DSC_2312

Jos mukaan ei satu opasta, Kruunuvuoren huviloille on varmaan helpointa saapua Herttoniemen metroasemalta bussilla numero 88. Päätepysäkiltä on vain parisensataa metriä huvila-alueelle (Kruunuvuorenlammen ympärillä), ja alla on oikeen karttakin aiheesta.

kruunuvuorihuvilatkartta

Herttoniemestä kannattaa myös kävellä rantoja pitkin, koska Laajasalon puistot ovat vallan hulppeita (Tullisaari ja erityisesti Aino Ackten lukaalin lähistö on aika täydellistä piknikmaastoa). Matkalla törmää myös sellaiseenkin kun työläisten purjehdusseura.

DSC_2313

Helsingin Työväen Pursiseura: vihdoinkin kommunismi toimii

Mutta niitä huviloita piti! Jatkanpa varmaan vaan isolla satsilla kuvia.

DSC_2316  DSC_2320 DSC_2329

Näitä kannattaa muuten mennä katsomaan paikan päälle ennen kun teinit tai muut rosvot ehtivät turmioida kaikki. Kuulemma viimeisten muutaman vuoden aikana paikka on löydetty laajemminkin ja tuhoamistahti kiihtynyt. Opas-Jussi arveli että vuoden 2012 jälkeen on ainakin pari huvilaa laitettu nuotioksi, ja viimeinenkin semiehjänä säilynyt ja umpeen naulattu talo on nyt ”avattu yleisölle” eli sinnekin pääsee lapsoset sisään syömään puuta.

DSC_2326

DSC_2332

Nuotiopaikka: sekin on pentele poltettu!

DSC_2341

DSC_2339

DSC_2345 DSC_2346 DSC_2347    

DSC_2357

DSC_2352 DSC_2355  DSC_2358

DSC_2360  DSC_2363

DSC_2405

Laavu mallia Kruunuvuori

DSC_2392

Talo mallia Kruunuvuori

DSC_2393

Edellä näkyvän nokikehikon polttelu hiosti myös viereisiä puita, tai sitten merilohikäärme on piipahtanut. Aika krokotiiliksi mennyt päältä mutta vielä sinnittelee.

DSC_2398

Kruunuvuorenlampi, laituri ja uimakoppi

Huvilat ovat eri makeita, mutta rannasta löytynyt ylläri oli kyllä vielä sikurisempi: anarkisteilla on sauna! Se ei varmaan pala ikinä. Mutta niin kauan kun sitä riemua kestää, idea on loistava. Eli rannasta on squatattu menemään sauna ja vähän jopa sisusteltukin.

[EDIT: SAUNA ON POLTETTU/PALANUT, joskus tammikuun 7. päivän tienoilla 2016]

DSC_2364

Sauna huvilan puolelta eli takaviistosta

DSC_2365

DSC_2366

DSC_2382

DSC_2367  DSC_2376 DSC_2378 DSC_2379

DSC_2380

DSC_2381

Tuulettamisen arvoinen löytö,

DSC_2388

jopa Kekkosen arvoinen.

DSC_2408 DSC_2414 DSC_2424

Lopuksi rantakalliosta löytyi vielä kirjoitusvirhe, joten reissu oli aika pitkälti täydellinen. Saunalle pitää ainakin palata ja ehkä huvilatkin säilyvät vielä hetken jos sataa!

DSC_2423

Kategoria(t): Helpon matkan päässä, Kylddyyri, Päiväreissu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Päiväreissu: Kruunuvuoren huvilat (oli siellä saunakin)

  1. Antti P sanoo:

    Mjoo siis se sauna paloi tai poltettiin joskus tammikuussa 2016. Vielä 8.1.2016 oli savua noussut hiilloksista joten siinä aika lähellä sitä siis. Kts. tämä: https://patikalla.wordpress.com/2016/01/15/kruunuvuoren-sauna-poltettu-this-is-why-we-cant-have-nice-things/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s