Nuuksion Tikankolo: sosiaalisen mökkeilijän keidas

Syyskuun alkupuolella käytiin tsekkaamassa se toinen Metsähallituksen/Haukkalammen yrittäjien mökeistä Nuuksiossa, eli Tikankolo. Aiemmin Nuuksiossa on tullut mökkeiltyä vain Oravankolossa (kts. talvinen piipahdus tästä), koska se näytti kuvissa siistimmältä ja Tikankolon sauna oli myös jonkin aikaa palaneena.

20180909_095910
Myös riippumatolle löytyy spotti kun tarpeeksi mittailee. Peltorit piti kyllä olla koska järven ympäröivillä reunoilla oli ulkoilutapahtumaan osallistujia

Uusi sauna on kuitenkin nyt siis pydessä ja erinomaisen komea, toimiva ja hyvälöylyinen. Tässä alla olevassa videossa näkyy koko pihapiiri.

Itse päämökki on sama vanha polttamaton tukkilaisklassikko kuin ennenkin: sisältä savumainion tunnelmallinen ja punkatkin ovat hyvää herkkua metsäläiselle.

 

Paikka on itsessään ihan jävlä-mukava, ja sinne on myös helppo päästä. Autolla pääsee lähimmillään 0,5 km:n mittaisen hiekka-kivimohkula-polun päätyyn, tosin silloin pitää toivoa että siihen kohtaan viralliselta parkkikselta vievä puomi on auki sinne mennessä eikä sitä suljeta kun on väärällä puolella puomia (parkki isolla riskillä/sakolla).

20180908_140956
Omat vedet on myös semitarpeen kantaa mukana. Tälle kyltille pääsee siis vielä kaupunkiautolla siitä varsinaiselta parkkikselta, mutta parkkeeraus on hyvä hoitaa muualla.

Erityisesti visiitillä mieltä lämmitti hyvän saunan ja mainion pihapiirin & rannan lisäksi menestys paprikan tuunaamisessa. Pekonilla ja aurajuustolla voi korjata muutakin kuin sieniä ❤

 

 

Eli ihq paikka! Paitsi että käärme on myös paratiisissa, ihmisen muotoinen käärme :O

Miksi Tikankolo ei sitten kuitenkaan ole siistimpi kuin Oravankolo?

Jos paikka olisi vähemmän helppojen kulkuyhteyksien päässä, hyvinkin suosittelisin tätä mukavampana vaihtoehtona Oravankoloon verrattuna. Koska spotti ei ole tarpeeksi vaikea, mökkeillessä Tikankolossa saa varautua ainakin seuraaviin eventteihin:

  • Pakistanilaiset turistit tarvitsevat tietoa sienistä ja tulevat kurkkaamaan aitoa suomalaista mökkimiljöötä, pitäisi osata kertoa jotain haperoista englanniksi
  • Drone
  • Mökin molemmilta puolilta kiertävillä ulkoilupoluilla on jatkuva virta sienestäjiä: mukaan mahtuu myös etiketin mukaiselta 60 metrin etäisyydeltä toljottajia
  • Joku haluaa moikata ja käyttää huussia
  • Kiinalainen turisti pyytää käyttää vessaa, tuo kulman takaa 12 henkeä lisää istumaan grillipaikalle (tarjosivat tupakkaa ja tytöt kokeili kirvestä joten ihan OK)
  • Mökin järven vastakkaisella rannalla on nuotiopaikka ja niemen takana oikealla epävirallinen sellainen
  • On vuosittainen ”Nuku yö ulkona” -tapahtuma ja nuotiopaikoilla ”lauletaan”

Pihapiirin rauhaa varjelevan portin rakenteissa ja merkinnöissä on myös puutteita.

20180908_161504
Tämä on siis lähtötilanteesta huomattavasti paranneltu versio (vahvistin ihan itse). Tuosta suunnasta virtaa hunneja jokaisesta maanosasta, kaikki eivät pysähdy.

Avainta seuraavana päivänä palauttaessa Haltian tiskillä annettiin juuri edelliselle tiskeilijälle vinkiksi lähteä käymään täällä luontopolulla. Mutku täällä on täyttä.

20180909_132706
Tänne tarvittaisiin useampi traktori sumputtamaan kaikki ja saisivat vaikka töötätäkin

Mutta siltikin: jos trafiikki pihapiirin tuntumassa tai joskus sen sisälläkin eivät ahdista ja parkkipaikalle kerkeää ennen muita hunneja, vahva suositus myös tälle mökille! Paikkana siis todella priimaa, jos saisi tarpeeksi pensasaitaa ja miinoja parinsadan metrin säteelle mökistä niin sitten menisi helpolla käyttislistan kärkisijoille.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s