Grand Prix (melkein Sopu) -telttaa tonkimassa

Teltta ite: kuvassa ei näy lievää ullakon hajua (ehkä vähän ylikin lievästä)

Kesäloman viimeinen viikko vierähti Hirvensalmen lähistöllä olevalla mökillä (erinomainen <3). Kylilläkin tuli piipahdettua, ja sieltä löytyi grillattavan lisäksi historiallinen telttamysteeri! Hirvensalmen Kirppis-Kahviosta sieniveistä etsiessäni (sieniä Oli) silmään osui huonekalupuolella tuoliin nojannut Vietnamin sodan solttusäkin henkinen nyssäkkä. Pötkö sisälsi teltan, ja vähän aikaa ihmeteltyäni heräteostos (50 €) lähti mukaan mökin pihalle kasattavaksi.

Synnin painoinen Grand Prix Family -merkkinen teltta sisälsi metalliset kaaret ja nykytelttoja huomattavasti epäteknisemmän kangaskäärön. Kirppis-Kahvion rouva tiesi kertoa, että edellinen omistaja oli käyttänyt sitä noin 2 kertaa. Kasatessa valkeni yksi mahdollinen syy: kaaria joutuu tosissaan repimään erilleen, että ne mahtuvat loksahtamaan yhteen teltan katon risteyskohdassa. Purkamisessa piti ottaa jalatkin avuksi.

Kaarien risteyskohdan päälle viriteltiin vielä erillinen kaistale vesikatoksi, tosin kuulemma nämä vaativat myös pressun varsinaiseen kuivuuteen päästäkseen. Oldschoolius oli väkevä tämän majoitteen kohdalla, joten päädyin kyselemään tietoa Facebookin Vaellus-palstalta. Sieltä löytyikin monta 70-luvun leirintäalueiden ja tyttökoulun retkien muistelijaa. Härpäkettä veikattiin Soputeltaksi, mutta ”Grand Prix” -logo antoi ymmärtää muuta.

Yksi vaelluspalstan sherlokeista bongasi netistä toisen Grand Prix -logon, jossa komeili vinkki PMK:sta. Puuvillatehtaitten Myyntikonttori toimi vuoteen 1975 asti, joten siitä voisi arvailla, että teltta on nyt ainakin sen 45 vuotta vanha ellei kankaita ole sitten hillottu myöhempään. Haju, kantopussi ja telttakeppien käärepaperi viittasivat myös melko vuosikertaiseen kangasmajaan.

Eli parhaan arvauksen mukaan: kyseessä on varmaankin ainakin 45 vuotta vanha Soputeltan kopio by PMK (muotoilu näyttäisi mätsäävän suunnilleen 95-prosenttisesti Sopuun jos etikettiä ei lasketa). 3 päivän tuuletuksen ja kahden etikkaliuospesun jälkeen tästä vaikuttaisi tulevan aikamoisen toimiva peli piknikhenkisiin reissuihin tai Bodom-larppeihin. Myös: perintökalu.

Jos GP-teltoista yleensä tai tästä nimenomaisesta löytyy lisävinkkiä, laita ihmeessä tulemaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s