Sahtinen Onnin maja

Onni ja sahti, malja ylitsevuotaa

Toukokuussa suoriuduttiin vihdoin tsekkaamaan Evon alueella sijaitseva Metsähallituksen vuokratupa nimeltään Onnin maja, joka oli tarttunut nimensä ansiosta silmään useamman kerran kämppiä selaillessa. Samalla reissulla hoitui myös toinen pitkään listalla ollut rasti, eli Lammin sahdin testaus. Lammi on näppärästi matkan varrella tuvalle etelästä päin ajaessa eikä kovin kaukana vaikka sinne saapuisi väärästäkin suunnasta. Sahtia saa myös Lammin Alkosta jos itse panimo on kiinni tai sinne ei löydä (en tiedä onko se edes yleisölle auki, Alkosta minäkin sitä hain). Tuplaruksit seinään joktap!

Tupa kuvattuna vieressä olevan puron ylittävältä puusillalta, ihq

Paikka on ihan mainio sitten kun sinne kääntyvän huomaamattoman pikkutien löytää parin sakkokierroksen jälkeen. Iso nurmikkoinen pihapiiri on melko pitkän siivun kesästä paimenten käytössä, ja mestassa onkin vienoa maatalomaisuutta. Mökkeilyyn paikka sopii silti niin hyvin että huh: pihalla on hyvä grillipaikka, sauna on hyvinkin hyvä ja laituri samoin. Sisältä tupa on erinomaisen old school: lämmitys puilla ja valaistus öljylampuilla, varavirta mukaan koska seinästä sitä ei tuu. Pistokkeiden sijaan löytyy mm. leivinuuni. Alla oleva video esittelee sekä ulko- että sisuskalut.

Visiitillä satoi sen verran että nuotiopaikkaan piti ympätä tarppi katoksi, mutta keskimääräistä ökympien burgerien hinkkausta vesi ei tietenkään hidastanut.

Tuvan seinältä voi bongailla tauluista taustatietoa majan Onnista.

Sisälle mahtuu nukkumaan neljä henkeä sänkyihin ja lattialle voisi tietty levittäytyä pari lisääkin, ja jos tungos muodostuu jäätäväksi niin eteisen päällä on jonkinmoinen parvi, jonka pölyttämällä saisi puisia lattianeliöitä vielä jokuselle leiripatjan käyttäjälle. Puita: on.

Tuvan lähimetsästä löytyy myös muinaismuistomonttu, ja sumuisalla kelillä järven rannat ovat aika mageita. Puuvajan orsilla pesii kiitettävän röyhkeä närhi tms. siivekäs. Kaiken kaikkiaan hyvinkin toimiva ja tunnelmallinen lukaali! Tänne pitänee lähteä uudestaan sahtikaupan kautta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s