RRP: Suvisaariston / Soukan rata 8.1.2022 – makkaraa!

Tyystin uusi luistelubaanatuttavuus tuli testattua Suvisaariston suunnassa (tänne melomaan kesällä), eli Hanikan uimarannasta Soukan suunnilla lähtevä 6 kilometrin rata. Erikoisuutena oli nohevien nuorisolaisten laittama kahviteltta, jonka makkara sopi just siihen puolimatkan kohdalle _b

Ratabongauksia helpottamaan olen (vissiin pahasti myöhässä) bonganut pari mainiota vinkkipalstaa. Facebookin ryhmässä nimeltä Retkiluistelupaikat on erittäin hyvää ajantasaista päivitystä eri radoista, ja sitten silmään osui myös Skrinnareiden nuppineulakartta.

8.1. käydessä rata oli vielä ihan jees, mutta ehtinyt jo suhteellisen röpelöiseksi. Kelikään ei ollut paras mahdollinen, mutta on se kovin ihq joka tapauksessa: aurinkoisena päivänä ja höylättynä tämä olisi varmaan suht parasta ikinä. Mainitsinko jo että sieltä sai makkaraakin?

Miljöö on eri mainio, ja sijaintikin melkoisen helppo ainakin autolla (Hanikan uimarannalla on semitilava parkkis, tosin pientä ruuhkaa oli nytkin vaikka keli pykälän rähmäili). Julkisilla pääsee ihan viereen, eli bussi 145 osuu juurikin siihen kohdalle kun jää pois Suinonsalmen pysäkillä. Bussiin pääsee kyytiin Ison Omenan sisältä, eilen ainakin laiturin numero oli 4. Kiitos ja kumarrus radan veivaajalle ja makkaranuorisolle! Ja sille tyypille joka oli tuonut lepotuolin radan varteen, vähän pisti houkutellen 😀 Pitääpäs kärkkyä uutta pistoa, tää on hyvä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s