Vantaanjoki osa II: Kytäjä-Usmi – Nukarinkoski (8/2022)

Viime melontasesongin päätteeksi lokakuussa 2021 aloitettu Vantaanjoen pohjoisesta etelään kulkeminen sai jatkoa melkein heti perään elokuussa 2022, kun vuorossa oli seuraava etappi. Aiempi ensimmäinen pätkä jokea oli siis ~15 km Riihimäen teollisuusalueelta Hyvinkään Kytäjä-Usmin ulkoilualueen porteille. Sitä seuraava eli tämä pätkä Kytäjä-Usmilta Nukarinkoskelle (laavulle) taas on pituudeltaan ~20 km googleviivoittimella. Riihimäeltä lähteneen ensimmäisen pätkän vitsauksena oli kaislikko jne. ryteikkö, tällä osuudella taas pulmana oli tiheä kivikossa kolistelu feat. hitokseen kuuman & kuivan kesän (nykyään normikesä?) sponssaama matala vesi.

Olin liikenteessä itsekseni eli pystyin ajamaan vain yhtä autoa enkä sitäkään hyvin, joten logisteeraus vaati taksikyytiä. Oma kärry jäi parkkiin Nukarinkosken viereen Nukarin urheilukentälle, josta siirsin repun, tuksun ja itseni taksilla Kytäjä-Usmin ulkoilualueen ja Vantaanjoen kyljessä sijaitsevalle Mustan kiven kierroksen hiekkaparkkikselle (Hyyppäräntie). Kyydille tuli hintaa varsin sopuisat 34 tai 35 euroa, jompikumpi se oli.

Saavuin paikalle ovelasti jo edellisenä iltana ja vietin yön Kytäjä-Usmin ulkoilualueella, jossa yöpyminen oli jäänyt viime melonnalla väliin. Tuksun kääryle jäi joenvarteen pusikkoon piiloon, itse taas talsin 30 asteen hikiä valutellen Kaksoislammille puun alle varjopiiloon, jahka ehdin piipahtaa vaatteet päällä lammen kautta. Aika mainio paikka kesäkelillä.

Hyyppäräntien sillalta on noin tunnin kävely Kaksoislammille ja unet sekä laiska aamiainen lammen rannassa maittoivat, joten seuraavana päivänä vesillepääsy venyi hyvinkin reilusti puolenpäivän rumemmalle puolelle. Matka alkoi silti eri mainiosti: sillan kupeessa on kelvollinen spotti tuupata vene vesille, ja heti alkumatkasta joki oli sekä nättiä että avointa. Jonkinlainen peurakauriseläinkin tervehti rantapenkan puiden välistä pikaisesti ennen karkaamistaan.

Sujuvan baanan hupia ei kuitenkaan kestänyt tuhottoman pitkään, vaan pian muistaakseni ensimmäisen sillan ohitettuani karautin touhun kiville.

Vesi oli kirotun scorchiokesän seurauksena laskenut vikatippaisen matalalle, eikä sillan jälkeen alkaneessa tiheässä kivikossa päässyt eteenpäin edes käsien varassa pomppimalla. Oli aika pistää kahluuksi: tätä hommaa piisasikin sitten tällä osuudella suorastaan kylliksi.

Kiviin töksähtely ja kahlailu veivät kohtuullisen paljon aikaa. Välillä piti myös limboilla puunrunkojen ali ja kiipeillä ylikin sekä napsia etanoita irti ruumasta ja pohkeista, joten helteellä sutiessa jano alkoi muistutella itsestään.

4 kilometrin matka Hyyppäräntien sillalta kolmostien ja Hämeenlinnantien siltojen alle oli imaissut 2 tuntia ja puolet vesivarannoista. Tilanne vaati tankkuuta.

Pikaisesti googlen kartasta tihrustettu bensa-asema suht lähellä jokea osoittautui kylmä-asemaksi ja ravintolakin oli avoinna vain arkisin. Kirottua. Se kaupan sisältävä versio ABC:sta löytyikin vajaan 2 km kävelyn päästä, mutta vettä piti saada ja perillä maistui myös lounaspurilainen. Aikataulu alkoi olla suht hapoilla siinä vaiheessa kun pääsin takaisin paattiin: 3-4 tuntia matkanteon alun jälkeen toteutunut keskinopeus oli noin kilometrissä per tunti.

Valoisaa aikaa oli jäljellä vielä muutama tunti, joten arvelin ehkäpä suoriutuvani hyvällä tuurilla ainakin kohtuullisen lähelle Nukarinkoskea ennen pimeää. Alkuun touhu näyttikin lupaavalta: ensimmäisten kilometrien kivikko vaikutti väistyneen leppoisamman puistojoen tieltä, ja pitkän lounaan sekä vesitäydennysten voimalla oli intoa kauhoa eteenpäin reippaammalla tahdilla.

Vantaanjoen luontopolun kohdalla ängetään läpi hauskasta patomaisesta sillasta, joka on ilmeisesti joskus johtanut kesäteatterin lavalle katsomon puolelta jokea (lunttasin OG-jokirotta Avisuoralta). Sen tienoilla poimin myös kyytiin kyltin odottamaan parempaa sijoituspaikkaa. Pian kesäteatterin sillan jälkeen tulee vastaan toinenkin hauska ylittäjä, katettu rautatiesilta.

Vielä hassujen siltojen jälkeenkin touhu etenee melkoisen sujuvasti, ja hevostilalle päästyäni ehdin jo ihmetellä että oliko tämä sittenkin näin helppoa. Heppojakin ja kaikkee iihhhhh ❤

No, ei se sit kuitenkaan, vaan pian hevostilan jälkeen mennään taas kiville ja päivänvalo ryhtyy loppumaan. Joki alkaa jälleen kasvaa kiviä ja olla matala&kamala, joten loppukiri jää vajaaksi.

Elokuussa ehtii jo tulla pimeä illalla ja pieniä kivikkokoskia tulee vastaan tasaiseen tahtiin. Jumitan aika pitkälti jokaiseen niistä. Plussasarakkeessa: juomavettä on vielä jäljellä.

Haaveilin vielä rämpiväni loppumatkan otsalampun valossa, mutta sekin sammui edellisyön törsäyksen jäljiltä suht pian (koska tänään oli enää helppo pätkä valoisan aikaan). Sen aikaa kun siinä riitti virtaa, lamppu houkutteli naamalle lappimaisen tiheän kerroksen jokiötököitä. Pitkän pätkää hämärässä/pimeässä läpsiessä kuului myös poikkeuksellisen kuvottavaa karaokea jostain jokivarren lukaalista, joten moraali oli harvinaisen pahalla koetuksella.

Noin 4 km ennen Nukarinkoskea laskettelin pimeässä sokkona yhden virtakohdan enemmän kuin olisi varsinaisesti tarpeen, joten päätin evakuoitua viereisen tien lähelle koukkaavassa mutkassa jokea. Onnekkaasti laiturin omistajakaan ei ollut kotosalla.

Tässä kohtaa matkaa oli siis taitettu vesitse noin 16 km, ja viimeiset 4 km Nukarinkoskelle kuljeskelin jalkapelillä. Käärö jälleen piiloon pusikkoon ja autoa hakemaan.

Enemmän veden aikaan tämä voisi olla varsin jees osuus jokea hauskoine siltoineen ja heppoineen, mutta myöhäisellä lähdöllä jatkuva karille ajelu matalissa kivikoissa ei jättänyt erityisen imelää jälkimakua kun jäi keskenkin. Hellekesän jälkeisellä matalalla vedellä voisin jopa sanoa etten suosittele tätä osuutta, vaikka monesti suosittelen vaikka mitä. Onneksi seuraava osuus eli Nukarinkoski-Myllykoski oli suorastaan superi! Sen aluksi kävin myös kuittaamassa tältä kerralta rästiin jääneen nelikilsaisen Nukarinkosken laavulle saakka, ja sekin oli ihan loistava, koska koski.

Lokakuinen revanssi Nukarinkosken lasketteluineen (suositus _b)

Syksymmällä kolmatta pätkää Nukarinkoskelta Myllykoskelle aloittaessani kävin kuittaamassa tältä ponnistukselta rästiin jääneet 4 km. Osoitteesta Rauhaniementie 320 löytyi jonkinlainen onkipaikka, josta oli kelvollista lähteä sovittamaan syntejään: taksikuski kyllä ihmetteli tovin.

En tiedä olisiko johtunut välissä olleista kuukaudesta-parista syksyisempää eli edes vähän märempää keliä, mutta viimeiset 4 km Nukarinkoskelle olivat erittäin leppoisaa ja helppokulkuista jokipätkää ilman juurikaan minkäänlaisia hasardeja tai kareja.

Järkevintä Nukarinkoskelle saapuessa on varmaankin raahata paatti maihin viimeistään Nukarin koulumuseon ja Vantalantien välissä olevan puusillan kohdalla (Avisuoralta pöllitty karttalinkki nostopaikasta). Se puusilta näyttää siis tämmöiseltä (tässä ollaan jo sen ohi).

Vantalantien kautta pääsee sitten helpolla kanniskelulla joen varressa sijaitsevalle Nukarinkosken laavulle, jota suunnittelin joskus tämän etapin yöpymispaikaksi. Keväisellä visiitillä paikka osoittautui kuitenkin sen verran vilkkaaksi, että edes istumapaikan saaminen on suhteellisen tuuripeliä. Yöpymisen jälkeen lienee melkoisen hyvät saumat herätä päiväkotiryhmään tai johonkin vielä pahempaan. Jos tämän etapin päättää Nukarinkoskelle ja halajaa leiriä, laavulta ei ole kovin useita satoja metrejä jokivartta eteenpäin rauhallisemmille nuotiopaikoille, tai sitten laavua voi käyttää kokkauspaikkana ja ripustaa itsensä diskreetisti yöksi roikkumaan (mattoon) johonkin vähän piilon viereen jokivarteen tai pikkusaarille.

Jos laavulle haluaa välttämättä ajaa perille asti, sekin onnistuu ainakin hakkaamista kestävällä tuksuveneellä, ja on myös melkoisen hauskaa. Aina välillä koskessa pääsee ihan vauhdinkin makuun, mutta näin lokakuussa ilman tulvaa kiviin karahtaa yleensä jumiin ennen kuin homma ehtii tyystin lähteä lapasesta. Osuus puusillalta laavulle on myös erinomaisen nätti. Itse valitsin aina vasemmanpuolimmaisen käytävän kun joki haarautui saarekkeiden ympäri, ja se vaikutti toimivan aivan jees. Jos tästä aikoo laskea tulvan aikaan tai jollain ei-tuhoutumattomalla värkillä, niin sitten suosittelen tarkistelemaan tilanteen ja ohjeet jostain aikuisten tietolähteestä.

Laavun kohdalla kannattaa siis sitten jo nousta maihin, koska pian sen jälkeen tulee vastaan pato ja padon Iso Ränni, joka kuohuttaa ja tiputtaa ihan millä vain vesimäärällä. Laavun puoleisella rannalla on pitkospuut padolle ja padon jälkeen hyvät hiekkatiet, joita pitkin löytyy suht pian nuotiopaikkoja (en kyllä muista oliko nuotioille puita) ja toimivia vesillelaskupaikkoja. Seuraavalle osuudelle kannattaakin laskea vesille, koska Myllykoskelle kulkeminen on aika lailla joen parasta antia. Osa III siis seuraavaksi!