Männäviikonloppuna satoi joten suunnitelmat muuttuivat ex tempore -rykäisyksi vettä pitkin Jänisniemeen uskollisen ratsun selässä. Vettä pitkin sinne olikin huomattavasti tuskattomampaa edetä kuin viimeksi talvella maata pitkin käydessä, paitsi että veteen pääsy muualta kuin jonkun takapihalta ja parkin löytäminen olivat tyystin tuuripeliä. Eivätpäs ole enää!
Ensin löysin parkkipaikan eli Sorvalammen uimarannan järven itäpuolelta, ja sitten tungin melomaan melko satunnaisesta paikasta mistä vain pilkisti järveä puiden välistä läpi. Seuraavana päivänä löysin sitten sen oikeankin vesillelaskupaikan, eli parhaan googlauksen mukaan ilmeisesti kaupungin venerannan. Ainakin siinä oli veneitä ja ilmoitustaulu. Ilmoitustaulussa oli vielä tallessa päätös moottorilla varustettujen vesikulkuneuvojen kiellosta vuodelta 1997 eikä muuta infoa mistään osunut silmään, joten jonkinlainen julkishallinnon aromi lokaatiossa oli.
Venerannassa on suht kaksi autoa imaiseva bussipysäkkihenkinen levike tien vieressä, joten paatit ja muut kantamukset voi tiputtaa ensin siihen, viedä autot parkkiin Sorvalammelle ja kävellä sitten jokusen sataa metriä tienreunaa takaisin venerantaan.
Ennen tuon löytymistä ehdin käydä myös toteamassa että Velskolan kurssikeskuksen ranta (punainen ruksi blogauksen pääkuvassa) on ainakin kylttien mukaan yksityisaluetta ja sinne vievä hiekkatie on blokattu autoilta. Siellä oli myös monta kajakkia telineessä joten ehkäpä siitä pääsee jollain konstilla luvan kanssa liikkeelle firman härveleillä.
Merkinnät paikan päällä ja netistä löytyvä info (kai) sallitusta vesillelaskupaikasta Velskolan Pitkäjärvellä ovat hyvinkin kituliaat, mutta onnistuin kuitenkin löytämään tarinan vihaisista alkuasukkaista häätämässä väärään rantaan (ja parkkiin) eksyneitä melojia ”kaupungin omistamaan venerantaan”. Olen vahvasti sitä mieltä että se on ehkä tämä mistä nyt kirjoittelen omiani, ehkä joku korjaa jos meni pieleen.
Jänisniemelle pääsyyn Sorvalammen kulman vesillelaskupaikka on melkoisen passeli. Oikean niemenkin löytyminen on harvinaisen helppoa vesiltä käsin, koska melkeinpä niemessä kiinni kulkee järven ainoa voimalinja. Heti siitä ekastakin rannasta linjan alla pääsee kun kampee, mutta jos jaksaa vielä kiertää niemen kainaloon, rannassa on hyvinkin ihq hiekkapohja.
Laavun puuvaja oli tyhjä, mutta onneksi matkassa oli trangia ja tarpeeksi etanolia. Uutuutena viime käynnin jälkeen mestoille oli ilmestynyt myös vieraskirja, jossa puiden puutetta valiteltiin jo huhtikuussa.
Mutakakkublogin jutusta bongasin rantaraivotarinan lisäksi myös sen, että juuri se pala järveä jonka jätin laiskuuttani tsekkaamatta eli eteläpäädyn haarat olisi sisältänyt kaikkein kiinnostavimmat viritykset. Nyt kun osaa tulla niin pitääpäs käydä sekin kurkkaamassa.
Patikkamuistio 