Piipahdin lauantaina 2.2.2019 Tampereella hakemassa kauden kiintiöretkiluistelusuorituksen. Hakusessa oli oikeastaan kaksi suoritusta, sillä perinteisen Näsijärven…
[Edit tulevaisuudesta: reissu tuli käytyä, hieno oli! Raporteeraus täällä.] Helmikuun kolmannelle viikolle on ruksittuna kalenteriin…
Suunnilleen Hynkänlammen ja Meerlammentien parkkiksen (sen Kolmperän viereisen minne on hyvä juntata Urjaan mennessä) puolivälimaastosta…
Mökkiviikonloppu osui vahingossa sopivasti tarpeeksi lähelle Halloweenia, ja siitä päätyi siihen ideaan että tulijuoma sopisi…
Kerrankin osui majoittujiin oikein kohdistettu mökki! Eli Liesjärven kansallispuistossa sijaitseva Hyypiön tupa (kämppä). Varauskalenteri…
Syyskuun alkupuolella käytiin tsekkaamassa se toinen Metsähallituksen/Haukkalammen yrittäjien mökeistä Nuuksiossa, eli Tikankolo. Aiemmin Nuuksiossa on…
Mikä: Albanian, Kosovon ja Montenegron rajavuorilla kulkeva renkulareitti Peaks of the Balkans. Pituutta n. 190…
Balkanin reissulta (oli hyvä!) palattua päädyin melko samalla repulla suoraan mökkikuvioihin Keski-Suomeen Tuusniemen lähistölle. Mökin…
Jostain syystä Salmen alue on jäänyt kokonaan tsekkaamatta: syytän pesemättömyyttäni. Saman pesemättömyyden takia en ollut…
Piipahdimme äiteen ja serkun kanssa katsastamassa Saarenmaan 10.5.-13.5. helatorstain mahdollistaman pitkän viikonlopun ja äitienpäivän vauhdittamina.…